Maria Matinmikko ja oman ilmaisutavan etsintä

Viime vuoden parhaasta runoteoksesta palkittua kirjailijaa kiehtoo kirjoittamisessa eniten vapaus.

”Tämä huone: Vitivalkoiset joutsenet kieppuvat aalloissa. Hiekassa huojuu kuivia mutta kestäviä puskia. Yön musta on pehmeää ja laskostunutta.” Näillä sanoilla alkaa Maria Matinmikon esikoisteos Valkoinen.

Matinmikko osui kerralla napakymppiin. Hänen viime vuoden keväällä julkaistu esikoisensa onnistui kaappaamaan itselleen Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon, joka jaetaan vuoden parhaalle runoteokselle. Yksinkertaista määrittelyä pakeneva, proosaa ja runoa sekoitteleva teos oli myös ehdokkaana Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa.

”Tanssivan karhun voittaminen oli aivan hurjaa”, Matinmikko kuvailee tunnelmiaan. ”Se oli mieletön kunnia ja nöyräksi, kiitolliseksi ja onnelliseksi tekevä tapahtuma. En osannut odottaa ehdokkuutta enkä voittoa.” Kiitetty debyytti ei putkahtanut maailmaan tyhjästä. Valkoisen työstämisessä kului Matinmikon itsensämukaan ”pari vuotta”, mutta siihen johtanut prosessi on paljon vanhempaa perua.

”Oman ilmaisutavan intensiivinen etsintä alkoi tasan kymmenen vuotta sitten, kun Oriveden jälkeen jatkoin kirjoittamista”, Matinmikko kertoo viitaten samalla opintoihinsa Oriveden Opistossa.

Kirjoittamista Matinmikko on Oriveden lisäksi opiskellut myös Oulu-opistossa ja Kallion ilmaisutaidon lukiossa. Hän kokee opiskeluista olleen hyötyä.

”Työmetodi on kaikissa ollut se, että ensin kirjoitetaan tehtävänannon mukaan ja sitten tunnilla luetaan oma teksti ja muut kommentoivat. Tätä oli loppujen lopuksi niin paljon, että Oriveden jälkeen vetäydyin kirjoittamaan ihan itsekseni”, Matinmikko kuvailee.

”Yksi suurimmista hyödyistä kirjoittamisen opiskelussa oli se, että siinä alkoi kehittyä sisäinen kriitikko. Ei sellainen, joka estää kirjoittamasta vaan sellainen, joka lukee tekstin uudelleen ja uudelleen tarkalla silmällä. Tällaisessa rääkissä alkaa kehittyä myös näkemys siitä, miten, mitä ja miksi haluaa kirjoittaa.”

Vuonna 1983 syntynyt kirjailija viimeistelee tällä hetkellä opintojaan Helsingin yliopiston estetiikan laitoksella. Estetiikan lisäksi opintosuorituksia on kertynyt myös teoreettisesta filosofiasta, taidehistoriasta, uskontotieteestä ja kirjallisuudesta. Heijastuuko tämä tausta Valkoiseen?

”Opiskelu on varmasti vaikuttanut kirjoittamiseeni – ehkä jollain epämääräisellä mutta laajalla tasolla, joka koskee maailmankuvaa. Opiskelu tekee kriittiseksi ja avaa näkövinkkeliä ainakin omalla kohdallani”, Matinmikko vastaa.

Mahdolliset ja mahdottomat maailmat

Ntamon kustantama Valkoinen on hankala asettaa tiukkaan lokeroon. Teoksen omintakeisessa kielellisessä tyylittelyssä proosan ja runouden raja hämärtyy. Matinmikon mukaan tämä on ollut tarkoituskin.

”En tiedä, missä rajat menevät, eikä niillä mielestäni ole väliä – mutta ehkä juuri sillä on väliä, ettei ole väliä. Sanoisin, että Valkoinen on kirjoitusta. Se hipoo runon, proosarunon, runoproosan, lyhytproosan, ehkä jopa aforismin ja novellinkin seinämiä. Ja näin olen halunnut sen olevan.”

Kirjoittaessaan Matinmikko ei pyri muutenkaan kahlitsemaan itseään liikaa ennalta määrätyillä linjanvedoilla. Työhön ajaa kirjoittamisen mielekkyys sinällään ja sen tarjoamat mahdollisuudet.

