Kritiikki: Tuskallisen hitaat maailmanlopun ajat

Philip Teirin toinen romaani Tällä tavalla maailma loppuu on kesäinen ihmissuhdedraama. Suomenruotsalaisten Julian ja Erikin avioliitto on väljähtynyt, lapset esiteinejä, ja mökkinaapurissa Pietarsaaressa maailmanloppua odottavat ekopessimistit. Erik saa potkut it-työstään suuressa tavaratalossa, Julia on kirjailija. Draamaa saadaan, kun Erik jättää irtisanomisestaan kertomatta vaimolleen.

Philip Teir

Tällä tavalla maailma loppuu (Så här upphör världen)

Suomentanut Jaana Nikula

Otava, 2017

Henkilöhahmoja on runsaudensarvi: karismaattinen kulttijohtaja Chris, hänen vaimonsa Marika, heidän poikansa Leo sekä Erikin Hanoin-reissussa ryvettynyt veli Anders, Maitolahden mystinen nainen Kati sekä Chrisin vanavedessä tulleet nuoret Helena ja Anton. Myös Julian vanhemmat pistäytyvät Pietarsaaressa.

Teirin omasta tuotannosta Tällä tavalla maailma loppuu on hänen edellisen romaaninsa Talvisota (Vinterkriget, 2013) läheinen sukulainen. Talvisota kuvasi sekin avioliittoa ja sen sokkeloita helsinkiläisten Maxin ja Katriinan perheessä, urbaanimmassa ympäristössä. Talvisodasta poiketen Tällä tavalla maailma loppuu ei ole komediallinen vaan hyvinkin vakava teos.

Teir tavoittaa suomalaisen kesän, loman ja maallaolon tunnelmat. Maitolahti on erinomainen draaman kasvualusta, sillä se on niin virikkeetön paikka, että se pakottaa henkilöt kääntymään sisäänpäin. Ikään kuin henkilöt karkaisivat maalle miettimään elämäänsä, jotta kuulisivat ajatuksensa kirkkaammin.

Tällä tavalla maailma loppuu keskittyy konservatiivisen perhemallin sekä nykyisen kapitalistisen mallin kestämättömyyteen. Se näyttää myös sanovan, ettei eksistentiaalinen hämmennys lopu aikuisuuteen. Suurempia teemoja ovat maailmanlopun kiihkoilu ja ilmastonmuutos.

Teos on niin ikään lapsuuden ja nuoruuden kuvaus. Herkkä ja ulkopuolisuutta kokeva Anton ripustautuu vielä teini-iän saavuttaneeseen Aliceen, joka on puolestaan suunnannut katseensa Leoon ja kokee ensimmäisiä romanssejaan. Kesäpäivät ovat venytettyjä ja tavanomaisia, aikuiset tekevät kummallisia asioita ja ovat onnettomia.

Teoksen nimi viittaa T.S. Eliotin “Ontot miehet” -runoon, jonka viimeiset säkeet kuuluvat: ”tällä tavalla maailma loppuu, ei paukahtaen vaan kitisten”. Säkeet ovat kuin teos itse: tarinan hitaan lämpenemisen voi nähdä harkitusti mukailevan teoksen nimikkorunoa. Harkitutkaan teot eivät kuitenkaan aina ole niitä oikeita ratkaisuja.

Tarina hyötyisi tiukemmasta tahdista. Henkilöitä on liikaa, eikä heidän nahkoihinsa päästä tarpeellisella syvyydellä. Niin ikään lopetus jää laimeaksi, sillä se antaa odotuttaa itseään. Toisaalta Teirin tyyli on realistinen ja siihen nähden teoksen tapahtumat noudattelevat elämää itseään – joka ei aina olekaan niin ihmeellistä.

Karissa Kettu

Kategoriat