“Harva ties mitä oli. Jos myyn kaks levyy eläes, meen Van Goghin ohi”, alkaa Paperi T:n säkeistö Ruger Hauerin kappaleella “Mä halun kuolla ennen Bonoo”. Taiteilijanimen takana piilevän Henri Pulkkisen (s. 1986) ei kannattaisi olla huolissaan. Pelkästään viime vuonna hän oli mukana tekemässä kolmea levyä, joista jokaista voisi sanoa yhdeksi vuoden musiikillisista kohokohdista. Oli kokoonpanona sitten Ruger Hauer, Paperi T & Khid tai Paavoharju, Pulkkiselta eivät lopu sanat kesken.
Ne eivät myöskään jää jumiin keinotekoisiin genrerajoihin. Paperi T -teksti voi yllättää, puistattaa, naurattaa ja liikuttaa – usein samanaikaisesti.
Nulli cancelli
“Hiphop-musiikki tuli isoksi osaksi omaa musiikkimakua jo hyvin nuorena, mitä kautta luonnollisesti hakeutui samanhenkisten ihmisten pariin. Kaverien kanssa pelleilystä ja hauskanpidosta myös ensimmäiset omat räppikokeilut alkoi”, Pulkkinen valottaa alkuvaiheitaan.
“Vanhetessa se nuoruuden vakavamielinen suhtautuminen hiphoppiin kulttuurina ja identiteettinä karisi tervemielisesti pois, ja räp jäi vähän kuin puolivahingossa omaksi instrumentiksi ja luontevaksi tavaksi kirjoittaa ja esittää.”
Räp saattaa toimia musiikinteon lähtökohtana, mutta se ei tarkoita, että sen konventioita pitäisi noudattaa pilkulleen. Esimerkiksi Paperi T & Khidin EP “Ex ovis pullus non natis serò fit ullus” tuo nimensä puolesta mieleen pikemminkin black metalin tai filosofisen tutkielman. Harvempi räppäri antaa levylleen latinankielistä nimeä.
“En näe että räpillä tai muullakaan taiteella pitäisi olla aiheidensa puolesta ennalta määriteltyjä rajoja tai tabuja. Tärkeintä on, että artisti tiedostaa itse tekemisensä. Oman äänensä ja tyylinsä löytäminen on parhaimpia fiiliksiä, mitä näiden juttujen kautta voi saada”, Pulkkinen kertoo.
Oman ilmaisutavan etsintä saattaa tarkoittaa myös maantieteellistä irtiottoa räpin juurista. Paavoharjun “Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne” -levyn metsäistä, suhisevaa sointia olisi vaikeakuvitella tulevan muualta kuin Pohjoismaista.
“Luonnollisesti suomalainen räp-musiikki eroaa amerikkalaisesta siinä missä suomalainen rock-musiikkikin eroaa. Onneksi pitkään valloilla ollut kysymys siitä, voiko Suomeen uskottavasti adaptoida alun perin afroamerikkalaista musiikkityyliä alkaa viimeinkin väistyä.”
Monitasoisesta lapselliseen
Kurinalainen rytmitys ei ole vähään aikaan ollut muotia lyriikan kirjoittamisessa. Räppiä ei kuitenkaan voi kuvitellakaan kirjoittavansa ilman tavumäärien ja riimien pyörittelyä – vai voiko?
“Perinteisimmässä muodossaan räp-teksti on usein hyvin tekniikkapainotteista ja sääntöjen alaista. Henkilökohtaisesti räp-lyriikka muuttuu usein mielenkiintoiseksi silloin, kun normeista osataan luontevasti päästää irti.”
Pulkkinen ei koe, että hyvään räp-säkeistöön olisi selkeää ohjenuoraa: “Hyvinkin yksinkertainen ja lapsellinen verse voi puhutella siinä missä monitasoisempi ilotulituskin. Omalla kohdalla kirjoitusprosessi lähtee hyvin usein yksittäisistä ajatuksista, sanoista ja fiiliksistä, joita tarpeeksi keräämällä ja pyörittelemällä alkaa isompi kokonaisuus hahmottua. On mielenkiintoista, jos aloittaessa ei omaa ihan tarkkaa kuvaa lopputuloksesta.”
Ei liene mikään yllätys, että artistin mukaan musiikinteon pitää mielenkiintoisena juuri se, ettei hän “ihan itsekään tiedä vielä miltä seuraavat jutut kuulostaa”.
“Näytä se temppu minkä teet kananmunilla”
Pulkkisen kirjoitustyylin tunnistettavimpiin piirteisiin lukeutuu runsas kulttuuriviittausten käyttö. Hänen teksteistään löytyy hatunnostoja niin videopelien, kuvataiteen kuin kirjallisuudenkin suuntaan. Biiseissä saattaa vilahtaa nimeltä William Blake, Faust tai jopa Paulo Coelho (jälkimmäinen tosin vähemmän mairittelevassa yhteydessä). Tutustuminen esimerkiksi Georges Batailleen taas saattaa avata jonkun aluksi askarruttaneen säkeen.
“En koe yrittäväni olla tarkoituksellisesti intertekstuaalinen, mutten myöskään halua piilottaa tai sensuroida viittauksia”, Pulkkinen selittää. “Teksteihin uppoavat viittaukset ovat palasia asioista, mitkä ovat tehneet muhun jollain tavalla niin pysyvän vaikutuksen, että ne jostain alitajunnasta pakonomaisesti nousevat kirjoitustilanteessa esille. Se, että tajuaako kuuntelija viittauksia, ei ole ensisijaisen tärkeää, mutta ilahduttavaa!”
Ruger Hauerin kappaleella “Antimateria” Pulkkinen kertoo luottavansa “vain kovakantisiin kirjoihin”. Ovatko jotkut tietyt kovakantiset vaikuttaneet omaan kirjoittamiseen erityisesti?
“Vaikutteita tulee poimittua huomaamattaan niin paljon, että niiden tiedostava listaaminen tuntuu aina vähän hankalalta. Nuorempana jättiläiset kuten Bukowski ja Ginsberg vaikuttivat paljon omaan tapaan lähestyä kirjoittamista. Viime vuosina esimerkiksi Frank O’Hara ja Frederick Seidel ovat inspiroineet paljon.”Viimeiseksi kirjallisuusaiheinen loppukevennys: kenestä entisajan kirjailijasta olisi saanut kovan luokan MC:n?
“Rimbaud oli ensimmäinen räppäri!”
Teksti: Aleksandr Manzos