Artikkeli: Ulla Donner taiteilee rennoin viivoin riittämättömyyttä vastaan

Kuvassa Ulla Donner Kuva: Saara Järviö
Kuva: Saara Järviö

 

“Voit olla ihan hyvä tyyppi, vaikka et ole ihan ehjä ja kasassa”, toteaa sarjakuvataiteilija ja graafikko Ulla Donner. Hänen esikoissarjakuvansa Spleenish on humoristinen ajankuva 2010-luvun nuorten aikuisten elämästä ja ahdistuksesta.

 

”Sarjakuvan tekeminen oli kuin karaokea. Kukaan, joka laulaa karaokea, ei ajattele, että nyt pitää olla superhyvä. Siinä ei tarvitse olla ammattilainen, vaan voi vain antaa mennä”, kertoo Ulla Donner.

Donnerin ensimmäinen sarjakuva Spleenish (Schildts & Söderströms, 2017) on omaelämäkerrallinen, y-sukupolven kaupunkilaisten elämää kuvaava teos, tarina nuoren naisen yrityksistä ja epäonnistumisista tulla joksikin.

Teos syntyi vapautumisen kautta. Graafista suunnittelua opiskellut Donner oli kriisissä kandidaatintyönsä kanssa, eikä saanut mitään tehtyä.

Apu löytyi sarjakuvan parista. Se oli Donnerille suhteellisen uusi laji, jota oli helppo kokeilla. Kandidaatintyön aiheeksi tuli Spleenish, jota tehdessään Donner päätti työskennellä ilman kovia vaatimuksia ja täydellisyyden tavoittelua. Sen ansiosta prosessi oli hauska.

”Aloin vain piirtää, ja sarjakuva kasvoi orgaanisesti esiin. Tarina syntyi nopeasti, ja tyyli muodostui, kun tahdoin tehdä jotain selkeää ja nopeaa. Oli vapauttavaa, että ei tarvinnut olla täydellinen tai jäädä jumittamaan jokaisen viivan asentoa”, Donner kuvaa.

Sarjakuvaa oli mielekästä tehdä, ja se valmistui nopeasti kandidaatintyön palautuspäivään mennessä.

Graafisen suunnittelun piirissä piirtäminen ja sarjakuvat eivät Donnerin mukaan ole kovin arvostettuja lajeja. Opiskelupiireissä sarjakuvan tekeminen tuntui jopa hieman häpeälliseltä.

”Koulussa tuntui, ettei voi vain piirtää, kun kaiken tekemisen olisi pitänyt olla todella ironista, analyyttista tai humoristista”, Donner kertaa.

Spleenish otettiin kuitenkin hyvin vastaan. Teos oli ehdolla Sarjakuva-Finlandian saajaksi vuonna 2017.

Donner pohtii, mistä häpeän ja riittämättömyyden tunteet tulevat: ”Tosi monella on näitä samoja ajatuksia. Olen koko elämäni kokenut, että oma musiikkimakuni on vähän huono ja nolo. Samoin kirjamakuni ja asiat, joita tykkään tehdä. Sitten kun tämän huomaa, herää kysymään, tuleeko tämä häpeä kulttuurista? Aivan kuin muka olisi jokin oikea tapa olla ja tehdä asioita. Outoa.”

Ensimmäinen, koulua varten tehty versio sarjakuvateoksesta oli englanninkielinen. Kirjana Spleenish julkaistiin ensin ruotsiksi, minkä jälkeen Donnerin ystävä Sinna Virtanen käänsi sen suomeksi.

Kandidaatintyön tuomien tuskien lisäksi Spleenishin tekeminen purki muutakin elämässä vallalla ollutta pahaa oloa. Teoksen aihepiiriä, y-sukupolven melankoliaa ja epävarmuutta, Donner käsitteli kirjoittamisen aikaan paljon keskustellessaan ystäviensä kanssa.

