Kritiikki: Elokuva Tove Janssonin nuoruusvuosista käsittelee taiteilijaidentiteetin hahmottumista monitahoisesti

Tove
Zaida Bergroth (ohj.) & Eeva Putro (käs.)
Ensi-ilta 2.10.2020

Tove Jansson on yhä yksi merkittävimpiä ja maailmanlaajuisesti tunnetuimpia suomenruotsalaisia taiteilijoita ja kirjailijoitamme. Jansson tunnetaan ehkä parhaiten muumikirjoistaan, mutta hän identifioitui vahvasti myös kuvataitelijaksi. Janssonin pitkä ura olikin monipuolinen ja hänen taiteellinen tuotantonsa laaja.

Vuoden 2020 elokuussa liputettiin ensimmäistä kertaa Tove Janssonin syntymäpäivän ja suomalaisen taiteen kunniaksi. Lokakuussa elokuvateattereihin saapuu ensimmäinen Janssonin elämästä tehty elokuva, jossa seurataan hänen taiteellisen uransa alkuvuosia ja vaiheikasta elämää Helsingin taiteilijapiireissä.  

Emmi: Jo ennen elokuvateatterin saliin astumista muistan ihmetelleeni, miksei tätä ole tehty aikaisemmin. Kyllähän Tove Janssonin elämä ja teokset tunnetaan varsin hyvin. On julkaistu elämäkertoja ja kirjeenvaihtoa. Mutta nyt vasta niin sanottu elämäkertaelokuva. 

Vuonna 2017 nousi laajempiin otsikoihin keskustelu epätasaisesta jaosta sukupuolten välillä, mitä tulee elämäkertakirjoihin. Tuolloin Hesari uutisoi, että syksyn elämäkertajulkaisuista 56 kertoi miehistä ja vain kuusi naisista. Sittemmin kustantamot vaikuttavat panostaneen enemmän naiselämäkertoihin. Myös naisen paikasta kirjallisuushistoriassa on keskusteltu entistä aktiivisemmin.

Sama jatkumo näkyy nyt elokuvan puolella. Ensin Helene, nyt Tove. Tuntuu kuin vihdoinkin saataisiin elämäkertaelokuvia aidosti kiinnostavista henkilöistä – ainakin omasta näkökulmastani. Vielä kun joku keksisi tehdä elokuvan Edith Södergranista (saanen vihjata!?).

Yksi asia näiden kahden edellä mainitun elokuvan nimeämisessä vielä tökkii. Naistaiteilijoita kutsutaan helposti epäkunnioittavasti etunimellä – seikka, josta kirjallisuuden puolella on paljonkin keskusteltu. Nykypäivänä taiteilijaelämäkerran kirjoittaja käyttää automaattisesti taiteilijasta sukunimeä tai jos hän jostakin syystä päätyy käyttämään etunimeä, joutuu hän perustelemaan valintansa. Syynä voi olla esimerkiksi kirjoittajan tuttavallinen suhde aiheeseensa, jolloin etunimen käyttö on luontevaa. 

Elokuva ei valitettavasti suo mahdollisuutta selitellä valintoja, joten joudumme tyytymään tuttavallisen raflaaviin etunimielokuviin. Vaikka enpä näe, että Jean Sibeliuksesta tai Väinö Linnasta tehtäisiin elokuvaa heidän etunimillään. Janne ja Väinö olisivat silti ihan raflaavia nimiä nekin.

Mutta itse elokuvaan: Tove-elokuvassa risteää oikeastaan kaksi tarinalinjaa: ensimmäinen kertoo seksuaali-identiteetin murroksesta, toinen taiteilijaidentiteetin. 

Uusien elämäkertaelokuvien tapaan nyt ei pyritä käymään parissa tunnissa läpi taiteilijan koko elämää kehdosta hautaan vaan paneudutaan pariin kiinnostavaan, yksittäiseen teemaan. 

Kysymys taiteilijaidentiteetistä linkittyy perinteiseen kuvaukseen taiteilijan kituliaasta toimeentulosta. Apurahojen varassa elävä ammattikunta kun tulee huonosti toimeen ilman laajempaa tunnustusta. Elokuva esittää, että Jansson joutui tekemään tietoisia valintoja ”vakavasti otettavan” taidemaalarin uran ja sarjakuvapiirtäjän uran välillä. 

Maria: Seksuaali-identiteetin murros liitetään elokuvassa taas vahvasti Janssonin suhteeseen Vivica Bandlerin kanssa. Heidän suhteensa kuvataan myrskyisänä ja toksisena riippuvuussuhteena. Suhde kuitenkin hyödyttää molempien työuria vastavuoroisesti, mistä molemmat vaikuttavat myös olevan täysin tietoisia. 

On virkistävää, että myös naisia näytetään edistämässä omaa uraansa tällä tavoin ilman moraalisia oppitunteja tai mustavalkoisia hyvä-paha-asetelmia. 

Jansson ja Bandler pysyivät hyvinä ystävinä Janssonin elämän loppuun asti, ja suhde on varmasti ollut molemmille tärkeä. Elokuva näyttää suhteen Janssonille merkittävänäaskeleena kohti oman seksuaali-identiteetin löytämistä.

