Lumooja 1/2017

Kirjoittaminen luovana prosessina

Pääkirjoitus: Pilkkomisen taito

Vietin syksyn ja osan talvea 2013 Maltalla, ja olin saareen tutustumisen ohella päättänyt suorittaa etänä Jyväskylän avoimeen yliopistoon kirjoittamisen aineopinnot. En lopulta löytänytkään itsestäni tarpeeksi puhtia esseiden kirjoittamiseen Välimeren uimarantojen äärellä, erityisesti kun kirjoitin Maltalla jo blogitekstejä ja lehtijuttuja sekä runoja pöytälaatikkoon.

Sain kuitenkin luettua joitakin kurssikirjoja kuten Kimmo Svinhufvudin kirjoitusoppaan Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (Tammi 2007). Erityisesti minuun kolahti luku kirjoittamisesta luovana prosessina. Tämän ajattelumallin avulla suhteeni kirjoittamiseen muuttui helpommaksi.

Prosessiajattelusta voi lukea useasta kirjoitusoppaasta ja eri verkkosivustoista. Tässä tekniikassa pitkän tekstin tuottaminen jaetaan neljään eri vaiheeseen: ideoiminen, lähteiden etsiminen, kirjoittaminen ja palautteen saaminen. Myös rakentavan ja kannustavan palautteen antaminen on tärkeä taito oppia.

Prosessiajattelun avulla kirjoittaja voi kerralla keskittyä vain työn yhteen vaiheeseen. Vaiheet menevät tosin välillä osittain päällekkäin. Tekstin onnistuminen vaatii kaikkien näiden vaiheiden hallitsemista ja huolellista suorittamista.

Prosessikirjoittaminen kannustaa tekstin muokkaamiseen ja hiomiseen. Kirjoittaja voi halutessaan pyytää palautetta jokaisen vaiheen jälkeen.

Tuntui vapauttavalta heittää pois ajatus tekstistä isona möykkynä, jota on vaikea hahmottaa ja josta ei oikein saa otetta. Jos istuu läppärin ääreen ja ajattelee, että nyt pitäisi sitten takoa tyhjästä esiin heti valmis esitelmä, lehtiartikkeli, novelli tai kirja, niin jo ajatus lamaannuttaa ja saa pian sulkemaan koneen.

Toki olin ennenkin pilkkonut tekstin tekemisen pienempiin osiin, sillä olinhan jo kirjoittanut lukemattomia julkaistuja juttuja. Minulla ei kuitenkaan aiemmin ollut sanoja tai kaavaa tälle, osin tiedostamattomalle tapahtumaketjulle. Vaikka ei itse kirjoittaisi, niin prosessikirjoittamisen periaate avaa näkemään kaikki eri työvaiheet, joita on esimerkiksi lehtijuttujen ja kirjojen takana.

Joitakin voi ahdistaa kirjoittamisessa se, että työ on yksinäistä puurtamista ja kaikki ongelmat pitää ratkaista itse. Kuitenkin kirjoittajalla voi olla apunaan ja seuranaan yhteisö, kuten kirjoituskoulu, kirjoittavia ystäviä, toimituskunta tai yhteinen kirjoittajien työhuone. Muilta voi pyytää palautetta tai pohdiskeluseuraa. Auttamisen pitää tietysti olla vastavuoroista. Monella kirjoittajalla on myös luotettu hovilukija, yleensä puoliso, hyvä ystävä tai mentori, joka antaa teksteistä palautetta ennen muita.

Tässä Lumoojan numerossa kirjailijat keskittyvät kertomaan kirjoittamisen luovan prosessin eri vaiheista oman työskentelynsä kautta. Haastattelin uusinta kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaa Jukka Viikilää, joka jakaa meille tapansa löytää hyviä ideoita teksteihinsä.

Storm Sisters -nuortenkirjasarjan tekijä Mintie Das kertoo haastattelussa, kuinka etsii lähteitä tarinoihinsa ympäri maailmaa seilaavista 1700-luvun tyttömerirosvoista. Huhtikuussa esikoisromaaninsa julkaiseva Saana Katila valottaa teoksensa 10 vuotta kestänyttä kirjoittamisprosessia. Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjan käynyt kirjailija Anu Kaaja avautuu haastattelussa siitä, millaista on muokata tekstiään palautteen pohjalta.

Lisäksi tässä numerossa Tutkijan kammiossa -palstalla esittäytyy tutkija ja kirjoittamisen valmentaja Carol Kiriakos, joka on perehtynyt nimenomaan kirjoittamisen luovaan prosessiin. Lumoojan kolumnisti Aino Koivisto pohtii suhdettaan inspiraatioon. Muissa tämän numeron teksteissä syvennytään toisiin kiehtoviin aiheisiin.

Valoisaa kevättä!

Elisa Helenius


Sisällys

  • Alkusointu
    Karissa Kettu
  • Sisällys
  • Mitä tehdä?
    Elisa Helenius
  • Pääkirjoitus
    Elisa Helenius
  • Kolumni
    Aino Koivisto
  • Kaunokirjallisuus
    Karoliina Ajanki
    Tarmo Yli-Rajala
  • Hyvästä ideasta voi ammentaa kuin syvästä kaivosta
    Elisa Helenius
  • Inspiraatio syntyy taustatyöstä
    Marjo Matilainen
  • Kirjan voima
    Emmi Ketonen
  • Kaunokirjallisuus
    Karissa Kettu
  • Tutkijan kammiosta
    Carol Kiriakos
  • Aamuisesta unikuvasta versoi kirja – tarinan voi kertoa vain kerran
    Saana Katila
  • Kaunokirjallisuus
    Ville Tuovila
  • Kohti eheää teosta – kirjailijan oppivuosien hedelmiä
    Johanna Ikonen
  • Kritiikit
  • Tekijät
  • Loppusointu
    Karissa Kettu

Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/arkisto/lumooja-12017/">
Twitter

Facebook


Laajasalon kirjastossa Helsingissä vietetään huomenna keskiviikkona Toivoa kirjallisuudesta -iltaa. Klo 18 alkavassa tilaisuudessa on teetarjoilu.

Instagram


Something is wrong. Response takes too long or there is JS error. Press Ctrl+Shift+J or Cmd+Shift+J on a Mac.