Kritiikki: Koirat eivät käytä housuja on kuvaus kivun peittämisestä kivulla

J-P Valkeapää (ohjaus & käsikirjoitus), Juhana Lumme (käsikirjoitus)
Koirat eivät käytä housuja
Ensi-ilta 1.11.2019

Ohjaaja J-P Valkeapään uusin teos – sanomalehtien jo ennakkoon “kohuleffaksi” julistama – Koirat eivät käytä housuja (2019) on hänen onnistuneimpansa.

Kirurgina työskentelevä Juha (Pekka Strang) menettää vaimonsa hukkumisonnettomuudessa ja on itsekin kuolla. Kun yksinhuoltajaksi jäävän miehen tytär Elli (Ilona Huhta) alkaa itsenäistyä, korostuu hissukkamaisen miehen elämässä harmaus. Työ ei elähdytä – Juha pelastaa henkiä, mutta ei ole onnistunut pelastamaan itselleen rakkainta. Ystäviä ei työkaverin (Jani Volanen) lisäksi oikein ole.

Uutta sisältöä elämään löytyy sadomasokismin maailmasta ja domina Monasta (Krista Kosonen). Juha alkaa käsitellä vaimonsa kuolemaa seksuaalisen kivun avulla. Hän kehittää pakkomielteen tukehtumiseen. Samalla hän lähestyy rajaa, jossa nautinto muuttuu itsetuhoisuudeksi.

Sivujuonessa Elli kipuilee aikuistumisen ja seksuaalisuuden heräämisen kysymyksissä omalla tavallaan. Tyttären ja isän välille aukeaa kuilu, kun mies katoaa yhä enemmän omaan pakkomielteeseensä.

Kuva: Ilze Vanaga © Helsinki-filmi 2019

Koirat eivät käytä housuja näyttää päähenkilönsä vaikeina ihmisinä, joiden ongelmia ei ole helppoa moralisoida.

Mona käy satuttamisen haluissaan itseäänkin pelottavilla rajoilla, mutta ei muutu koskaan epäinhimilliseksi. Juha taas kehittää Monaan epäterveen pakkomielteen, jota voi kutsua seksuaaliseksi ahdisteluksi.

Käsikirjoitus esittää hahmojen käytöksen vieraannuttavasti mutta ymmärtää kumpaakin, mikä ärsyttää varmasti niitä katsojia, joille moraalin harmailla alueilla liikkuminen tuottaa epämukavuuden tunteita.

Erityisen tukalalta voi tuntua pohtia sitä, onko Juhan masokismi keino käsitellä vaimon kuolemaa vai onko vaimon kuolema pikemminkin osa masokistista fantasiaa?

Elokuvassa on vain vähän väkivaltaa mutta ilkeimmillään myös se voi tuntua joistain katsojista ahdistavalta, erityisesti kun Juha alkaa olla valmis myöntymään mihin vain saadakseen haluamansa.

Kuva: © Helsinki-filmi 2019

Kumpikin päähenkilöistä työskentelee ihmiskehon parissa mutta eri ympäristöissä. Mona on päivätyössään hieroja, jonka asiakkaat ovat elämästään kertovia, läsnä olevia ihmisiä. Juha leikkaa auki vaitonaisia kehoja ja kopeloi niitä sisältä käsin.

Seksissä heidän roolinsa kääntyvät ympäri. Juhasta tulee vaitonainen ja passiivinen, Mona leikkaa hänet henkisesti auki.

Sadomasokismia käsittelevässä elokuvassa on tietysti oikeutettua kysyä, näyttääkö se S/M-kulttuurin demonisoimatta.

Elokuva tekee mielestäni selväksi, että kyseessä ei ole tarkka kuvaus alakulttuurista eikä sen ole tarkoituskaan olla. Koirat eivät käytä housuja on kahden epätyypillisen ihmisen tarina. He eivät pyri edustamaan kokonaista ihmisryhmää. Elokuva ei kerro sadomasokismista vaan sisäisestä tuskasta. Hädissään oleva ihminen yrittää löytää ongelmiin ratkaisua fyysisen kivun kautta.

Kohtauksissa on ajoittain hurjuutta ja koomisuutta, jota joku voi pitää vääristelynä tai pilkkana. Toisaalta alakulttuurit ovat hedelmällinen kasvualusta parodialle.

Kuvauksena kivusta peittämässä suurempaa kipua elokuva tuo mieleen Kirby Dickin dokumentin Sick: The Life and Death of Bob Flanagan, Supermasochist (1997), jossa nähtävä kuvamateriaali on paitsi aitoa myös huomattavasti rajumpaa.

Kuva: © Helsinki-filmi 2019

Suurin ongelma on, että Mona jää Juhaa ohuemmaksi ja mystisemmäksi hahmoksi. Käsikirjoitus on korostetusti miehen tarina. Sadistin motiivit jäävät enemmän arvailujen varaan.

Myös isän ja tyttären välinen suhde saa lopussa turhan vähän painoarvoa, vaikka saavuttaa loogisen päätepisteensä. Astuminen nuoruuteen esitetään kliseisesti tupakoimisena ja kiinnostumisena mopopojista.

Yhtäläisen kliseistä on näyttää pyrkimys kuolleen vaimon luo matkana kohti valoa.

Näistä moitteista huolimatta Koirat eivät käytä housuja on virkistävän erilainen suomalainen elokuva. Siinä ei ole ainuttakaan huonoa roolisuoritusta. Elokuvassa on lukuisia kertomusta syventäviä yksityiskohtia, ja se käsittelee aihettaan antaen katsojalle tilaa ja aikaa nähdä.

Tutustu lisää:
Helsinki-filmin kotisivut
Helsinki-filmi Facebookissa
Ohjaaja J-P Valkeapää Twitterissä

Please follow and like us:

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Twitter