Elina Lappalainen ja tietokirjailijan tehtävä

Tieto-Finlandialla palkittu Syötäväksi kasvatetut uskaltautuu sinne, minne muut suomalaiset tietokirjat eivät.

Mistä syömämme ruoka on peräisin? Vaikka useimmat meistä kuluttavat päivittäin lihaa, maitoa, kananmunia ja muita eläinperäisiä tuotteita, harvalta löytyy vastaus tähän kysymykseen. Tiedostamattomasta kulutuksesta on tullut normi.

Elina Lappalaisen tietokirja Syötäväksi kasvatetut avaa ovet suomalaisen eläinten tehotuotannon suljettuun maailmaan. Seikkaperäinen selvitys käy läpi sikojen, nautojen ja kanojen elinkaaret järjestelmällisesti ilman turhia kaunisteluja tai kauhisteluja.

Suomessa vähän tutkittua aihetta avannut kirja on saanut osakseen ansaittua huomiota. Syötäväksi kasvatetut on voittanut paitsi Kanava-tietokirjatunnustuspalkinnon myös Tieto-Finlandian.

”Osasin odottaa, että kirja herättää keskustelua ja kiinnostusta. Onhan se herkullinen aihe, eikä Suomessa ole ennen ollut yleistajuista teosta siitä, miten ruoka eli elämänsä”, Lappalainen kertoo. ”Mittakaavaa en tietenkään osannut arvata. Tieto-Finlandia on esikoiskirjailijalle aivan häkellyttävä tunnustus.”

Juttusarja potenssiin kymmenen

Talouselämä-lehdessä työskentelevän Lappalaisen tausta on journalismissa. Myös Syötäväksi kasvatettujen juuret piilevät mediamaailmassa, sillä idea teokseen sai alkunsa Lappalaisen tehdessä eläinten hyvinvointia käsittelevää juttusarjaa Helsingin Sanomille. Aiheesta riittikin kerrottavaa kokonaisen kirjan verran.

Syötäväksi kasvatettujen kirjoittaminen ei Lappalaisen mukaan eronnut olennaisesti toimittajan päivätyöstä.

”Tietokirjan kirjoittaminen oli samanlaista kuin lehtijutun: haastattelemista, raportointia, kyselemistä, katselemista, haistelemista… Prosessi on vain paljon intensiivisempi ja pidempi, tietokirja on kuin laaja juttusarja potenssiin kymmenen”, hän selittää. ”Erilaista oli tietenkin myös kertojanääni ja laajemman kokonaisuuden rakentaminen.”

Lehtiartikkelia ja tietokirjaa voi siis käyttää samaan tarkoitukseen, vaan miten kuvioon sopii kaunokirjallisuus? Olisiko Syötäväksi kasvatetut voinut olla vaikkapa romaani?

”Romaanikin voi käsitellä tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita ja kyllä romaanin kautta voi nostaa esiin vaikkapa eettisiä kysymyksiä eläinten kohtelusta”, Lappalainen toteaa.

”Kaunokirjallisuus vetoaa toisella tavalla tunteisiin kuin oppikirjamainen tietokirja. Siksi omassakin kirjassani on kaunokirjallisia tekniikoita, samanlaisia kuin vaikkapa aikakauslehtijutussa. Se tarkoittaa, että mukana on reportaasia, haastatteluita, kuvausta maatiloilta ja teurastamoista sekä omaa analyysia.”

Mihin jäi tutkiva journalismi?

Kysymykseen siitä, miksi Syötäväksi kasvatetut on kirjoitettu, Lappalaisella on yksiselitteinen vastaus.

”Tavoitteena oli lisätä tietoa ja ymmärrystä ja sitä kautta herättää yhteiskunnallista keskustelua”, hän kertoo. ”Siinä on nähdäkseni myös onnistuttu.”

Syötäväksi kasvatetut on yhteiskunnallisena tietokirjana tuplasti tervetullut jo siksi, että sen käsittelemä aihe on monelle vieras tai epämiellyttävä. Entistä harvinaislaatuisemman teoksen Suomen oloissa siitä tekee tutkiva, journalistinen ote.

