Kritiikki: Aivan kuin joku olisi pysäyttänyt ajan

Vanhan ja uuden elämänjärjestyksen kohtaaminen, epävarmuus ja vanhasta luopumisen suru; aikuiseksi tuleminen, omien vanhempien kohtaaminen sellaisina kuin he ovat; mies ja nainen, oman aikansa ihmisinä, heidän parisuhteensa, tapansa rakastaa toisiaan ja suhteen säröt; keski-ikäisen miehen oman parisuhteen muuttuminen, kaipaus ja lasten kasvaminen yhä riippumattomammiksi vanhemmistaan. Näistä aineksista Peter Sandström on rakentanut uuden romaaninsa.

Peter Sandström

Laudatur

S&S, 2016

Teoksessa liikutaan eri ajoissa, jotka nivoutuvat yhteen kirjailijan kanssa samannimisen minäkertojan muistoissa ja tämänhetkisessä elämäntilanteessa. Vanhaa maailmaa edustavat toisaalta sotaveteraani-isä, äiti ja kaikki, mikä kuuluu Uusikaarlepyyssä vietettyyn lapsuuteen ja nuoruuteen, toisaalta entinen esimies yliopiston tiedejulkaisun toimituksesta, professori Tulijärv, joka kutsuu päähenkilö Peterin vierailulle luokseen viimeistä kertaa. Peter itse huojuu vanhan ja uuden välissä. Hänen mietteitään sävyttävät melankolisuus ja luopumisen haikeus.

Uutta maailmaa edustavat Peterin teini-ikäiset lapset sekä puoliso, joka alkaa etääntyä työkiireineen ja uusine ystävineen. Peter on kotimies, joka työskentelee kotona ja hoitaa kodin askareet mukaan lukien ruoanlaiton ja pyykkäyksen. Hän muistelee perheen mennyttä elämää katsellessaan siitä jäljelle jääneitä esineitä. Siirtymä vanhasta uuteen ei ole tuskaton. Hän kritisoi hyvinvoinnin purkua ja ihmisten yleistä eriarvoistumista, mihin teoksen voi ehkä nähdä laajemminkin viittaavan.

”[—] minulla, samoin kuin taatusti monilla muillakin, oli tavallaan oikeus tuntea oloni huijatuksi katsoessani maailmaa, jota purettiin pala palalta ja joka oli muuttumassa joksikin huomattavasti vaikeammin määriteltäväksi, järjestelmäksi jossa kaiken tuli olla mitattavissa ja luokiteltavissa ”hyväksi” tai ”ei-hyväksi”, ”tarpeelliseksi” tai ”ei-tarpeelliseksi”, järjestelmäksi joka oli luotu vain sen takia että jotkut voisivat kahmia itselleen kaiken ja toiset joutuisivat pärjäämään paljon vähemmällä; vähemmällä tiedolla, vähemmällä ilolla, vähemmällä lämmöllä.”

Isä- ja äitihahmo ovat esiintyneet myös Sandströmin aikaisemmissa teoksissa Valkea kuulas ja Sinulle joka et ole täällä. Sandström on luonut lämpimän kuvauksen pariskunnasta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Isä on puutarhuri ja vanhan kansan mies; äiti tuntee vanhojen parantamiskeinojen salat. Sandströmin maailma on herkkä ja hienovarainen. Siihen on ollut mukava palata eri teosten myötä. Särötön maailma ei ole; siihen kuuluu myös vaikenemista, mustasukkaisuutta ja riitaa.

”Minun isäni oli vaiennut ruokapöydässä, mutta hänellä oli aina ollut silmissään tietty katse, aivan kuin hän olisi hautonut mielessään asioita jotka olivat liian kryptisiä ääneen lausuttaviksi ja valinnut siksi vaikenemisen tien, koska se vähä, mitä hän olisi voinut sanoa, oli liian banaalia ja arkipäiväistä. Klas-Ingmar Tulijärvhän oli huomattavasti isää nuorempi, mutta aika oli väistämättä saavuttamassa hänetkin, ja hänellä oli samanlainen tapa vaieta juuri sillä hetkellä […] Ajattelin Neoa, sitä että hänkin oli perinyt oman osansa miehiltä joista hänellä ei koskaan olisi minkäänlaista muistikuvaa, se oli kuin kaiku kauhuista joita ei voinut kuvitella mutta jotka silti kulkeutuivat eittämättä eteenpäin eräänlaisena sosiaalisena kromosomina, näkymättömänä ja määrittelemättömänä mutta silti ikuisesti pysyvänä.”

Teoksen teemoja ovat sukupolvien vaihtuminen, vaikenemisen kulttuuri, kokonaisuuden ymmärtäminen ja lähestyvä katoaminen miehen näkökulmasta nähtynä. Sandström on kutonut aineksistaan toisaalta esteettisesti miellyttävän ja viihdyttävän, toisaalta puhuttelevista aiheista kertovan melankolisen romaanin.

Katariina Jansson

Kategoriat