Kritiikki: Erilaiset katoamiset saavat pohtimaan materiaa ja omistamista

Kuva: Frans Rinne

Riitta Lindroos (ohjaus)
Elina Kilkku & työryhmä (käsikirjoitus)
Non existere – esitys katoavista asioista
Turun ylioppilasteatteri, joulukuu 2018 – helmikuu 2019

 

Kuka meistä ei olisi joskus kadottanut jotain? Jotkut kadottavat lähes päivittäin pieniä asioita, toiset kerran elämässään jotain suurempaa. Turun ylioppilasteatterin esitys Non existere – esitys katoavista asioista esittää samastuttavia kohtauksia erilaisista katoamisista ja kadottamisista.

Esitys rakentuu kollaasimaisesti. Katsojalle avautuu erilaisia katoamisen tapoja peilaavia kohtauksia, jotka leikkaavat toisiaan temaattisesti. Erilaiset tarinapolut eivät kuitenkaan kohtaa, vaan ne jäävät irrallisiksi otoiksi, mikä tekee esityksestä kokonaisuutena sirpaleisen.

Rytmiltään esitys hieman haparoi. Hajanaisesti haarautuva ajatuskudelma olisi kaivannut ryhdikkyyttä, toteutuksen mustavalkoisesti värittynyt maailma enemmän sävyjä ja vastavalotusta.

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuva: Frans Rinne

 

Esityksen aikana hukkaan menevät erilaiset asiat ja esineet. Yksi hahmoista kiertää vauhkona ympäri teatteria ja kertoo kadottaneensa milloin mitäkin: avaimensa, joogamattonsa, koiransa ja niin edelleen. Esineet katoavat häneltä kummallisen selittämättömästi. Lopulta, kun henkilö saa kadottamansa tavarat takaisin, hän huomaa niiden tarpeettomuuden. Miksi hän ylipäätään on haalinut kaiken tämän materian ympärilleen? Esitys peräänkuuluttaa kulutuskriittisyyttä ja vastuullista omistamista.

Yhdeltä henkilöltä ovat menneet hukkaan vuodet. Toinen taas on tietoisesti kätkenyt muistonsa, kunnes ne ovat muuttuneet kalvaviksi tai kutkuttaviksi salaisuuksiksi. Jossakin vaiheessa kadotetut asiat alkavat haihtua myös muistoista ja omasta mielestä.

Läheisen menettämistä käsitellään monella eri tasolla, kuten viittauksilla Etelä-Amerikan maiden sotilasdiktatuureihin ja niissä ”kadonneisiin” ihmisiin.

Katoaminen voi olla myös itsensä kadottamista, oman identiteetin kanssa painiskelua, kasvua ja kehitystä. Toisaalta katoamiseen voi liittyä konkreettinen eksyminen ja oikean reitin hukkaaminen. Erityisen kärjistetty tapaus on näyttelijä, joka vähitellen unohtaa vuorosanansa. Voiko ilman sanoja enää edes ajatella selkeästi?

Erilaiset katoamisen tavat saavat esityksessä monenlaisia syvyyksiä. Näytelmä kuvaa monisärmäisesti, miten tyhjyys eri tavoin valtaa alaa ja olemassaolo vähitellen katoaa. Mitä sitten jää jäljelle?

 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuva: Frans Rinne

 

Non existere haastaa katsojan pohtimaan, pitäisikö katoavista asioista pitää parempaa huolta – etenkin niistä, jotka ovat meille merkityksellisiä ja lopulta elintärkeitä.

Esitys on syntynyt ajankohtaisesta ideasta, mutta sen toteutus kärsii liiasta pelkistämisestä. Dialogi avaa turhan suorasanaisesti teemoja, jotka olisivat sopineet paremmin esitettäviksi.

Lavastuksen viitteellisyys on toteutettu oivaltavasti, mutta katsojalle ei jää tarpeeksi kiintopisteitä. Yksittäiset kohtaukset tuntuvat vyöryvän eteenpäin ilman tarpeeksi kasassa pitävää lankaa tai tarttumispintaa.

Please follow and like us:

More Like This


Kategoriat


Kritiikki

Avainsanat


Tykkää ja jaa


RSS
Follow by Email
Facebook
Google+
http://lumooja.fi/erilaiset-katoamiset-saavat-pohtimaan-materiaa-ja-omistamista">
Twitter