Tärkeänä näyttäytyy myös Janssonin suhde Atos Wirtaseen. Jansson ja Wirtanen elävät boheemia taiteilijaelämää piireissä, joissa rakastetaan vapaasti. Elokuva kuitenkin esittää, että näennäisen vapaamielisyyden taakse kätkeytyy konservatiivinen maailmankuva, jossa polyamoriset ja vapaat suhteet aiheuttavat loppujen lopuksi vain mustasukkaisuutta ja pahaa oloa. Kuvausta tapahtuu Janssonin suhteissa niin Bandleriin kuin Wirtaseen.

Elokuvassa seksuaali-identiteetin löytäminen kytkeytyy vahvasti taiteilijaidentiteettiin. Kun Jansson kamppailee oman seksuaalisuutensa kanssa, on hän hukassa myös oman taiteilijuutensa kanssa. Lopulta Jansson löytää itsensä, minkä esitetään näkyvän kokonaisvaltaisena selkeytenä niin rakkaudessa kuin taiteessa. 

Tove Janssonia näyttelee Alma Pöysti.

Emmi: Taiteilijaelokuvissa halutaan yleensä tuoda näkyville selkeitä kytköksiä taiteilijan elämän ja teosten välille. Se on jotenkin jännää, sillä kirjallisuudentutkimuksessa vastaavasta biografisesta lähestymistavasta on luovuttu jo vuosikymmeniä sitten. 

Elokuvan ei tietenkään tarvitse tehdä tieteellistä tutkimusta, mutta tuntuu kovin päälle liimatulta ja jopa taiteilijan luovuutta jollakin tapaa vesittävältä, kun kiivaasti halutaan nähdä teokset ilmentyminä jostakin taiteilijan oman elämän kriisistä tai konfliktista. 

Tietenkin kyseessä on helppo tapa jäsentää elokuvaa. Sitä on toki käytetty Tovessakin, mutta tällä kertaa huomattavasti maltillisemmin kuin monessa aiemmassa elokuvassa (vrt. esim. Nuori Astrid, 2018). 

Kenties paras lähestymistapa olisikin teoslähtöinen. Ei: siten että yritetään ympätä jokaista elämänvaihetta vastaamaan jokin sopiva taidonnäyte. Vaan: esimerkiksi Janssonin muumikirjan Kometen kommer (Schildts, 1946) on tulkittu ilmentävän toisen maailmansodan aikaista ilmapiiriä, ja siksi sille on siis syynsä, miksi Tove-elokuva alkaa sodasta.

Maria: Sotaa ei kuitenkaan jäädä kuvaamaan pitkäksi aikaa, vaan se ohitetaan elokuvassa melko nopeasti. Ja hyvä niin, sillä toista maailmansotaa on suomalaisessakin elokuvassa käsitelty runsaasti ja kattavasti – kirjallisuudesta puhumattakaan. Vaikka sota toki vaikutti myös Janssonin elämään, ei se olisi tuonut mitään merkittävää lisää elokuvan keskeisiin teemoihin. 

Vaikka elokuvasta löytyy monia taiteilijaelämäkerroille tyypillisiä piirteitä, ei Janssonia redusoida kuluneisiin stereotypioihin. Tovessa Jansson on hahmo, jonka elämänilo ja omistautuminen työlle tuodaan esiin ilman turhia alleviivauksia naistaiteilijuudesta. Janssonia ei näytetä vain arkkityyppinä, vaan hänestä tehdään moniulotteinen ja persoonallinen hahmo, jota on ilo katsoa. 

Toki elokuvan fokus on vahvasti Janssonin elämän ihmissuhteissa, kuten naisia kuvaavissa elämäkertaelokuvissa valitettavan usein käy. Elokuvan juoni säilyttää kuitenkin tasapainon ihmissuhteiden ja muun elämän välillä, eikä mikään osa-alue hallitse tarinaa liikaa. 

Elokuva etenee kronologisesti, kuten elämäkertaelokuvan perinteeseen kuuluu.  Vuosiluvut vilahtavat välillä ruudulla merkitsemässä kohtia, joissa otetaan isompia ajallisia harppauksia eteenpäin. 

Visuaalisesti elokuva on kaunista katsottavaa ja historiallinen ajankuva on huolellisesti toteutettu, mitä ainakin itse aina arvostan. Lisäksi se tuo elokuvalle uskottavuutta – juonenkin näkökulmasta. 

Elokuvan musiikillinen puoli on myös onnistuneesti toteutettu. Se on aikaan ja elokuvan tyyliin sopivaa ja tukee tarinankerrontaa viemättä liikaa huomiota kokonaisuudelta. 

Emmi: Erityisesti lopputeksteissä pisti silmään pieni yksityiskohta, että ääniraidalle oli sisällytetty Janssonin omaa harmonikansoittoa. Huomaa tosiaan, että elokuva on toteutettu pieteetillä – mutta sittenkin melko varovaisesti. Erityisiä yllätyksiä elokuvan visuaalisuus ei tarjoile.

Elokuvan varmaotteisesta toteutuksesta voi päätellä, että tarkoitus on havitella kansainvälisille valkokankaille. Tovelle onkin helppo povata menestystä ulkomailla – jo pelkästään Janssonin tunnettuuden mutta myös elokuvan onnistuneisuuden vuoksi.

Teksti: Maria Björklund & Emmi Ketonen

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>