Kritiikki: Esseekokoelma ei tähyä horisonttiin vaan omiin jalkoihinsa

Pakopiste
Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen (toim.)
Into, 2020

Korona-aikana on ilmestynyt useita monen tekijän kirjoituskokoelmia, joista Tartunta (Kosmos, 2020) käsitteli nimensä mukaisesti taudin synnyttämiä aaltoja. Tänä vuonna samoilla laduilla seuraa esittävän taiteen ammattilaisten kirjoittama Jokin meissä valvoo (Like, 2021). Tulevaisuudessa tällaisia projekteja saadaan eri taiteenaloilta varmasti lisää.

Joukkoon voidaan laskea nyt myös Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama Pakopiste, joka on epidemiakokoelma sekin, vaikka lähtökohtana on käsitellä yleisemmällä tasolla ihmiselämää pysäyttäneitä hetkiä.

Koronateeman toistuvuuden ja kirjoittajien hillityn määrän vuoksi Pakopiste on normaalia esseeantologiaa eheämpi.

Kymmenestä tekijästä kolme on voittanut Finlandian ja kolme ollut palkintoihin ehdolla. Ehdokkaista yksi, Juha Seppälä, on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon niin kuin myös Antti Nylén. Muutkin ovat oman alansa tunnustettuja ammattilaisia, palkintoja tai ei.

Voidaan puhua suomalaisen sanataiteen raskassarjalaisista. Se näkyy myös kirjoittajien keskimääräisessä iässä, joka on noin 15 vuotta esimerkiksi Tartunnan kirjoittajien vastaavaa korkeampi.

Harvaan esseekokoelmaan on koottu tällainen määrä establishmentin hyväksyntää. Siihen nähden teos on pettymys. Lukiessa nousee esiin tyypillinen ärsytys: kulttuurityöntekijöiden kokemukset ovat keskenään liian samanlaisia.

Tekstien havainnot on esitetty lukuisissa sanomalehtikolumneissa, uutisissa, keskustelupalstoilla, kahvilakeskusteluissa ja esseissä kauan ennen teoksen ilmestymistä.

Ongelma ei koske vain tätä teosta. Keväästä asti monilla kirjoittavan alan ammattilaisilla on ollut kova kiire julistaa mediassa, miltä korona juuri heistä tuntuu. Syvätason analyysia ei silti löydy. Kirjoituksissa ei näy taustatyötä, joka nostaisi ne arjen yläpuolelle.

Keskinkertaisuutta selittää, ettei tapahtumiin ole saatu tarpeeksi etäisyyttä. Ensivaikutelmat vanhenevat nopeasti. Koronan todellista merkitystä ei tulla tietämään vielä moneen vuoteen. On myös turhauttavaa, kuinka korona on pyhittänyt esseistiikkaa ennestään riivaavan sisäänpäinkääntyneisyyden.

Kaikki edellä sanottu soveltuu myös Pakopisteeseen.

Tutkija Jenni Kirveen kirjoituksessa “Ylitse harmaan kiven” todetaan sodan ja epidemian korreloivan keskenään vain joiltain osin. Loppuessee käytetään silti vertailuun, koska sotahistoria kuuluu kirjoittajan erikoisalaan. Esimerkiksi naapureiden kyttäämistä verrataan SAT-VIA-järjestön sodanaikaiseen ilmiantojärjestelmään.

Analogiat tuntuvat väkisin väännetyiltä. Olisiko ollut hedelmällisempää tarkastella kulkutautia jollain muulla tavalla, jos päällimmäinen mielikuva on kömpelyys? Kertooko tämä haasteen puutteesta?

Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa työnarkomaniastaan, jolle epidemia laittoi stopin. Kirjoitus on ehkä kulttuurialan vapaapäivien puutetta valittaville samastuttava. Muille teksti voi vaikuttaa tavanomaiselta etuoikeutetun ihmisen keski-iän kriisiltä.

