Samu Nyström & Jörn Donner
”Merkillinen on nyt maailman meno”. Helsingin päiväkirja sekasorron ajalta 1917–1918
Otava 2017
Suomen itsenäisyyden satavuotissyntymäpäivien kunniaksi on julkaistu lukuisia sisällissotaa käsitteleviä tietoteoksia. Yksi niistä on Samu Nyströmin ja Jörn Donnerin tietokirja ”Merkillinen on nyt maailman meno.” Helsingin päiväkirja sekasorron ajalta 1917–1918. Kirja tavoittelee päiväkirjamerkintöjen, kirjeiden ja sanomalehtiartikkelien avulla helsinkiläisten kokemuksia sisällissodan kuohuvalta vuodelta.
Teosta inspiroi saksalaisen kirjailijan Walter Kempowskin (1929–2007) Das Echolot, Saksan kollektiivinen päiväkirja toisen maailmansodan ajalta. Kirjasarja on kymmenosainen.
Nyströmin ja Donnerin kirjan takakansiteksti antaa odottaa luokkarajoja ylittävää aineistoa ja moninaisia ääniä. Myös Otava mainostaa teoksen avaavan tavallisten helsinkiläisten kokemuksia.
Helsingin päiväkirja ei kuitenkaan tavoittele tuoretta näkökulmaa sisällissodan suurmieshistoriaan, vaikka se olisi sen voinut hyvin tehdä. Kirjan näkökulma on pääosin varakkaiden ja sivistyneiden aikalaisten.
Nyström on historiantutkimuksen etiikan mukaisesti kirjoittanut näkyväksi tämän aineistollisen vinouman. Syiksi tähän hän luettelee vallinneen kirjoittamisen kulttuurin sekä jälkikäteisen arkistoinnin. Siihen puolestaan ovat vaikuttaneet muun muuassa aineiston kiinnostavuus sekä sukujen varakkuus ja tunnettuus.
Aineiston ei voida olettaa edustavan helsinkiläisiä kaikista yhteiskuntaluokista tai elämänalueilta. Ääneen pääsevät eritoten porvari- ja konservatiivipuolueiden edustajat kuten Nuorsuomalaisten Tekla Hultin, Maalaisliiton Santeri Alkio ja Suomalaisen puolueen kansanedustaja ja kirkkoherra Erkki Kaila.
Suomalaisen puoleen äänikanava Uusi Suometar on lehtiaineiston vahva edustaja. Sivistyneistöstä ja kulttuuriväestä sanottavansa saavat esimerkiksi säveltäjä ja ylioppilas Väinö Pesola, Ståhlberg-suvun Kirsti Teräsvuori sekä toimitusjohtaja Karl Stockmann.
Toisenlaista näkökulmaa tuovat esimerkiksi Suomen Sosiaalidemokraattien kansanedustajan Karl Harald Wiikin päiväkirjamerkinnät, Työmies–lehden artikkelit ja vankileireiltä lähetetyt kirjeet, ”nyrkkiposti”.
Aineistovinoumasta huolimatta teos tavoittaa aistivoimaista historiaa. Kirja pudottaa lukijansa nuoren kaupungin kulttuurihistoriaan: sen tapa- ja ruokakulttuuriin, puheenparsiin ja aikalaistensa tunne-elämään.
Toisaalta Helsingin päiväkirja on kokoelma aikansa vihapuhetta. Sotaa edeltävä yhteiskuntaluokkien välinen kyräily ja epäluuloisuus huokuvat. Näkökulma painottuu varakkaiden ja sivistyneiden huoleen siitä, leviääkö Pietarin bolševikkien vallankumous Suomeen punaisten välityksellä ja palautuuko yhteiskuntajärjestys.
Väläyksiä saadaan myös vankileireille joutuneiden kohtaloista. Leireille joutuneiden kokemuksia olisi lukenut mielellään enemmänkin, eritoten punaisilta naisilta kuten Tyyne Maria Koskivirralta tai ruotsalaisen työväenliiton sihteeriltä ja työväen arkistonhoitajalta Anna Forsströmiltä.
Helsingin päiväkirja ei tee syviä sukelluksia henkilöhistorioihin, eikä se olekaan tarpeen. On ollut hyvä päätös jättää sotaa muistelevat teokset ja tutkimukset aineiston ulkopuolelle. Menneeseen kaivaudutaan päivä kerrallaan, ja siinä kirja muistuttaa elämänkulkua itsessään.
Tietokirja jättää kuitenkin toivomisen varaa lähdekritiikin osalta. Aineiston vinouma olisi tullut ottaa vakavammin. Historian kirjoittaminen nimittäin ohjaa historian ymmärtämistä: kollektiivista käsitystä siitä, miten asiat olivat ja ovat.