”Toisin kuin Yhdysvalloissa tai Iso-Britanniassa, Suomessa ei ole vahvaa perinnettä journalistisesta tietokirjallisuudesta. Se on sääli”, Lappalainen valittelee. ”Toimittajia ei ole myöskään kiinnostanut tutkiva eläinmaatalousjournalismi. Sillä alueella riittää vielä paljon tutkittavaa.”

”Olemme niin etääntyneitä ruoantuotannosta, että median olisi syytä kertoa perusasiat siitä, miten ruoka tehdään. Median tehtävä kuuluisi olla kuluttajan silmät ja korvat maatilalla.”

Ongelmana vain on usein se, että nämä silmät ja korvat hoitavat työnsä etänä: ”Toimittajat harvoin menevät itse paikan päälle katsomaan, miten asiat ovat. Kuitenkin vain siten asioista näkee todellisen kuvan. Pitäisi mennä paikalle, eikä vain soitella jollekin tai vedota asiantuntijoihin.”

Median riittämättömyyttä ovat lähteneet kompensoimaan erilaiset kansalaisjärjestöt. Ne ovat Lappalaisen mukaan tehneet tärkeää työtä.

”Media on tavallaan ulkoistanut likaisen työn, jota sillä itse ei ole mahdollisuutta tehdä. Esimerkiksi salakuvaukset ovat johtaneet tärkeisiin tuloksiin”, hän summaa.

Median, mielikuvien ja markkinoinnin ristiaallokossa

Lappalainen kertoo olevansa ilahtunut siitä, että kuluneen vuoden aikana mediassa on näkynyt enemmän eläinten hyvinvointiin liittyviä juttuja. Uutisoinnin ongelmana on kuitenkin usein se, että arjen epäkohdat jäävät syrjään kärjistyneiden laiminlyöntien tieltä.

”Laajemmin eläinten hyvinvointi nousee esille lähinnä skandaalien kautta, jolloin normaali arki piiloutuu. Syntyy myös vaikutelma, että ongelmat ovat yksittäistapauksia”, Lappalainen avaa tilannetta.

Skandaalilähtöinen näkökulma ei auta ruoantuotannosta etääntynyttä suomalaista kuluttajaa. Vaikka suomalaiset ovat vierailleet maatiloilla enemmän kuin eurooppalaiset keskimäärin, se ei Lappalaisen mukaan tarkoita välttämättä vielä paljoakaan.

”Ihmisillä on usein nostalginen mielikuva lapsuudessa, joka ei vastaa nykyistä todellisuutta ollenkaan. Tilannetta ei auta ollenkaan, että markkinointi voi olla hyvin harhaanjohtavaa.”

Räikeänä esimerkkinä Lappalainen mainitsee Kultamunan virikehäkkikanojen munien mainoksen, jossa piirroskana pelaa tennistä.

”Häkkien tärkein virike on verkkolattian poikki kulkeva puupalikka eli orsi. Aika kaukana ollaan tennistä pellon laidalla pelaavasta kanasta”, Lappalainen toteaa.

Markkinoinnin lisäksi Lappalainen toivoo muutosta myös elintarviketeollisuuden viestintäpuoleen: ”Välillä huolestuttaa, kun esimerkiksi broilerihalleissa tai teurastamoilla kuvaamista estetään tai rajoitetaan. Elintarviketeollisuus suhtautuu hyvin varovasti siihen, mitä kuluttajien halutaan näkevän teollisesta prosessista, jonka läpi eläimet kulkevat matkallaan lautaselle. Se ei ole läpinäkyvää ja avointa.”

Aiheen tiimoilta riittää siis vielä paljon kehitettävää ja näin ollen myös kirjoitettavaa. Lappalainen päivittääkin jatkuvasti Syötäväksi kasvatetut -blogia, eikä näe täysin poissuljettuna edes toista elintarviketeollisuutta ja eläinten hyvinvointia käsittelevää kirjaa.

”Aihe ei katoa mihinkään päästäni”, Lappalainen sanoo.

Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012)

Teksti: Aleksandr Manzos

Kategoriat