Aura Nurmi
Villieläimiä
Kolera, 2016
Onkin mielenkiintoista tutustua täysin uuteen teokseen ja runoilijaan, ilman varsinaista ennakkotietoa tekijästä, saati runojen kontekstista. Nykyään useat kritiikit ja kirjallisuusartikkelit ovat turhankin biografisia tai selittelevät runoja liikaa auki.
Villieläimiä on Nurmen esikoisteos. Lyhyen esittelytekstin mukaan kyseessä on: ”Kertomus vanhempien vastuuttomuudesta, sen seurauksista. Lapsista köyhässä lähiössä, jotka kasvoivat vanhempiaan viisaammiksi”.
Aihepiiri on ollut esillä mediassa viimeisen vuoden aikana suuresti. Lehdet ovat olleet täynnä kertomuksia siitä, kuinka köyhän perheen lapsesta tuli lopulta maisteri, ilman että vanhemmat tiedostivat, mistä on kyse.
Ajankohtaista ja yhteiskunnallista, on ensivaikutelmani. Runoissa tiivistyy erittäin painokkaasti lähiötunnelma sekä ympärillä hehkuva epävarmuus tulevaisuudesta. Oli kyseessä sitten pienet lapset tai roskalaatikossa majaileva mies.
Teksti on proosamaisen soljuvaa mutta katkelmiakin tulee. ”En saa tästä runoa” -viittaus tuo ovelasti mieleen, haluaako runoilija jatkaa proosamaisen ilmaisun parissa, vaiko runouden? Onko oman läsnäolon tunne tekstissä niin vahva, ettei tekijälle meinaa syntyä sitä olotilaa, mitä teksti vaatisi ollakseen mahdollisimman todenmukainen ja avoin? Erityisesti tämän vuoksi tekstistä jää mieleen rehellisyys.
Aura Nurmen teoksessa lapset tuntuvat olevan jonkinlaisessa umpikujassa, mitä he eivät ole itse rakentaneet. Verkostot ympärillä tuntuvat vierailta, oli kyse sitten viranomaisista, perheestä tai erilaisista henkilöistä, joita tekstit esittelevät.
Nämä tummat lähiöt, joiden sisällä kuohuu, ovat vain näennäisesti meistä monelle olemassa. Meille, jotka selailemme tätäkin painotuotetta lämpimissä olohuoneissa perheidemme kanssa turvallisuuden ympäröiminä.
Mietin runoteosta tutkiessani, miten juuri nämä säkeet, virkkeet ja kokonaisuus sulautuisivat livenä esitettäviksi. Mitä tulee Aura Nurmeen, todennäköisesti erinomaisesti.
Teos suorastaan huokuu esiintyjän ilmaisua tai tarvetta päästä ääneen, ihmisten kuultavaksi. Näkisin mielelläni Nurmen esiintyvän runoklubilla todistamassa, kuinka nämä tekstit elävät.
Villieläimiä on kieltämättä J.K. Ihalaisen Sytykkeitä, Olli-Pekka Tennilän Ontto harmaa, Saila Susiluodon Ariadne ja Virpi Vairisen Kuten avata äkisti -teoksen ohella yksi mielenkiintoisimmista runokokoelmista, johon olen parin vuoden sisällä tutustunut. Näitä teoksia ei tosin voi vertailla tai kertailla keskenään.
Positiivisin mielin jään odottamaan, mitä Nurmi seuraavaksi loihtii tietoisuuteemme.
Kimmo Leijala