Titus Andronicus
Vili von Nissinen (ohjaus, sovitus ja suomennos)
Ensi-ilta 31.1.2020
William Shakespearen näytelmä Titus Andronicus on sovitettu uuteen, dystooppiseen uskoon Turun ylioppilasteatterilla. Ohjaaja Vili von Nissisen ja työryhmän taidonnäyte yhdistelee groteskia ja humoristista kuvastoa sekä käsittelee yhteiskunnallisia ja poliittisia teemoja saarnaamatta.
Sovitus Shakespearen näytelmästä puhuttelee kommentoiden tätä päivää ja esittäen vaihtoehtoista todellisuutta. Alkuperäistekstin Rooman valtakunnan rappio muuntuu ilmastokatastrofin jälkeisen Euroopan tuhoksi Ylioppilasteatterin näyttämöllä.
Kriitikko Harold Bloomin mukaan Shakespeare keksi nykyaikaisen psykologisen ihmisen. Bardin varhaisimpana pidettyä tragediaa vieroksuttiin vuosisatoja. Teemat tuntuvat silti ajankohtaisilta tässä ja nyt.
Titus Andronicus sukeltaa ihmismieleen tavalla, joka puhutteli renessanssin aikalaisia yhtä lailla kuin se nyt puhuttelee ihmistä tuomiopäivän kellon osoittaessa sataa sekuntia vaille puolenyön.
Ajan ja paikan tuntu luodaan muutamissa minuuteissa. Sovitus alkaa tuomiopäivän ahdistavalla kuvastolla – hirmuvaltiaita, nälänhätää, sotaa, väkivaltaa. Kuvat projisoidaan yleisön silmien eteen montaasina. Runsasväkinen ja sukupuolien representaatioita kyseenalaistava hahmokavalkadi esitellään samaan hengenvetoon.
Näytelmässä henkilöhahmot taistelevat verisesti oikeudesta demokratiaan ja vapauteen. Tässä paradoksissa kytee tarinan ja aikamme järjettömyyden ydin. Vastakkain asettuvat osapuolet ovat ekoterroristeja ja voitokkaita roomalaisia. Henkilökohtaisesta tulee poliittista ja poliittisesta henkilökohtaista.
Titus Andronicus (Henrik Heinonen) on voittoisa kenraali, joka sukuineen ajautuu kostonkierteeseen. Heinosen näyttelemänä päähenkilö ei menetä arvokkuuttaan hetkeksikään – edes hassutellessaan oranssissa verryttelypuvussa. Tuotannossa onnistutaan silottamaan ahdistavia kohtauksia absurdilla huumorilla ja suodaan näin hetken helpotusta ja hengenvetoja yleisölle.
Toisaalta absurdilla korostetaan myös kauheuksia ja silmitöntä väkivaltaa. Sisältövaroitus ei ole hätävarjelun liioittelua, joskin psykologinen kauhu luodaan juuri absurdin ja groteskin ristiriidoilla.
Groteskia tai väkivaltaa ei suoranaisesti visualisoida näyttämöllä, eikä se tarkoituksia palvelisikaan. Glitterillä tuunattu väkivalta riittää itsessään. Humoristista antia tarjoilee myös turkulaisittain ääntävää imettäjää sekä muita hulluttelijoita esittävä Marko Rumbin.
Karismaattisuuden irvikuva, lipevä Saturnius (Nuppu Ervasti) ja tämän rehdimmän oloinen veli Bassianus (Joona Pyökki) taistelevat vallasta kukin omasta puhujan pöntöstään käsin. Marcus Andronicus (Marjanna Kaate) eli Titus Andronicuksen sisar puolestaan poliitikkona puuttuu peliin.
Titus Andronicus palaa sotaretkeltään saalinaan terroristijohtaja Tamora (Mervi Polso). Polson Tamora onkin mitä mainioin vastapari ylevälle Titus Andronicukselle vallanhimoisena, keikaroivana ja viettelevänä julmurina. Titus Andronicus uhraa Tamoran pojan Alarbuksen (Jii Vennala) kostona omien poikiensa kuolemasta. Tamoran onnistuu naida Saturnius, joka lähtökohtaisesti haikailee viehkeän ja sulavan Lavinian (Janne Jurvanen) perään. “Surujen kartastoksi” kuvailtu Lavinia, Titus Andronicuksen tytär, on kuitenkin jo Bassianuksen sydämen valittu.
Edellä kuvatuista lähtökohdista ponnistava juoni on tapahtumarikas. Kaikki juonittelun ja hullunmyllyn käänteet toistavat silmä silmästä -kaavaa. Uhriluku ei kuitenkaan jää epäselväksi, kiitos sanansaattajan (Hanna Kauppinen).
Esityksen rekvisiitta on kirjava joukko objekteja. Rekvisiitan ja puvustuksen symboliikassa sekä viittauksissa muihin kulttuuriteoksiin riittää pureksittavaa.
Näennäinen karnevaali ja koomiset esineet luovat lisäkerroksia esitykseen. Kun toisen henkilön käteen asetetaan lintubongarin kiikarit ja toisen otteeseen metsästäjän sinko, kerrotaan tuhat sanaa yhdellä kuvalla, mutta ennen kaikkea luodaan herkullista konfliktia ja vastakkainasettelua.
Ydinsanoman mukaisesti on hankala vetää rajoja hyvien ja pahojen välille. Häpeän ja kunnian vuoksi ihminen, roomalainenkin, taantuu barbaariksi. Valtiaat marssivat kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti ruumiiden yli.
Loputon taistelu viimeisestä sanasta on monimutkainen kudelma, jonka von Nissinen, näyttelijät ja työryhmä onnistuvat tuomaan katsojan ihon alle.
Turun ylioppilasteatteri: Titus Andronicus
Ohjaaja: Vili von Nissinen
Sovitus ja suomennos: Vili von Nissinen
Apulaisohjaaja: Roosa Vuokkola
Esiintyjät: Nuppu Ervasti, Tonja Goldblatt, Henrik Heinonen, Janne Jurvanen, Marjanna Kaate, Charlotte Karlsson, Hanna Kauppinen, Wilma Korhonen, Nea Liimatta, Suvi Pekkala, Mervi Polso, Joona Pyökki, Marko Rumbin, Jii Vennala, Eljas Viitanen ja Esko Vähätalo
Tuottaja: Katri Salomäenpää
Lavastus: Jouni Kekkonen
Puvustus: Helmi-Elina Ekholm
Sosiaalinen media: Cecilia Lindelöf
Valo- ja livekuvaus: Noora Kankare
Valosuunnittelu, -ajot ja äänet: Satu Herrala
Videokuvaus: Jouni Kuru
Äänisuunnittelu: Vili von Nissinen
