Kritiikki: Ensilumi-elokuva on sydämellinen kuvaus turvapaikanhakijaperheestä

Ensilumi
Hamy Ramezan (ohj.); Ramezan ja Antti Rautava (käs.)
Ensi-ilta 16.10.2020

Hamy Ramezanin ohjaama ja yhdessä Antti Rautavan kanssa käsikirjoittama Ensilumi on lämminhenkinen kuvaus iranilaisesta perheestä vastaanottokeskuksessa.

Sydämellinen elokuva on samaan aikaan herkkä lapsuuskuvaus ja kertomus turvapaikanhakijoiden elämästä Suomessa.

Mehdipourin perhe asuu vastaanottokeskuksessa. Vietetään kesäloman viimeisiä päiviä suomalaisten ystävien kanssa, rakennetaan laituria ja syödään lettuja.

Lapset leikkivät purkkista naapurin lasten kanssa ja hyppivät järveen uimaan. 13-vuotiasta Raminia jännittää yläkoulun alkaminen. Sitten saapuu kirje, jossa kerrotaan kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

Perhe päättää valittaa päätöksestä ja jatkaa elämäänsä Suomessa parasta toivoen. Ramin aloittaa yläkoulun, tutustuu metsäretkellä suomalaisiin kasveihin ja kokee ensi-ihastuksen. Samaan aikaan taustalla vaanii pelko siitä, tulevatko poliisit kouluun hakemaan Raminin ja pikkusiskon häätääkseen heidät pois Suomesta. 

Rauhalliseen tahtiin etenevä elokuva koostuu pienistä arjen yksityiskohdista, joista välittyy perheenjäsenten rakkaus toisiaan ja kunnioitus muita ihmisiä kohtaan. Äiti herättää perheensä suukoin joka aamu, isä ja 8-vuotias tytär kilpailevat, kumpi pesee hampaat nopeammin, ja sen jälkeen kun äiti on suuttunut Raminille tämän jäätyä tunneiksi metsään harhailemaan, riita selvitetään rauhallisesti. Vastaanottokeskuksen ärsyttävien naapureidenkaan kanssa ei aleta riidellä, vaan hengitetään syvään ja kutsutaan heidät kylään. 

Samoin kuin Mehdipourien perhe esitetään sympaattisena ja rakastettavana, Suomesta piirtyy kuva ihanteellisena maana, johon perhe haluaisi rakentaa uuden elämän. Suomalaiset ovat ystävällisiä ja maisemat kauniita; loppukesän idyllinen vehreys suuressa puutarhassa, sankka metsä jokineen ja kodikkaaksi sisustettu vastaanottokeskuksen huone. Lapset ovat oppineet puhumaan suomea hyvin, Raminilla on mukava opettaja, koulussa ei kiusata ketään ja Ramin ja hänen kaverinsa Jigi kutsutaan heti tuntemattoman koulutoverin bileisiin. 

Nuoren Raminin roolin näyttelee Aran-Sina Keshvari.

Ensilumessa jätetään kertomatta, mitä perhe on lähtenyt karkuun tai mitä heidän pakomatkaansa on kuulunut, vaikka pelko joutumisesta takaisin vaanii kaikkien mielessä. Myöskään mahdollisten traumojen vaikutuksia nykyhetkeen ei näytetä, vaan elokuva keskittyy ainoastaan arkeen Suomessa.

Elokuva tuo tunnelmaltaan ja värimaailmaltaan aluksi mieleen hyväntuulisen lastenelokuvan, jossa pelko saa kuitenkin otteen ja muuttaa tunnelman välillä uhkaavaksi. 

Perheen isä muistuttaa lievempää versiota Roberto Benignin vuonna 1997 ilmestyneen Kaunis elämä -elokuvan isästä. Kun surkeus alkaa vallata liikaa alaa, isä pakottaa ilon palaamaan kiinnittämällä lasten huomion siihen, mikä vielä on hyvin. Vaikeudetkin voi muuttaa nauruksi tai seikkailutarinaksi. 

Hetkittäin elokuva uhkaa lipsua imeläksi, mutta onnistuu suurimmaksi osaksi välttämään liian sentimentaalisuuden huumorin ja henkilöhahmojen aitouden ansiosta. 

Mieleenpainuvassa kohtauksessa Ramin seisoo yksin koulun vessassa peilin edessä ja yrittää hymyillä, mutta hymy vaipuu kasvoilta pois. Voisikin ajatella, että elokuvan päällyspuolinen hyväntuulisuus on samanlainen väkisin kasvoille vedetty hymy, jolla yritetään estää sisällä piilevän pelon pääseminen valloilleen. 

Samalla tavalla kuin perhe tarrautuu toivoon paremmasta elämästä, elokuva tarrautuu kauniisiin sekä hyviin hetkiin ja antaa pelon ja uhkaavan tunnelman pilkistää esiin vain sieltä täältä.  

Ramezan on haastatteluissa kertonut halunneensa esittää turvapaikanhakijat kärsivien uhrien sijaan toimijoina, ihmisinä. Katsojaa ei yritetä saada säälimään Mehdipourien kohtaloa ulkopuolelta vaan näkemään heidät vertaisina.

Ensilumi-elokuvaa onkin vaikeaa katsoa miettimättä sen poliittisia tarkoitusperiä. Elokuvassa on haluttu antaa toisenlaista kuvaa turvapaikanhakijoista esittämällä heidät iloisina, rakastavina ja hyvinä ihmisinä, joilla on elämisen ja eteenpäin menemisen vimma. 

Elokuva onnistuukin saamaan katsojan samastumaan henkilöhahmoihinsa, nauramaan ja suremaan heidän kanssaan ja välittämään heistä. 

Samaan aikaan kuva turvapaikanhakijoiden elämästä tuntuu välillä liiankin siloitellulta. En voinut olla miettimättä, onko mahdollista että Raminilla ei ole mitään vaikeuksia koulussa oppimisen kanssa, että kaikki suomalaiset kohtelevat häntä aina hyvin ja ettei perheellä ole mitään muita ongelmia kuin se, että heidän turvapaikkahakemuksensa hylätään.

Piiloon jää se, miten vaikeaa sopeutuminen uuteen maahan voi todellisuudessa olla. 

Aihepiiri on suomalaisessa elokuvassa uusi ja traagisten uutiskuvien ja dokumenttielokuvien keskellä Ensilumi on kuitenkin virkistävän erilainen kuvaus turvapaikanhakijoista.

Ensilumi onnistuu kuvaamaan kauniisti lapsuuden pieniä tärkeitä hetkiä, rakastavan perheen vuorovaikutusta ja sitä, miten he kieltäytyvät luopumaan toivosta.

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>