”Silloin ystäväpiirissä oli suuri kriisikausi. Kaikki oli ihan sekaisin. Tuntui, että ainoa tapa puhua kriiseistä oli kytkeä ne esimerkiksi töihin ja seurusteluun. On helpompi sanoa, että asiat ovat huonosti ihmissuhteiden takia kuin siksi, että elämässä on abstraktimpi ja laajempi ongelma.”

Sarjakuvan julkaisun jälkeen Donner kertoo saaneensa puhua käsittelemistään aiheista vielä enemmän. Varsinkin riittämättömyyden tunteesta on ollut helpompi keskustella, sillä palautteen mukaan kirjan lukeminen on auttanut monia tunnistamaan ja myöntämään tunteen.

 

Lukeminen tuo lohtua

Donner löysi sarjakuvan muutama vuosi sitten ollessaan vaihto-opiskelijana Ranskassa. Vaihto-yliopiston tarjonta ei muuten puhutellut, joten hän päätyi sarjakuvakurssille.

Muoto tuntui heti sopivalta. Sarjakuva tarjoaa Donnerin mukaan luontevan tavan yhdistää tekstiä ja kuvaa. Ne ovat molemmat hänelle tärkeitä.

”Lukiessani tekstejä vihaan yliselittämistä. Sarjakuvassa tekstin ei tarvitse selittää kaikkea, vaan asiat voi myös näyttää. Teksti ja kuva tukevat toisiaan ja kokonaisuuteen on helppo ottaa mukaan monta tasoa.”

Donnerin vaihdossa kohtaama ranskalainen sarjakuva oli hänen mielestään hyvin miehekästä, ja tyyli epäkiinnostava. Visuaalinen ilme, jossa on paljon pieniä ruutuja ja yksi asia yhdessä sarjassa ei iskenyt kuten ei ranskalainen huumorikaan.

Omat suosikit löytyvätkin ruotsalaisen feministisen sarjakuvan parista. Donner nimeää Liv Strömquistin ja Nina Hemmingssonin. Heidän teostensa lukeminen tuntuu mutkattomalta, sillä he puhuvat asioista jotka Donner itsekin tunnistaa.

Läpi elämänsä paljon kirjoja kuluttaneen Donnerin lempilukemista ovat lohtukirjat. Tällä hän tarkoittaa kirjoja, jotka ovat vuosien varrella muodostuneet tutuiksi ja turvallisiksi, kuten Brönten sisarusten ja Jane Austenin brittiklassikot.

”Ne ovat niin täyteläisiä. Nykykirjallisuudessa puhutaan usein ihmiskohtaloista tai yhdestä yksittäisestä teemasta. Vanhoissa klassikoissa on miljoona teemaa. Niissä puhutaan koko elämästä, ja se tuntuu tosi herkulliselta.”

Nykykirjailijoista Donneria miellyttävät erityisesti Ali Smithin kauniilla kielellä toteutetut humoristiset mutta mystisen ulottuvuuden sisältävät teokset. Myös Birgitta Stenbergin tapa kirjoittaa sekä tämän koko elämä ja persoona kiehtovat.

Donner kokee, että hän lukee ennen kaikkea mielihyvän vuoksi. Hän on huomannut, että ihmiset usein lukevat päteäkseen tai suorittaakseen jotain. Donner itsekin yritti lukiossa tehdä muihin vaikutusta lukemalla filosofisia teoksia. Suorituslukemisen aika on nyt takanapäin.

”Nykyään olen palannut siihen, että luen mielekkyyden takia enkä siksi, että haluan tulla fiksummaksi.”

Viime vuosina Donner kertoo ehtineensä lukea vähemmän. Vaikka muisto kirjojen kanssa kasvamisesta on lähellä, viime aikoina lukemaan ei ole ehtinyt niin paljon kuin haluaisi.

Nykyään Donner pyrkii tietoisesti lukemaan enemmän. Enimmäkseen hän lukee englanniksi, sillä suurin osa häntä kiinnostavista teoksista julkaistaan sillä kielellä.

