Lumooja 1/2018

Pääkirjoitus

Jäljellä on vain yksi sana: kiitos!

Tämän numeron teema on autofiktio, joka on ollut viime vuosina trendi suomalaisessa kirjallisuudessa. Autofiktio on proosaa, jossa kirjailija esiintyy päähenkilönä tai kertojana, ja tapahtumat ovat enemmän tai vähemmän uskollisia kirjailijan elämälle. Autofiktio myy hyvin ja takaa haastattelukutsut.

Toisaalta Pirkko Saisio, Märta Tikkanen ja moni muu on tehnyt autofiktiivistä kirjallisuutta jo kauan. Ja eivätkö lopulta kaikki kirjailijat hyödynnä omia kokemuksiaan?

Oman navan kaivelu voi myös ärsyttää. Kirjailijan läheisistä ja tutuista osa voi olla innoissaan pääsystä kansien väliin, osa taas voi loukkaantua ja haastaa jopa oikeuteen.

Omasta elämästä saattaa olla vaikeaa luoda vetävää tarinaa. Materiaalia on myös valtavasti, joten rajaaminen on haastavaa.

Vaatii rohkeutta paljastaa elämäänsä lukijoille, sekä taitoa tehdä yksityisestä kokemuksesta yleisesti merkittävää. Autofiktio tuo kirjallisuuteen todenmakua ja samaistuttavuutta, kuitenkin fiktion suomin taiteellisin vapauksin.

Kirjailijalla voi olla omakohtaista kokemusta aiheesta, jolle löytyy kiinnostuneita lukijoita. Hän voi esimerkiksi edustaa jotain ihmisryhmää, josta olisi tarve kirjoittaa uudella tavalla tai jopa kirjoittaa ensimmäistä kertaa. Usein itse koettu synnyttää yksityiskohtaista ja aitoa tekstiä. Henkilökohtainen on myös poliittista.

Oma elämä voi sisältää dramaattisia tapahtumia. Tai kirjailija osaa samaistuttavasti ja tarkasti kuvata “tavallisia” elämänvaiheitaan. Tuntuisi tuhlaukselta olla hyödyntämättä tällaista ainutlaatuista materiaalia. Ja kun kirjoittaa omasta elämästään, ei ole pelkoa siitä, että syyllistyisi plagiointiin tai kulttuuriseen omimiseen.

~ ~ ~

Tuntuu haikealta, epätodelliselta ja helpottavalta, että tämä on viimeinen päätoimittamani Lumooja. Aloitin työn elokuussa 2016, saatuani ensiksi kesällä hyvän perehdytyksen edeltäjältäni Jenni Hurmerinnalta. Olen kasvanut kiinni Lumoojaan, ja ollut ylpeä jokaisesta numerosta.

Lumoojan ansiosta olen oppinut lehden päätoimittamisesta ja aiheista, joita lehdessä on käsitelty. Ammatillinen itsevarmuuteni on kasvanut. Olen tavannut kirjailijoita ja kirja-alan ihmisiä sekä saanut uusia kavereita. Olen päässyt usein matkaamaan Helsingistä Turkuun, jossa olen ehtinyt myös käydä kahviloissa, ravintoloissa ja taidemuseoissa. Olen kokenut tekeväni mielekästä työtä, josta on iloa ja hyötyä monille.

Pienessä lehdessä päätoimittaja tekee muutakin kuin ideoi ja kokoaa lehden, mikä on jo iso työ. Sähköpostini on tulvinut; kirjoittamista ja editointia on riittänyt; välillä olen toiminut valokuvaajana; suunnitelmat ovat muuttuneet lennossa; on pitänyt opetella laatimaan toimintakertomuksia ja budjetteja; sekä vastuu ratkaisujen keksimisestä ja päätöksistä on ollut harteillani. Samoin työlistallani on ollut tekijöiden löytäminen ja neuvominen sekä lehden rahoitus, postitus ja kirjakauppoihin vieminen.

Apuna ja kanssakulkijoina minulla on onneksi ollut toimituskunta ja avustajajoukko, eli lämmin kiitos! Lehteä ei olisi ilman erinomaisia tekstejä, kuvituksia, kansikuvaa, taittoa ja painoa. Kotisivut ja sosiaalinen media vaativat myös päivittämistä.

Suuri kiitos myös teille, lukijat! Ilman lukijoita ei lehteä kannata tehdä.

Pienessä maassa kulttuurilehtien olemassaolo on jatkuvasti vaakalaudalla. Mainostakaa siis kulttuurilehtiä sosiaalisessa mediassa ja mainitkaa ne keskusteluissa! Ostakaa tai tilatkaa kulttuurilehtiä! Osallistukaa niiden tekoon!

Lumooja on tarjonnut julkaisualustan monelle uudelle tekijälle ja oman näkökulmansa kotimaiseen kirjallisuuteen.

Seuraajani hakuprosessi on vielä kesken tätä kirjoittaessani. Uskon kuitenkin, että jätän lehden hyviin käsiin. On mielenkiintoista seurata, mitä uusi päätoimittaja(t) ja toimituskunta keksivät.

Elisa Helenius


Sisällys

  • Alkusointu
    Sofi Ylikoski
  • Mitä tehdä?
    Elisa Helenius
  • Pääkirjoitus
    Elisa Helenius
  • Kolumni
    Aino Koivisto
  • Kaunokirjallisuus
    Jori Pakkanen
  • Artikkeli: Minän käyttö avasi suoruuden kanavan
    Laura Nordin
  • Artikkeli: Elää vapaana tai kuolla
    Heta-Maria Pyhäjärvi
  • Kirjahyllyn kätköt
    Karissa Kettu
  • Kaunokirjallisuus
    Sofi Ylikoski
  • Tutkijan kammiosta
    Sanna Karkulehto
  • Artikkeli: Jojot, itseilmaisu ja niiden välinen ero
    Jasper Kaarna
  • Kirjatyöläisen päivä
    Leenastiina Kakko
  • Kritiikit
  • Tekijät
  • Loppusointu
    Sofi Ylikoski

Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/arkisto/lumooja-1-2018">
Twitter

Instagram


Something is wrong.
Instagram token error.