Alfred Hitchcockin mielestä elokuvan onnistuminen riippui ennen kaikkea roistosta. Tämän piti olla riittävän mielenkiintoinen, jotta yleisö välittäisi hänenkin kohtalostaan.
Ylipäänsä henkilöillä pitää jännärissä olla erilaisia ominaisuuksia, joita kuoritaan tarinan mittaan kuin sipulia. Kukaan ei loppujen lopuksi ole sitä miltä näyttää. Kaikki me esitämme jotakin roolia, eri tilanteissa ja eri seurassa erilaista. Lopullista totuutta tuskin tiedämme itsekään.
Hyvä ja paha ovat dekkarille kuin jin ja jang kiinalaisessa filosofiassa. Molempia tarvitaan. Mitäpä olisi Sherlock Holmes ollut ilman professori Moriartyaan?
Tarinaan tarvitaan tietysti myös konflikti eli tasapainon järkkyminen, mutta lopussa se yleensä palautuu, ainakin hetkeksi. Paitsi noir-tarinoissa, joissa päähenkilön alamäki vain kiihtyy tarinan mittaan ja päättyy suoraan pudotukseen. Satunnaiset onnen hetket osoittautuvat petokseksi tai harhakuvaksi. Sellaiseen tarinaan onnellinen loppu ei istu.
Mutta muuttuuko pahaa eli vaikkapa sarjamurhaajia vastaan taisteleva hyvä rikostutkija itsekin pahaksi, kun tuijottaa kuiluun tarpeeksi pitkään? Entä hyvittääkö tarkoitus aina keinot? Voiko esimerkiksi poliisi kiduttaa rikollista saadakseen tunnustuksen – tai paljastaakseen panttivangin tai pommin kätköpaikan?
Kuten eräs eläkeläispoliisi minulle sanoi, vanhaan aikaan kidutus oli poliisin ainoita tutkintakeinoja ja tuomioon vaadittiin epäillyn tunnustus, jollei rikokselle löytynyt luotettavia silminnäkijöitä. Ajat ovat onneksi muuttuneet, mutta totuus riippuu aina näkökulmasta. Terroristi voi omissa tai kannattajansa silmissä olla vastarintasankari – ja päinvastoin.
Sama pätee tietysti poliisiinkin. Jos ajattelemme vaikkapa natsi-Saksan tai Stalinin ajan Neuvostoliiton lainvartijoita, he toimivat lain mukaan tehdessään hirmutekojaan. Laki vain oli paha. Tavalliset rikokset menettivät merkityksensä sellaisessa valtiossa.
Yhdysvaltain nykytilanne osoittaa, että tasapaino voi järkkyä monella tapaa ja hyvinkin nopeasti. Tulevaisuus näyttää, onko kyseessä noir-tarina vai onko sillä onnellinen loppu.
Onnellisuuskin riippuu tietysti näkökulmasta.
Teksti: Tapani Bagge
