Laura Honkasalo
Pöytä yhdelle. Yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta
Kirjapaja 2016
Melko yleinen asenne yksinäisiä kohtaan on se, että heidän pitäisi itse tehdä aktiivisesti aloitteita kohentaakseen elämänsä laatua ja saadakseen ystäviä. Kukin olkoon oman onnensa seppä.
Yksin oleminen voi olla tietoinen valinta, mutta vastoin omaa tahtoa koettu yksinäisyys satuttaa ja tuo mukanaan ulkopuolisuuden tunteen. Nykyajan yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissa yksinäisyyden tunteesta voi olla vaikea puhua ja yksinäisyys koetaan hävettäväksi asiaksi. Tätä taustaa vasten Honkasalon kirja on oivallinen keskustelunavaus yksinäisyydestä ja yksin olemisesta.
Honkasalo on perehtynyt aiheeseen taustakirjallisuutta lukemalla ja tuo kirjaan mukaan myös omakohtaisia kokemuksiaan, jotka lisäävät kirjan kiinnostavuutta. Myös lainaukset julkisista nettikeskusteluista tuovat aiheen käsittelyyn ajankohtaisuutta ja tuoreutta.
Kirjassa on kolme osaa: “Kaipaus”, “Lapsuus” ja “Vapaus”, jotka kaikki sisältävät tarinoita yksinäisyydestä sekä muita pohdintoja teemaan liittyen. Tarinat yksinäisyydestä ovat keski-ikäisten naisten ja miesten omakohtaisia kokemuksia elämäntilanteestaan ennen ja nyt. 35-vuotias nainen kertoo tarinassaan näin:
”Edellisessä työpaikassani oli tapana lahjoa ahkerasti: kerättiin rahaa milloin vauvalahjoihin, milloin naimisiin meneville, raskauden takiakin annettiin lahja. Jossain vaiheessa tajusin, että minulta oli mennyt sinä vuonna vaikka kuinka paljon rahaa muiden lahjoihin. Koska minua oikein lahjottaisiin?”
Moni yksinäinen muistaa olleensa jo lapsuudessa paljon yksin. Koulussa eristetyksi tuleminen on jättänyt jälkeensä syvät haavat, ja ilkeät kommentit muistaa vielä aikuisenakin. Kun kiusaaminen ei ollut fyysistä, se jäi helposti huomaamatta ja huomioimatta.
Kouluyhteisöstä eristetyksi joutunut lapsi on itse voinut olla jopa helpottunut siitä, että on saanut olla rauhassa ja yksin välitunnit. Koulupsykologilla tai kuraattorin luona kävivät vielä 1980-luvullakin vain todella häiriintyneet oppilaat.
Kertomukset koulun arjesta ovat karua luettavaa. Monet fyysisesti ja psyykkisesti kiusatuksi ja eristetyksi tulleet ovat vain odottaneet peruskoulun päättymistä. He eivät odottaneet saavansa apua tai muutosta onnettomaan elämäänsä. Tämä raskas kokemus yksin jäämisestä on seurannut mukana aikuisuuteen.
Kuitenkin edes yksi hyvä, luotettava ystävä olisi muuttanut muiston kouluvuosista valoisammaksi. Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuullisuuden rakentaminen koulussa ja jämäkkä puuttuminen koulukiusaamiseen ovat koulun tärkeimpiä tehtäviä. Se nousee väistämättä johtoajatukseksi tämän kirjan koulukuvauksia lukiessa.
Honkasalo kuvaa mielenkiintoisesti myös omaa suhdettaan taiteeseen, kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Sadut ja nuortenkirjat olivat lohdullista seuraa yksinäiselle. Kirjassa pohditaan myös erityisherkkien lasten kykyä aistia ilmapiiriä ja muiden ihmisten tunnetiloja. Erityisherkkyydestä on viime aikoina kirjoitettu paljon ja se voi olla yksi kytkös yksinäisyyden tunteeseen.
Jos yksin olemisen on saanut valita itse, se voi olla ihmiselle voimavara. Oman elämänsä erakoksi heittäytyminen tuo lepoa viriketulvasta ja hoivaa mieltä. Taitoa olla yksin tarvitsevat kaikki, mutta vastentahtoinen yksinäisyys viiltää ja sen poistamiseksi tarvitaan uudenlaista yhteisöllisyyttä ja hyväksyvää ilmapiiriä.
Pöytä yhdelle toimii mainiona ajatusten herättäjänä ja sitä voisi suositella lukupiirikirjaksi ja pohjustukseksi uusia näkemyksiä avaavalle vuorovaikutukselle eri yhteisöissä: kouluissa, harrastuspiireissä, järjestöissä, vapaaehtoistyössä, työpaikoilla. Voisimmeko tehdä jotakin toisella tavoin kuin ennen ja avata nykyistä laajemmin ovet ja ikkunat myös heille, jotka eivät osaa tai rohkene tulla toimintaan mukaan, koska ovat yksin?
Maija Sundvall