Kapustarinta ry on sitoutumaton kirjoittajayhdistys, joka on toiminut Turussa vuodesta 1999 lähtien. Yhdistyksen tavoitteena on edistää nuoren runon ja proosan esittämistä, kääntämistä, julkaisemista ja lukemista.
Kapustarinta on järjestänyt lukuisia elävän kirjallisuuden tapahtumia Turun kahviloissa, kapakoissa ja teattereissa. Näkyvin niistä on kansanmusiikin ja uuden kirjallisuuden tapahtuma Kumina.
Toukokuusta 2000 lähtien olemme julkaisseet uuden kirjallisuuden lehteä Lumoojaa. Lehden tekijät ja lukijat kohtaavat Lumooja-klubilla, pienimuotoisessa kirjallisuusillassa, joita järjestetään ympäri Suomen.
Suurin osa yhdistyksen toiminnasta keskittyy Turkuun, mutta Kapustarinta näkyy myös kirjallisuustapahtumissa ja messuilla eri puolilla maata. Kapustarinnan toiminnasta vastaa seitsenjäseninen hallitus.
Kapustarinnan puheenjohtaja Tommi Parkko on vetäytynyt toiminnasta syksyllä 2008, ja tällä hetkellä hallitusta johtaa varapuheenjohtaja Laura Friman. Meillä ei ole käytössämme omaa toimitilaa tai palkattuja työntekijöitä, vaan kokoonnumme kahviloissa tai jäsentemme kotona. Turun Kirjan talo on uusin kohtaamispaikkamme.
Uusi kirjallisuus ei elä ilman lukijoita ja kuulijoita. Nuoret kirjoittajat puolestaan tarvitsevat palautetta, tukea ja kontakteja toisiin kirjoittajiin. Kapustarinta tarjoaa uusille tekijöille foorumeita sekä mahdollisuuden verkostoitua.
Toivotamme kaikki uudet ihmiset tervetulleiksi juonimaan uusia kujeita sanataiteen laajalle kentälle!
Yhteystiedot
Varapuheenjohtaja Laura Friman, etunimi.sukunimi@lumooja.fi
Kirjoittajayhdistys Kapustarinta
PL 134
20101 Turku

Tuoreimmat kommentit