Kritiikki: Jos toinen käsi työntää pois, toinen kurkottaa

Henry Lehtosen (s. 1978) kuudes runoteos osaa hämätä lukijaansa. Pinnalta havaittavien teemojen, kuten parisuhde- ja perhearjen, keski-ikäistymisen, elämän asettumisen ja sen päättymisen, alta pilkottavat raivon, vieraantumisen ja alkukantaisen himon säkeet.

Henry Lehtonen

Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa. Runoja rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta.

Sammakko, 2016

Tuloksena on ristiriitainen värikartta. Teoksessa vaihtelevat lapsenomainen kaipaus läheisyyteen ja akuutti tukahtuneisuuden tunne, joita ryydittävät arki-inho, tavanomaisuudessa vellominen, sekä nuoruuden tapahtumarikkauden poissaolo.

Kokoelma on jaettu kolmeen lukuun: ”Rakkaus”, ”Hulluus” ja ”Kuolema”. Jaottelu on viitteellinen, sillä teemat toisintuvat ja limittyvät kautta teoksen. Vahva inhon tunne kaappaa lukijan sisuksiinsa jo ensirunoista.

Runossa ”en halua tapella kaalista” tiivistyy kokoelman kantava teema, arki-inho: ”- – olen kyllästynyt valehteluun / jokapäiväiseen kaaliin / tähän löyhkään / – – katson totuutta silmiin: / jalassa on kahleet / olen kiinni tässä kuplassa /”. Runo on osuva esimerkki kokoelman kokeilunhaluisimmista teksteistä. Sen voisi kuvitella olevan suullisesti esitettynä jonkinlainen vetonaula.

Monin paikoin kokoelman runoista jää tunne, että ne voisivat saada uusia ulottuvuuksia esitettyinä, kuten esimerkiksi runo ”KEVÄT, HULLUUS, BACHELOR”.

Teoksen perusvirtaa ovat viittaukset aikaan, sen nopeaan kulumiseen, loppumiseen ja syklisyyteen. Lehtonen viittaa siellä täällä nykyajan ilmiöihin.

Tarkkasilmäisellä lukemisella viitteitä löytää ehkä myös pinnalla oleviin henkilöihin kuten Paperi-T:hen ja tämän lyriikoihin. Runossa ”useimmat tarinat alkavat” on säe: ”tunkeako tehosekoittimeen hedelmän sijasta pää?”, jota voisi verrata Paperi-T:n rap-lyriikkaan: ”joka aamu sama valinta mitä laittaa tehosekottimee / hedelmät vai pään inee” (”Stevie Nicks”, Malarian pelko 2016).

Rakkaus, hulluus ja kuolema ovat melkoisessa sekasotkussa. Helpoiten tämän voi havaita viimeisen luvun, ”Kuoleman”, runoista. Niiden vivahde on sekavampi kuin itse ”Hulluus”-luvun anti. Esimerkiksi muotoa rikkovassa ”PUHELU PERJANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ KELLO 17:03” -runossa tämä käy selvästi ilmi. Vaikka teemat limittyvät, tuntuu, että sisältö on loogisessa suhteessa kokonaisuuteen.

Teosta luonnehtii osuvimmin ristiriita niin puhujan ulkoisesti havaitseman arjen, ajan kulumisen ja nykyajan kuin hänen sisäisen maailmansa välillä, jossa välillä kaivataan intohimoisesti tai inhotaan tunteella. Kokoelmassa on läsnä pingottunut jännite tylsyyden ja aggression välillä, joka saa lukijan koukkuun. Tämä on merkittävää, sillä runot eivät sitä muotonsa tai kielensä puolesta tee.

Lehtosen kieli ei ole kovin yllätyksellistä, tuoretta tai leikittelevää. Runoissa on luonnosmaisuuden ja toteavien päiväkirjamaisten otteiden tuntua. Joillekin lukijoille tämä voi jäädä liian pintapuoliseksi ja sävyttömäksi, erityisesti niille, jotka ovat mieltyneet kielellä käsityöläismäisesti leikittelevään tekstiin. Lakoniseen tyyliin mieltyneille lukijoille teos taas eittämättä sopii.

Runoudessa ei muoto tai aihe rajoita, jos kirjoittaa taiten ja vankalla äänellä. Lehtosen toteava kaikkitietävyys ei kuitenkaan aina tarjoile edes mahdollisuutta syvempiin tasoihin: ”juoksin Kärsämäen hautausmaan ohi / kävin äidin haudalla / ensimmäistä kertaa vuosiin” tai ”kokkaan vegaanipastaa / silppuan annosten päälle tuoretta / itsekasvatettua basilikaa”.

Teeskentelemätön realismi miellyttää varmasti monia lukijoita. Toisille se näyttää siltä, että kokoelmaa vaivaa syvempien tasojen puuttuminen. Tämä on sääli, sillä kokoelman teemat tarjoavat paikkoja yhä vain uudestaan omaääniselle, tajuntaan iskevälle käsittelylle.

Kruununjalokivet tuhatvuotisten parisuhteiden tuhkassa -kokoelmassa rakkaus, hulluus ja kuolema ovat hurmaavassa sekasotkussa. Kokonaisuutena teos uhkaa luisua monotonisille raiteille. Onneksi ajoittaiset todellisen aggression, himon ja nostalgisuuden läikähdykset murtavat paletin, jossa ei entuudestaan ole muodon tai kielen sävyjä kuin muutama.

Yksittäisistä runoista ei jäänyt muistijälkeä tämän lukijan sopukoihin. Ehkä niitä pitäisi mennä kuuntelemaan silmät kiinni ja mieli auki.

Karissa Kettu

Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/arkisto/kritiikki-jos-toinen-kasi-tyontaa-pois-toinen-kurkottaa/">
Twitter

Facebook


Laajasalon kirjastossa Helsingissä vietetään huomenna keskiviikkona Toivoa kirjallisuudesta -iltaa. Klo 18 alkavassa tilaisuudessa on teetarjoilu.

Instagram


Something is wrong. Response takes too long or there is JS error. Press Ctrl+Shift+J or Cmd+Shift+J on a Mac.