Kritiikki: Ruhtinatar mielensä kellariloukossa

Kuinka säilöä kirsikoita?
Veera Alaverronen (käsikirjoitus ja pääosa)
Ensi-ilta 31.1.2020

Anton Tšehovin Kirsikkapuistosta (1904) on nähty viime vuosina lukuisia versioita ympäri Suomea. Aateliston rappiota kuvaava klassikkonäytelmä vetoaa omaan aikaamme ja innostaa teatterintekijöitä tulkitsemaan sitä yhä uusilla tavoilla.

Veera Alaverronen esittää käsikirjoittamassaan esityksessä Kuinka säilöä kirsikoita? perheen äitiä Vera Ranevskajaa.

Ranevskaja on eksynyt hillokellariin, jossa hän syö edellisen vuoden säilöttyjä kirsikoita, kun tämän vuoden kirsikkasato on toukokuisen pakkasen vuoksi tuhoutunut.

Kellarissa hän kuulee radiosta ulkomaailman ääniä, jotka kertovat aikeista myydä kirsikkatarha ja ehdotuksista jakaa se huvilatonteiksi.

Usein hysteerisenä ja todellisuudesta vieraantuneena esitetty ruhtinatar Ranevskaja on Alaverrosen näytelmässä sympaattinen ja vähän höpsö henkilöhahmo, joka sulkee silmänsä ikävältä todellisuudelta hautautumalla muistoihin paremmista ajoista.

Ranevskaja yrittää luoda onnellisia aikoja uudestaan pyytämällä ja vaatimalla yleisöä osallistumaan puutarhajuhliin kirsikkapuiden alla.

Kellari vertautuu ihmisen mieleen ja alitajuntaan. Vanhan sukutilan omistaja on loukussa itsensä sisällä. Hän yrittää epätoivoisena siivota, järjestellä ja saada asioita kuntoon, turhaan.

Ranevskajaa ei tuomita, vaan sekavuus ja järjestyksen puute esitetään ihmiselle ominaisina piirteinä. Esittelytekstin mukaan näytelmä onkin ”oodi epäjärjestykselle ja keskeneräisyydelle”.

Samoin kuin Tšehovin näytelmässä pysähtyneisyys, mahdottomuus pelastaa sitä, mikä on itselle tärkeää sekä tunne jäämisestä ajan ja kehityksen jalkoihin ovat läsnä kaiken aikaa.

Kirsikoista tulee vertauskuva arvokkaille asioille, joita elämässä säilyttää ja pitää mukanaan. Ongelmana on, kuinka saada hyvät hetket säilymään ja kuinka osata nauttia niistä, kun ne vilahtavat nopeasti ohi.

Toiseksi päähenkilöksi nouseekin itse kirsikkapuisto, jonka luo päähenkilö etsii tietä.

Joele Solinas & Veera Alaverronen. Kuva: Frans Rinne.

Esitys lähtee käyntiin hitaasti, ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin katsojalle alkaa valjeta, mistä on kyse.

Hämmennyksen tunne voi johtua myös siitä, miten näytelmää on mainostettu. Oletin tulleeni katsomaan yhteiskuntakriittistä esitystä nykyajan suorituspaineista ja intuitiosta, mutta näytelmä pohjaakin lopulta hyvin paljon Tšehoviin. Se on kuitenkin hyvä asia, ja Alaverronen onnistuu tuomaan klassikkoteokseen mielenkiintoisen näkökulman.

Esitys saa pohtimaan, miksemme taistele niiden asioiden puolesta, joista todella välitämme, vaan ajaudumme päätöksiin ulkoa tulevien äänien perusteella tai vaivumme haavekuviin ja apatiaan.

Sen sijaan Alaverrosen esitys ei esitä kysymystä siitä, onko ylipäänsä oikein, että joillain on kirsikkapuistoja ja toisilla ei ja että voiko menneen maailman järjestyksestä irti päästäminen olla myös hyvä asia. Kirsikat ovat nimenomaan mielensisäisiä.

Esitys on melko fyysinen ja luottaa paljolti liikkeiden, eleiden ja symbolien voimaan. Välillä päähenkilön säntäily ja pyöriskely edes takaisin kellarissaan saa hieman koomisia piirteitä.

Esittelytekstistä näkee, että esityksellä halutaan sanoa paljon suurta nykyajasta ja -yhteiskunnasta, mutta ilman oheistekstiä kaikki motiivit eivät olisi avautuneet itse esityksestä.

Näytelmä on kuitenkin niin kiinnostava, että sen loputtua tekee mieli nähdä se heti uudestaan, jotta ymmärtäisi paremmin. Onkin hyvä, että esitys ei paasaa liikaa eikä anna valmiita vastauksia, vaan jättää katsojalle pohdiskeltavaa.

Amita Kilumangan kaunis lavastus luo pieneen teatterisaliin taianomaisen tunnelman. Kirsikoita on säilöttyinä ja hillottuina purkeissa ja kukkina oksissa. Myös kirjojen ja kirjansivujen käyttäminen lavastuksessa on oivallinen idea.

Ääni- ja valomaailmat toimivat hienosti, ja yksinkertaisilla keinoilla on onnistuttu luomaan vaikuttavia kohtauksia.

Kuinka säilöä kirsikoita? on kaunis esitys. Pienistä kömpelöyksistä huolimatta se on raikas ja mielenkiintoinen tulkinta Tšehovin näytelmästä.

Teatteri Mundo: Kuinka säilöä kirsikoita?

Esityskonsepti, esiintyjä: Veera Alaverronen
Ohjauksellinen dialogisti: Tarja Sahlstedt
Puvustus ja lavastus: Amita Kilumanga
Ääni- ja valosuunnittelu: Arttu Aarnio
Sävellykset: Arttu Aarnio ja Veera Alaverronen
​Tuottaja ja graafinen ilme: Kaisa Koski
Valokuvat: Frans Rinne
Tekniikka-ajo: Joele Solinas

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>