”Tänä vuonna en ole lukenut yhtäkään suomen- tai ruotsinkielistä kirjaa.”

 

Työn merkityksiä miettimässä

Sarjakuvan tekemisen ohella Donner saa leipänsä freelancer-graafikon ja -kuvittajan töistä. Kirjojen kansien kuvittaminen on saanut hänet huomaamaan, miten sukupuolittunutta sekin on.

”Miesten ja naisten kirjoittamien kirjojen kannet ovat teemasta riippumatta aivan eri tyylisiä. Se on mielestäni raivostuttavaa ja tosi konservatiivista. Se myös vahvistaa sitä, että miehet lukevat vain miesten tekemiä kirjoja ja naiset naisten tuotoksia.”

Donner julkaisee kuviaan myös Instagramissa, joka toimii hänelle kuin venttiilinä. Nopeita sarjiksia ja omaksi huviksi tehtyjä kuvia sisältävä tili on poikinut Donnerille myös työtarjouksia.

“Huvittavaa, että uusia kontakteja ovat tuoneet oikean portfolioni sijaan omaksi huviksi tehdyt kuvat somessa.”

Spleenishin jälkeen Donner aikoo jatkaa sarjakuvan parissa. Uuden teoksen käsikirjoitus on jo pitkällä. Ajatus siihen lähti #metoo-kampanjan teemoista jo ennen kuin asiasta tuli yleinen puheenaihe.

Kysyttäessä, mistä Donner haluaisi jatkossa teoksissaan puhua, hän tietää heti vastauksen.

”Mielestäni pitäisi puhua enemmän työstä, siitä miten se vie niin ison osan elämästä. Minua kiinnostaa se, miten paljon merkitystä annamme työlle ja minkä takia. Mitä kaikkia tarpeita ajattelemme työn tyydyttävän?”

Donner kertoo työn olevan yleinen puheenaihe ystäväpiirissään. Hän näkee siihen kiteytyvän paljon itse työtä laajempia tunteita ja ongelmia. Hänestä työ saa aivan liian dominoivan roolin vapaa-ajassa ja monien minäkuvassa.

“Takaraivossa on aina joku edellisten sukupolvien ääni sanomassa, että kun saa töitä, ne on otettava vastaan. Omaa hyvinvointia ei nähdä tarpeeksi tärkeänä.”

Donnerin opiskeluaikojen yritysvierailuilla opiskelijoille kerrottiin, miten töitä täytyy paiskia kellon ympäri. Hänestä kuulosti siltä, ettei työntekijöillä ehdi olla mitään omaa elämää ja että on vain yksi tapa tehdä asioita.

“Vaikutti siltä, että kaikista mahdollisuuksista täytyy olla todella kiitollinen, eikä mistään saa valittaa. Tuntuikin tosi hyvältä tehdä sellaisia sarjakuvia, jotka näyttävät sen, että ei ole aina reipas ja iloinen ja valmis ottamaan kaikkia haasteita vastaan.”

Jatkuva uusien asioiden ja suuremman menestyksen tavoittelu on Donnerista ongelmallista ja uuvuttavaa. Sen sijaan hän toivoisi, että kukin voisi tehdä töitä itselleen sopivan määrän.

“Ihminen voi olla ihan hyvä työntekijä, vaikka ei koko sielultaan kokisi, että työ on ihana ja täydellinen mahdollisuus. Voi olla ihan hyvä tyyppi, vaikka ei ole ihan ehjä ja kasassa”, Donner painottaa.

“Tuntuu, että tosi monilla on sama fiilis, että tukehtuu siihen reippauteen.”

Please follow and like us:

More Like This


Kategoriat


Artikkeli

Avainsanat


Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/artikkeli-ulla-donner-taiteilee-rennoin-viivoin-riittamattomyytta-vastaan">
Twitter

Instagram


Something is wrong.
Instagram token error.