Kritiikki: Pelkistetty farssi Maria Jotunin huvinäytelmän pohjalta

Apteekkari-Jussin roolissa Paavo Honkimäki ja Elli-rouvan roolissa Maija Siljander. Kuva: Moe Mustafa.

 

Mikko Roiha (ohjaus) & Maria Jotuni (käsikirjoitus)
Miehen kylkiluu
Kahdeksan teatterin yhteistuotanto, esitykset Turun Kaupunginteatterissa 5.2.2019–27.4.2019

 

Turun Kaupunginteatterin Pienen näyttämön lavalle suurten ikäluokkien tyyliin sisustettu huone ammottaa tyhjänä. Jostain lavasteiden takaa kuuluu vuorosanoja latelevien näyttelijöiden ääni. Mikko Roihan ohjaus Maria Jotunin klassikkonäytelmästä Miehen kylkiluu ottaa rohkeasti riskejä epätyypillisillä näyttämöratkaisuilla.

Vuonna 1914 ilmestynyt Miehen kylkiluu on haastava teksti esittää nykypäivänä. Jotunin kieli on auttamattomasti vanhentunutta, eikä nykylukija kykene seuraamaan tekstiä jouhevasti. Tekstin tuominen lavalle vuonna 2019 tuntuu riskialttiilta, vaikka Miehen kylkiluu onkin yksi hartaimmin esitetyistä suomalaisista näytelmistä.

Esityksen aluksi en ole aivan varma, kuinka hyvin pystyn seuraamaan näyttelijöiden replikointia. Esitys on jätetty hyvin tekstipainotteiseksi, ja näyttelijöiden ulosanti on katsojien korville raakaa ja epätarkkaa. Tietenkin tarkoituksella.

Replikoinnin painokkuudella sekä sanapainon ja rytmin avulla on onneksi onnistuttu luomaan selkeitä painotuksia, joiden avulla sanoma menee perille. On kiinnostavaa, miten pienilläkin painotuksilla voidaan saada aikaan uudenlaisia merkityksiä – jopa täysin vastakkaisia. Esitys pursuaakin ironiaa, joka Jotunille tyypillisesti tasapainottelee koomisen ja traagisen välillä.

Koska teksti on vaikea ja sitä on paljon, on esityksen näyttämö lavasteineen jätetty pelkistetyksi. Samoin esityksestä on jätetty osa henkilöhahmoista kokonaan pois ja osa kuitattu hyvin vähäisin elein. Jotunin alun perin huvinäytelmäksi nimittämästä tekstistä on tehty farssi. Ovet paukkuvat ja hahmot vaihtuvat tiuhaan. Rytmi on sulava ja tahdikkuudestaan huolimatta maalaileva.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Emännöitsijä Amalian roolissa Anne Niilola, renki Lukassonina Hannele Laaksonen ja emännöitsijä Miinan roolissa Ulla Reinikainen. Kuva: Moe Mustafa.

Miehen kylkiluu kertoo avioliiton ja rakastamisen vaikeudesta ja autuudesta. Avioliiton kritisoijana tunnettu Jotuni kirjoitti alkupään tuotantoonsa kuuluvassa Miehen kylkiluussa vielä suhteellisen harmittomasti aviopuolisoiden kohtaamista tunnemaailman oikuista ja avioelämän realiteeteista.

Esityksen henkilöhahmot ovatkin halujensa viettelemiä houkkia, joille tärkeintä on, että on joku, joka välittää. Rakkauden kohteella ei niinkään ole merkitystä, kunhan lempi vain leiskuu.

Jotunin aikaan avioliitto oli kuitenkin harkinnanvarainen päätös, siis todellinen naimakauppa. Entä nykypäivänä? Klassikkotekstin tuominen nykypäivään ei ehkä kerro meille muuta kuin että ihminen on reilussa sadassa vuodessa oppinut kovin vähän.

Miehen kylkiluun aikalaiskuvauksessa olennaista on myös se, miten Jotuni kuvaa kahden kerroksen väkeä ja näiden yhtäläisiä ongelmia. Herrasväen puolella apteekkari ja tämän rouva ajautuvat epäilemään aviorikosta puolin ja toisin, kun samaan aikaan palvelusväen keskuudessa vallitsee kolmiodraama rengin ja kahden emännöitsijän välillä. Lopuksi tilanne päädytään purkamaan ennen kaikkea järkevällä ratkaisulla eli kannattavalla naimakaupalla.

Raamatun mukaan Jumala loi naisen miehen kylkiluusta. Jotuni käytti tätä ajatusta hyödykseen ja käänsi asetelman rohkeasti päälaelleen osoittaakseen, että asia on pikemminkin toisin päin. Tätä vahvistaa Roihan tulkinta, jossa naiset ohjailevat miesten toimia ja pitelevät langanpäitä hyppysissään.

Please follow and like us:

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
Twitter