Ensimmäisen päätoimittamani Lumoojan teemaksi valikoitui kuin itsestään asia, jota ilman ei olisi kirjallisuutta. Asia, jota ilman ei olisi Lumoojaa. Asia, jota ilman minä en olisi minä. Se on asia, jonka avulla ihmiset rakentavat yhteyden itseensä ja toisiinsa. Se on tapa tuottaa taidetta.
Kyse on tietenkin kielestä.
Suomessa on aina puhuttu useita kieliä, ja tässä numerossa nostamme esille kotimaisten kielten rinnalle monikulttuurisen Suomen kielten kirjoa.
Artikkelit ja kritiikit esittelevät sekä suomenkielistä että suomenruotsalaista kirjallisuutta. Alkusointu runoillaan suomeksi, loppusoinnun tarjoaa äidinkielellään Ann-Charlotte Palmgren.
Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Riitta Eronen pohtii haastattelussa kotimaisten kielten asemaa ja sitä, miten monet kielet ovat tämän päivän rikkaus.
Suomalaiselta kirjallisuuskentältä löytyykin yhä laajempi kirjo eri äidinkielillä kirjoittavia kirjailijoita ja runoilijoita. Eri kielten välillä liikutaan monin tavoin. Veera Vähämaa kirjoittaa sanataiteista monikielisten lasten ryhmissä, ja teoksestaan Aurora from Mosul puolestaan kertoo runoilija Ahmed Zaidan, joka asuu suomen kielen keskellä, mutta työskentelee englanniksi ja arabiaksi.
Numerossa paneudutaan myös saamelaiskirjallisuuteen. Haastattelussa on muun muassa kirjallisuudentutkija Kaisa Ahvenjärvi, jonka suomentama valikoima saamelaisrunoutta on mukana kirja-arviossa.
Kieli-teemaan sopien otimme mukaan poikkeuksellisesti käännöskirjallisuutta. Tuulisolmut-teoksen kirjoittajat ovat norjansaamelaisia. Lehdessä on myös kääntäjä Arto Rintalan haastattelu ja kritiikki Ramón Gómez de la Sernan aforististen runojen suomennosvalikoimasta, joka tarjoaa mahdollisuuksia kielellisiin heittäytymisiin ja yllättäviin sanankäänteisiin.
Uutena aluevaltauksena teimme musiikkiyhtyeen levyn sanoituksista arvion kirjallisuuskritiikkien henkeen, ja erikoiskirjastovirkailija Antti Impivaaran essee käy läpi laululyriikan suhteutumista kirjallisuuteen.
Kirjoitetun ja puhutun kielen lisäksi meillä on käytettävissämme muitakin ilmaisumuotoja, kuten kehonkieli ja kuvien kieli. Numerossa tutustutaan kuvitetun saturomaanin kerronnan keinoihin ja Lumoojan verkkosivuilla esitellään Ulla Donnerin sarjakuvamaailmaa.
Joskus kieli käy vähiin. super hyvä olo on Mikko Rimmisen ja Otto Karvosen julkiseen kaupunkitaideteokseen pohjaava kirja sellaisesta todellisuudesta, jossa sanoja on rajoitetusti. Teoksen arvostelussa todetaan, että meillä on tarve ilmaista itseämme ja löytää yhteys toisiimme.
Kapea sanavarasto kaventaa maailmaa, mutta kirjallisuus on keino laajentaa molempia. Kirjallisuus on matka kieleen.
Tämän numeron tekeminen puolestaan oli jännittävä matka, jolla loimme lehdelle kielen, jossa minun ja tuoreen toimituskunnan ääni nivoutuu Lumoojan perinteisiin. Haimme päätoimittajiksi yhdessä Miia Outisen kanssa, ja vaikka olen päätoimittanut ensimmäisen numeron yksin, hän on ollut korvaamaton taustavoima. Hän astuu printtilehden toiseksi päätoimittajaksi rinnalleni ensi numerosta alkaen.
Odotan innolla yhteistyötä ja uusia tuulia. Pieniä vihjeitä suunnanmuutoksesta voit löytää jo tästä numerosta. Lumooja uudistuu vuoden vaihteessa kotimaisen kirjallisuuden ja luovan kirjoittamisen lehdeksi. Sitä ennen kuljetamme lukijan vuoden kolmannessa numerossa genrekirjallisuuteen ja neljännessä numerossa kotimaisen kirjallisuuden ja Lumoojan historiaan.
Omaan historiaani Lumooja on limittynyt jo pian seitsemän vuoden ajan. Olen seurannut Lumoojaa monen päätoimittajakauden ajan, ja olen kirjoittanut lehteen säännöllisesti. Lumooja onkin ollut minulle yksi tärkeimmistä väylistä taide- ja kulttuurijournalismin pariin. On kunnia päästä jatkamaan Elisa Heleniuksen ja häntä edeltäneiden päätoimittajien työtä.
Lukuiloa tuoreen Lumoojan parissa!
Lumooja 2/2018 -numeron sisällysluettelo