Yleensä tasaisen laadukkaan Tommi Melenderin lyhyt essee kertoo sujuvasti yöllä valvomisen iloista, mutta rakenteen osalta se loppuu töksähtäen… koronaan. Tuntuu kuin tekstistä puuttuisi olennaisia kappaleita, joilla lopun ja alkupuolen välille rakennetaan vahvempi silta.

Helena Sinervo taas käyttää esseensä voivotellakseen, kuinka ennen oli paremmin. Kirjoitus paheksuu muun muassa kapitalismia, globalismia, pornoa, päihteitä, videopelejä ja vaihtoehtojen runsautta sekä esittää ilmastonmuutoksen kaltaisten ongelmien johtuvan väestönkasvusta.

Sitä kirjailija ei pohdi, että globaali syntyvyys on jo nyt rajussa laskussa, niin kuin se on ollut 1970-luvulta asti. Trendin mukaan käyrä jatkaa romahdusta 2100-luvulle, vaikka väestön määrä nouseekin. Kehittyneiden maiden suoltamien saasteiden määrälle vastaavaa ei ole käynyt. Mutta miksi tätä epäsuhtaa pohtisi, kun voi epäsuorasti ilmaista, että köyhien vika tämäkin?

Erityistä huvitusta aiheuttaa aikamme narsistisuuden päivittely, jonka jälkeen kirjailija implikoi vailla itseironiaa, kuinka juuri hänen nuoruutensa maailma voisi olla ratkaisu nykyhetken ongelmiin.

Hyvääkin löytyy. Antti Nylénistä on vanhetessaan tullut yhä taitavampi kirjoittaja. Hänen sirpaleinen aloitusesseensä “Jäänmurtaja” on kokoelman paras. Se yhdistää nostalgian, kuoleman ja uskon eli kirjailijan aiemmista teoksista tutun temaattisen paletin yhdeksi melankoliseksi mutinaksi.

Kirjoitus kasvaa osiaan isommaksi summaksi eikä pessimismistään huolimatta messua sokeana itselleen. Teksti on muodoltaan kokoelma impressioita ja selviää siksi kuivin jaloin siitä, mistä Sinervon essee ei.

Myös Juha Seppälän “Myrskyn mentyä” toimii. Vaikka Seppälä aloittaa tekstinsä itsestäänselvyyksillä, hän ymmärtää mainita ne sellaisiksi ja siirtyy sitten pohtimaan suurien ilmiöiden pitkän kantaman vaikutuksia. Korona todetaan ohimeneväksi jaksoksi suuressa ketjussa.

Essee astuu ulos esseeminästä kohti maailmaa. Seppälänkin huoli tulevasta perustuu johonkin aivan muuhun kuin nostalgiseen menneisyyden haikailuun. Hän näkee edes jotain mahdollisuuksia vihreässä kapitalismissa.

Nina Honkanen kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon, joka kirjoittaa muustakin kuin kulkutaudista. Hänen tekstinsä, vanhan äidin kärsimysten kautta nähty kuvaus köyhyydestä ja merkityksellisyydestä, käsittelee kuolevaisuutta muita tekstejä laajemmin. Siksi se tekee sen kiinnostavammin kuin muut, jotka jäävät jumiin subjektiivisuuden suppeuteen.

Tuntuu, että Honkanen on ymmärtänyt kokoelman lähtökohdan parhaiten.

Pakopiste tarkoittaa kaukaisinta näkyvissä olevaa kohtaa horisontissa. Se vihjaisi tekstien kunnianhimosta. Sen sijaan ainakin puolet esseistä tuijottaa kirjoittajien omiin jalkoihin.

Muutamissa teksteissä toistuu tyytyväisyys koronan tuomaan “hengähdystaukoon” elämässä. Pysähtyminen ei olekaan muutosta vaan suu auki pönöttämistä.

Tässä tekijöiden keski-ikäisyys näkyy selvimmin. He kuuluvat mahdollisesti viimeiseen sukupolveen, joka pääsee omaisuutensa keränneenä jokseenkin sujuvasti manan majoille ennen kuin kansainväliset kriisit, yleistyvät kulkutaudit ja ilmastonmuutos tekevät arjesta kertaheitolla hankalampaa.

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>