KLO 7.15
Älypuhelimen herätyskello pirisee herättäen Kivijärven. Hän siirtyy keittiöön keittämään aamupuuroaan, jonka nauttii poikaystävän tekemän karviaismarjahillon kera. Aamiaisen jälkeen Kivijärvi selvittää reittiohjeet Paimion Hanhijoen kouluun, jossa hän pitää tänään sanataidetunteja alakoululaisille. Reittiohjeet löytyvät ja vielä pitää varmistaa toimiiko eilen tehty PowerPoint-diaesitys, edelliset oppimateriaalit kun hävisivät muutossa. Esitys toimii ja lähtee muistitikulla mukaan koululle.
KLO 8.15
Harmaan Hondan moottori käynnistyy ja keula suuntaa Paimiota kohti. Vuorossa on sanataiteen kiertokoulu Kiekun sanataide kaksituntinen koulun 3.- ja 4.-luokkalaisille. Hanhijoen koulu on yksi kahdeksasta koulusta, joissa sanataideyhdistyksen ohjaajat tänä syksynä opettavat.
KLO 9.00
Perillä Paimiossa. Tänään luodaan henkilöhahmoja ja kirjoitetaan niistä tarina. Ensin on vuorossa kolmosluokkalaiset ja aikaa on runsaasti, koko kaksoistunti. Sanataidetunnin aluksi Kivijärvi luotsaa lapset oikeaan tunnelmaan näyttämällä kuvia tulevaisuuden ihmisistä ja aihe herättää innostunutta keskustelua. Sitten lapset pääsevät luomaan ihka omat satuhahmot alusta loppuun ja vain mielikuvitus on rajana! Syntyy niin metalli-ihoisia kyborgihahmoja kuin lentäviä hevosiakin. Tunnin loppupuolella kukin lapsi kirjoittaa valmiista hahmoistaan tarinan ja lukee sen muille ääneen.
Ohjausten välissä Kivijärvi pääsee istahtamaan koulun ruokalaan kalakeitolle. Vielä on edessä toinen kaksoistunti nelosluokkalaisille. Molemmissa luokissa on hyvä meininki. Lapset tykkäävät, kun uusi ihminen tulee tekemään heidän kanssaan jotain uudenlaista ja erityistä. Myös Kivijärvi nauttii lasten parissa työskentelystä ja tänään oli erityisen helppo saada lapset innostumaan ja heittäytymään mukaan.
KLO 13.00
Kivijärvi haukkaa välipalaksi pari omenaa. Sitten on aika kääntää auton keula kohti Paattista. Automatkalla on hyvää aikaa koota ajatuksia äskeisistä tunneista: mikä onnistui, mikä ei.
KLO 13.30
Paattisten Minun versioni -kerhossa katsotaan tänään Disneyn Liisa Ihmemaassa -elokuva. Kerhon ideana on tutustuttaa paikalliset lapset adaptaation maailmaan. Nämä lapset ovat paikalla vapaaehtoisesti ja voi miten innostuneita he kerhosta ovatkaan! Kun lapset uppoutuvat elokuvaan, Kivijärvi ehtii vastailla työsähköposteihinsa ja suunnitella seuraavia kerhotunteja: mitä tekisimme Liisan pohjalta, ehkä omaa Ihmemaan karttaa?
KLO 15.30
Lähtö Paattisilta. Kerho sujui tänään hyvin ja vihdoin on päivän ensimmäisen lepohetken aika. Kivijärvi lähtee kylään ystävälleen Jennille ja he kokkailevat yhdessä kookosmaito-soijasuikalekastiketta spagetin kera vaihtaen samalla kuulumisia. Jälkiruuaksi he nauttivat haudutettua teetä. Pieni rentoutuminen on paikallaan.
KLO 19.00
Kaupan kautta kotiin. Kotona Kivijärvi avaa tietokoneensa ja päivittää hiljattain Paattisten kerhoa varten perustamaansa blogia. Vaikka blogin tärkeimpänä tarkoituksena on tallentaa lasten luomat hauskat tarinat sekä lapsia että Kivijärveä varten, ei siitä olisi haittaakaan, jos joku ulkopuolinen eksyisi niitä lukemaan.
Blogipostauksen jälkeen Kivijärvi rakentelee ensi viikon toimintasuunnitelmaansa. Tiedossa on ainakin vierailu erityiskoulussa ja siellä tarinanteko. Tässä erityiskoulussa lapset eivät välttämättä osaa puhumalla kertoa mihin suuntaan haluaisivat tarinan etenevän, mutta avustajiensa auttamana valitsevat kahden vaihtoehdon välillä: syökö nalle metsässä mustikoita vai puolukoita? Onkin hyvä suunnitella erilaiset vaihtoehdot valmiiksi.
KLO 20.30
Vielä on pari budjettia tehtävänä. Budjetointi ei kuulu Kivijärven lempipuuhiin, mutta tehtävä se on silti, varsinkin kun Muistisilta-hankkeen budjetin on ehdittävä seuraavan päivän kokoukseen. Budjetti hahmottuu hiljalleen.
Työpäivä on ollut pitkä ja jatkunut aina pitkälle auringonlaskun jälkeenkin, mutta useimmiten Kivijärvi onnistuu pitämään työtunnit virka-ajan puitteissa. Tänään asiakkaina on ollut pelkästään lapsia, vaikka ohjattavien ikähaarukka ulottuu aina eläkeläisiin asti. Tämä alkusyksy on ollut Kivijärvelle erityisen työntäyteinen ja kiireinen. Välillä yhden päivän aikana on neljäkin eri sanataidekeikkaa eri puolilla maakuntaa. Alkusyksyllä on paljon hoidettavaa, mutta onneksi tahti tasaantuu hieman loppusyksyä kohden.
KLO 21.00
Vaikka ilta jo hämärtää, Kivijärvi tutustuu vielä Reetta Niemelän Makkarapiruetti-teokseen. Teos liittyy alle kouluikäisille suunnattuun Kirjan talon Satutandemihankkeeseen, joka edistää monikielistä sanataidekasvatusta. Kivijärvi toteuttaa kaksikielisiä satuhetkiä yhdessä venäjää äidinkielenään puhuvan työparinsa Marinan kanssa. Ennen nukkumaanmenoa Kivijärvi syventyy lestadiolaisperheen elämästä kertovaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulu-kirjaan.
KLO 23.00
Kivijärvi napsauttaa yöpöydän lampun sammuksiin. Päivä on ollut sadun- ja työntäytteinen, mutta nyt on vihdoin levon aika.
Teksti: Susanna Eronen