Tapahtuma: Kirjoittajain tarot-salonki

Kirjoittajayhdistys Kapustarinta toivottaa kirjoittajat kaikenlaisista taustoista tervetulleiksi tarot-salonkiin tutkailemaan kortteja ja kirjoittamaan erilaisia tekstejä korttien pohjalta.

Salonkiin arkiminällä on porttikielto – vain kirjoittajaidentiteetti on vapaa kulkemaan mystisen tunnelman ääreen.

Salonkiin kokoonnutaan neljä kertaa, kahdeksi tunniksi kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla tulkitaan menneisyyttä, toisella nykyhetkeä, kolmannella tulevaa aikaa. Viimeisellä kerralla tutkitaan tekstejä kokonaisuutena.

Kukin istunto salongissa koostuu tarot-korttien nostosta, pienistä luovuutta herättelevistä johdatuksista, kirjoittamisesta, lukemisesta sekä palautteesta. Ensimmäisten kolmen kerran jälkeen voi halutessaan kirjoittaa omalla ajallaan laajentaen salongin antia, ja viimeiselle kerralle voi tuoda salongin aikana syntyneistä teksteistä muovatun kokonaisuuden.

Salongissa suositaan käsin kirjoittamista, varaathan mukaasi muistiinpanovälineesi ja muistikirjan tai muuta paperista.

Olemme tasavertainen yhteisö kirjoittajia, ja tarot-salongissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Tutustu turvallisemman tilan periaatteisiin esimerkiksi täällä. Jos koet salongissa sopimatonta käytöstä tai häirintää, pyydämme, että kerrot siitä salongin Herrattarelle. Jos kohtaat häirintää, voit myös keskustella asiasta Kapustarinnan hallituksen kanssa sähköpostitse: kapustarinta@lumooja.fi.

Ajankohta: perjantaisin 15.11., 29.11., 13.12.2024 ja 3.1.2025 kello 13–15.

Paikka: Solmukohta, Aninkaistenkatu 14 B, Turku. Tila on esteetön.

Hinta: 70 €

Ilmoittautumiset 7.11. mennessä osoitteeseen kapustarinta@lumooja.fi.

Herratar: Laura Rosten. Tarot-tulkintaa olen tehnyt 2021 lähtien esimerkiksi yksityistilaisuuksissa, hyväntekeväisyystapahtumissa ja osana Portsan Pihamarkkinoita. Käännän esoteerista tietokirjaa ja mystinen, toismaailmallinen kiehtoo. Esineenä 1400-luvulta saakka kädestä käteen kulkenut tarot-pakka muuntunein merkityksineen on jatkumoa, johon minun pieni osuuteni ihmisyyden historiassa kiinnittyy. Tarot-korttien taika minulle piileskelee itsetutkiskelussa ja oman maailman, elämänkaaren ymmärryksessä. Tulkinnalla ulkoistetaan sisäistä maailmaa kortteihin, jolloin etäännytetty sanoma kirkastuu. Tarot voi olla esoteerinen elämys, mutta taikauskoa kortteihin en liitä.

More Like This


Kategoriat


Tapahtuma Tiedotteet

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kategoriat