Kritiikki: Napapiirin Macondon maaginen historia

Markku Varis
Sammakkolampi
Atrain&Nord, 2018

Markku Variksen romaani Sammakkolampi seuraa lappilaiseen Sattasen kylään syntyneen Kaisa Karoliinan ja hänen perheensä elämää aina tsaarinajan Suomesta 1900-luvun lopulle asti.

Aikakauteen mahtuvat niin monet surkeat sodat kuin muutkin yhteiskunnalliset mullistukset. Kaukana pohjoisessa sijaitseva Sattanen näyttää aluksi olevan eristyksissä muusta maailmasta, mutta kun maailman merillä myrskyää, niin laineet saavat pinnan väreilemään lopulta myös Sattasen sammakkolammessakin.

Romaanin päähenkilö Kaisa Karoliina kasvaa kuunnellen isoäitinsä Pikkuämmin tarinoita. Yliluonnollisena näyttäytyvän Pikkuämmin jutuissa ikivanhat myytit, tositarinat, etymologiset teoriat ja kansanviisaudet sekoittuvat keskenään värikkääksi sohjoksi.

Utelias Kaisa Karoliina oppii näkemään maailman maagisen puolen ja lukemaan merkkejä, joita muut ihmiset eivät ymmärrä.

Hänen luonaan vierailee usein kyyhkynen, opastava eläin, joka tempaisee hänet mukaansa lentämään Sommen ja Verdunin taistelukenttien ylle, valistaa häntä Manner-Euroopan modernistisista taidevirtauksista ja ennustaa hänelle tulevia tapahtumia.

Elämä Suomen pohjoisimmilla seuduilla ei ole helppoa, mutta Kaisa Karoliina selviää maltillisen päättäväisyytensä ja salaisten tietojensa avulla.

Variksen ote suomen kielestä on jämäkkä mutta myös hellä, ja Sammakkolampi onkin kielellisesti kaunis teos. Kerronta soljuu luonnollisesti kuin joki, ja luontoa kuvataan runollisella pieteetillä.

Kaisa Karoliinan ja hänen jälkikasvunsa kohtalot imaisevat lukijan mukaansa. Elävän lisänsä dialogiin tuovat sattaslaisten viljelemät kansanviisaudet, jotka tarjoavat joskus herkullista höpönlöpöä ja joskus kätkevät sisäänsä todellisia viisauden siemeniä. Kaisa Karoliina pohtii esimerkiksi, että ihmisten tulisi välttää turhia riitoja, mutta silti vääryyttä kohdatessa on aina parempi liikahtaa siten, että ”tuppi heiluu”.

Puhtaan fiktiivisten hahmojen lisäksi teoksessa vilisee mainintoja ja anekdootteja historiallisista henkilöistä. On selvää, että romaanin eteen on tehty hurja määrä tarkkaa taustatyötä.

Aina välillä kertoja intoutuukin siirtämään fokuksen kokonaan pois omista päähenkilöistään valaistakseen lukijalle romaanin maailman historiallisia taustoja. Esimerkiksi jääkärikenraalimajuri K. M. Walleniuksen vaiheiden selostukseen käytetään romaanissa useampi tovi.

Parhaimmillaan nämä hairahdukset soljuvan proosan poluilta tietokirjallisuuden maailmaan luovat onnistuneesti tunnelmaa ja tarjoavat kutkuttavia kurkistuksia historiaan. Tiesitkö esimerkiksi, että kun saksalaiset vetäytyivät Lapin sodassa Petsamon seudulta, jättivät he tarkoituksella jälkeensä 200 000 pulloa samppanjaa hidastamaan puna-armeijan etenemistä?

Paikoin ne tuntuvat kuitenkin harmillisesti keskeyttävän muuten vaivattomasti kulkevan tarinankerronnan.

Variksen kuvaama Sattanen tuo vahvasti lukijan mieleen Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys -teoksen maagisen Macondon kylän. Tässä napapiirin Macondossa kuolleet sukulaiset eivät pysy täysin kuolleina ja United Fruit Companyn miesten sijaan kapinoivia työläisiä ampuvatkin Kemiyhtiön aseistamat vartiomiehet.

Romaanin Sattanen on yhtä aikaa sekä kirjallinen että todellinen paikka, jossa erämaan haamut ja haltijat ovat yhtä vakavasti otettavia kuin neuvostoliittolaisten pommikoneiden palopommitkin. Tarinat ja historia ovat kiehtovasti nivoutuneet yhteen.

Macondon lailla Sattanenkaan ei pysy ikuisesti muuttumattomana, ja lopulta ihmisen tekemä allas peittää alleen alkuvoimaisen sammakkolammen.

Taitavassa ja tarkoituksellisessa toden ja epätoden sekoittamisessa on tiettyä suoraselkäistä rehellisyyttä: se pakottaa niin romaanin henkilöhahmot kuin romaanin lukijankin pohtimaan sitä, mitkä kertomukset lopulta ovat totta ja miksi. Variksen romaani on kaunis ja haastava.

Teksti: Otto Rantanen

Please follow and like us:

More Like This


Kategoriat


Arkistosta Kritiikki

Avainsanat


Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Twitter