Kirjallisuus Ruisrockissa

Ekokritiikkiä, runoa, dekkaria ja yhteisöllisyyttä – niistä on kirjallisuus Ruisrockissa tehty

Kirjallisuutta rokkifestivaaleilla? Ei ehkä ensimmäinen mielikuva, mikä tulee mieleen, mutta Lumooja päätti selvittää näkyykö kirjallisuus kesän erilaisissa tapahtumissa ja miten? Niinpä suuntasin kohti Ruisrockia laineiden tyrskytessä vesibussin kylkiin. Jotain erilaista Ruissalon muuten niin seesteisessä luonnonpuiston tunnelmassa oli, kun eteeni aukeni valtavat lavat tuhansine valoineen niemenkärjen takaa.

Tunnelmaan saattoi vaikuttaa se, että harvoin kävelylenkillä Ruissalon siimeksessä vastassa on kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kirjallisuuden ekokritiikkillä olisi aihetta kerrakseen kirjoittaa tapahtumasta, ihmisiä ja lokkeja aivan liikaa pienellä suojeltavalla luonnonalueella. Miten Ruissalo voi vuosi vuodelta toipua tästä, on ensimmäinen mieleeni nouseva kysymys. Niin se vain tekee ja on tehnyt jo 44 vuotta, vai tekeekö?  Joka kerta festareiden jälkeen uutisiin nousee huoli luonnonpuistosta. Tällä kertaa sen puhalsi liekkeihin tulipalo, joka tapahtui Ruissalossa festareiden aikana. Ekokritiikkiä ei voi siis välttää Ruisrockista puhuttaessa.

Kirjallisuus lyriikoissa

Kun yrittää yhdistää kirjallisuuden ja rokkifestarit, ensimmäisenä mieli ohjautuu lyriikoihin. Musiikki ja kirjallisuus yleensä liittyvät toisiinsa juuri lyriikoiden kautta ja kirjallisuuden tutkimuksessakin on tutkittu laululyriikoita. Karri Koiran ja Ruudolfin vauhdikasta sanailua ja yleisön villiintymistä katsoessa on selvää, että räppärit ovat nykynuorison shakespeareja. Olisiko runous yhtä suosittua jos runoilijoiden taustalla naputtaisi vetävä rumpukomppi?

Samuli Putron astuessa lavalle sai runollisuus uuden mittapuun. Mustaan pukuun ja mustaan knallihattuun pukeutunut Putro oli jo olemassaolollaan runollinen ja hänen melankolisen herkkä tyylinsä sai jokaisen kappaleen jo ilman lyriikoita tuntumaan pieniltä runoilta, joissa ei kosketa vain sanat vaan myös rytmi.

Ja rytmi toi myös tunteen muusta kirjallisuudesta kuin vain runoudesta. Riemu oli kuplivaa, kun Ricky Tick Big Band ja Julkinen sana aloittavat festareiden toisen päivän. Osuvia kannanottoja, terävää yhteiskuntakritiikkiä, mutta myös hyvää mieltä – sitä on Ricky Tick Big Band ja Julkinen sana, mutta eikö myös kirjallisuus parhaimmillaan?

Ruisrock luo jännitystä ja oman yhteisönsä

Jos ensimmäinen päivä oli ekokrittiistä, runollista ja kantaaottavaa, viimeinen päivä oli ehdottomasti suoraan kuin jännityskirjallisuudesta. Nicole Willisin ja The Soul Investigatorin torvien soundi oli suoraan dekkarikirjasta, samoin myös Ismo Alangon luoma psykedeelisen sekava ja usvainen tunnelma. Vielä kun J. Karjalainen kysyi keikkansa aikana, että Missä on se Väinö, aloin miettiä kuinka loistavat puitteet 71 000 festarikävijän vierailema Ruisrock loisi yhden päivän jännityskirjalle. Miten lähtisi yksityisetsivä selvittämään murhaa Ruisrockissa, kun pahimmillaan et saa puhelinyhteyttä edes vieressä seisovaan ystävääsi?

Monesti kirjallisuus mieltyy yksinäiseksi puuhaksi. Sitä kirjoitetaan yksin, luetaan yksin ja sitä tutkitaan yksin. Festivaalien yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnelma sai minut kuitenkin miettimään. Eikö kirjallisuus ole myös kaikkea tätä? Joskus jopa hulluilta vaikuttavia taiteilijaneroja, jotka eivät riehu festarilavalla vaan runoissaan; ihmisiä, jotka kerääntyvät yhdessä lukemaan ja tunnelmoimaan näitä neroja, samoin kuin rokkikansa vaeltaa Ruissaloon omien nerojensa äärelle.

Kirjallisuus näkyy samana yhteisöllisyytenä, mitä rokkifestivaalit tarjoilevat musiikin ystäville ja se on niin kirjallisuuden kuin musiikinkin voima.  Mitä järkeä on jammailla Raappanan keikalla, ellei tunnelmaa voi jakaa muiden kanssa? Saman oivaltamisen tunteen antaa juuri luettu vuosisadan teos, jonka loistavuuden voi jakaa toisten kirjanystävien kanssa.

Teksti: Noora Lehtimäki

Kategoriat