Tapahtumaraportti: Lumooja-klubilla nautittiin musiikista ja runoudesta

Keskiviikkona 18. joulukuuta joukko Lumoojan ystäviä kerääntyi myrskyistä joulukuun iltaa uhmaten Bar Ö:n lämpöön juhlimaan lehden tämän vuoden julkaisuja. Tunnelmaa riitti ja yleisön määrä ilahdutti!

Kuva: Saara Järviö

Ilta alkoi musiikilla, kun Nelijalka-yhtyeestä tuttu Juha Väisänen esiintyi akustisella soolokeikalla. Settiin mahtui myös yleisöä ilahduttanut Sirkka Turkan runoon sävelletty kappale sekä veikeä käännösiskelmä, Pulpin “Common People”, joka taipui Väisäsen sanoituksissa muotoon “Tavan kansa”.

Kuva: Saara Järviö

Lumooja-klubilla esiintyi lisäksi tänä vuonna Lumoojassa julkaisseita kaunokirjoittajia. Esitykset aloitti Karoliina Tervonen, jonka runot ilmestyivät uusimmassa Lähde-numerossa.

Kuva: Saara Järviö

Niin ikään Lähde-numerossa julkaissut Hanna Storm esiintyi toisena. Storm luki otteita Lumoojassa ilmestyneestä “Kesä”-kokonaisuudesta sekä muuta uutta, ennenjulkaisematonta materiaalia. Stormilta on ilmestymässä seuraava runokokoelma ensi kesänä.

Kuva: Saara Järviö

Myös Elina Sallisen runoja julkaistiin Lähde-numerossa. Sallinen kertoi saavansa inspiraatiota kirjoittamiseen muun muassa luonnosta. Lumoojassa häneltä julkaistiin meriaiheisia tekstejä otsikolla “Keskenjääneitä havaintoja merestä”.

Kuva: Saara Järviö

Hienon illan lopetti Helsingistä Turkuun matkustanut Joel Mäkipuro, jonka runoja julkaistiin Lumoojan numerossa “Suunta”. Mäkipuron intensiivistä esitystä täydensi vangitseva äänimaisema, johon kuului ambient-henkistä musiikkia ja ääniefektejä.

Kuva: Riikka Kujanen

Lumooja-klubi täytti Bar Ö:n, ja ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Kiitos yleisölle ja esiintyjille, oli hienoa viettää iltaa kanssanne! Lämmin kiitos myös kaikille muillekin Lumoojan lukijoille ja tekijöille kuluneesta vuodesta.

More Like This


Kategoriat


Raportti Tapahtuma

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>