”En osaa enkä halua nimetä kirjoittamiselleni mitään tiettyä tavoitetta. Kirjoittamiseen ajaa se yksinkertainen tosiasia, että pidän siitä. Kirjoitan mieluummin kuin teen monia muita asioita”, hän selittää. ”Kirjoittamisessa kiehtoo eniten vapaus: kaikki mahdolliset ja mahdottomat maailmat. Kirjoittaminen on myös hyvä ajattelun väline.”

Tietynlainen pakottomuus kuvastaa myös kirjailijan työmetodeja: ”Jos vain mahdollista, kirjoitan silloin kun haluan kirjoittaa. Tämä ei välttämättä tarkoita inspiraation sivallusta, vaan tunnetta siitä, että haluan kirjoittaa – en sitten tiedä, mikä näiden kahden tosiasiallinen ja tarkka ero on.”

Vaikka Matinmikko ei esimerkiksi noudata mitään tiettyjä työaikoja tai -rutiineja, hän ei näe kirjoitustapaansa kiveen hakattuna vakiona, joka ei tule koskaan muuttumaan. ”Nyt näin”, hän summaa. Ja vaikka teksti saa alkunsa kirjoittamisen halusta, se ei tarkoita, etteikö sen hiomiseen kulu roimasti aikaa.

”Teen useimmiten kulloisenkin kohdan kerralla niin pitkälle kuin osaan, jaksan ja ehdin, sitten myöhemmin tarkistan ja tarkistan. Joskus tulee radikaalejakin muutoksia, joskus ei mitään. En koe editoimista epäkiinnostavammaksi kuin kirjoittamista”, Matinmikko avaa toimintatapaansa.

Kirjoittamiseen innoittavia ihmisiä ja asioita on Matinmikolla ollut ja on useita.

”Menneisyydessä tällaisia ovat olleet esimerkiksi Gilles Deleuze, Martin Heidegger, Patti Smith, Sirkka Turkka, Marguerite Duras, Arthur Rimbaud, Salvador Dalí, Olli Sinivaara, Rovaniemi, japanilainen perinteinen estetiikka ja maailman epäoikeudenmukaisuus, joka ei innoita vaan musertaa”, hän listaa.

Toisenlaisessa maastossa

Tällä hetkellä Matinmikko työstää seuraajaa Valkoiselle. Todennäköisesti tämän vuoden puolella julkaistava kakkosteos tulee olemaan jatkoa debyytille muutenkin kuin vain kronologisesti, sillä kyseessä on kolmiosaisen sarjan toinen osa. Mitä loput sarjasta tulee pitämään sisällään, sitä Matinmikko ei halua vielä paljastaa.

”Toiselta kirjalta on odotettavissa sekasikiömäisyyttä, mutta vähän toisella tavalla kuin Valkoisessa. Teemat ovat myös toisenlaiset – niistä enemmän kirjan ilmestyttyä”, hän lupailee.

Vaikka itse kirjoittamisakti ei Matinmikon mukaan ole muuttunut, sosiaalinen tilanne kyllä on: ”Koska olen nyt julkaissut kirjailija, seuraava kirja putkahtaa toisenlaiseen maastoon. Palkinnon saaminen tekee yhtä aikaa aikaisempaa varmemmaksi ja epävarmemmaksi. Lisäksi se, että kirja on sarjan toinen osa, vaikuttaa taustalla – toisella osalla on edessään ja takanaan kirja.”

Esikoisteoksellaan hurmanneella Maria Matinmikolla on nyt siis edessään uudenlainen näytön paikka. Hän aikoo vastata haasteeseen antamalla kaikkensa, ja kannustaa samalla muita runoilijoita tekemään samoin.

”Niille, jotka vasta haaveilevat tekstiensä julkaisusta sanoisin, että dream on ja keep on rocking! Lisäisin, että olkaamme toisaalta kriittisiä ja toisaalta periksiantamattoman uskollisia omille visioillemme. Älkäämme lannistuko. Pankaamme kaikki likoon”, Matinmikko päättää.

Teksti: Aleksandr Manzos

Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/arkisto/maria-matinmikko-ja-oman-ilmaisutavan-etsinta/">
Twitter

Facebook


Laajasalon kirjastossa Helsingissä vietetään huomenna keskiviikkona Toivoa kirjallisuudesta -iltaa. Klo 18 alkavassa tilaisuudessa on teetarjoilu.

Instagram


Something is wrong. Response takes too long or there is JS error. Press Ctrl+Shift+J or Cmd+Shift+J on a Mac.