Laura Honkasalo
Vie minut jonnekin
Otava, 2018
#metoo-ilmiö, konmaritus ja ovensa sulkenut Anttila. Laura Honkasalon viides aikuisten romaani Vie minut jonnekin on ajan hermoilla pienimmissäkin yksityiskohdissa.
Teoksessa kuvataan kolmekymppisen Nellan ”täydellistä” elämää, jota hän huomaa elävänsä muita varten. Kirjanpitäjän työ, ASP-tili ja vauvakuumeesta kärsivä avomies tuntuvat päivä päivältä kaukaisemmilta, kun Nella tajuaa niiden olevan muiden unelmia.
Työpaikan muutokset ja keskustelut suvun viisaan Ilmi-tädin kanssa ohjaavat Nellan elämänhallintakurssille, jonka myötä hän alkaa ottaa vastuuta omasta onnellisuudestaan.
Kantavana teemana teoksessa kulkee kysymys siitä, onko itsekästä päättää omasta onnellisuudestaan. Onko itsekästä olla vapaaehtoisesti lapseton? Voiko kolmekymppinen vaihtaa alaa tai käyttää säästönsä mieluummin matkusteluun kuin omistusasuntoon? Näitä kysymyksiä Nella joutuu pohtimaan, kun lähipiirin painostus kasvaa kasvamistaan.
Voisi kuvitella, että teos, jossa kuvataan itsensä löytämistä, olisi täynnä kliseitä. Näin ei kuitenkaan ole. Vie minut jonnekin onnistuu toimimaan uskottavana kasvutarinana, sillä mikään Nellan päätös ei synny yhtäkkisesti, vaan hän pureskelee ja miettii isoja asioita harkiten. Teoksessa on tiettyä rauhallisuutta, mikä lisää kasvutarinan uskottavuutta.
”Nykyään kaikkialta tuli ohjeita siitä, miten piti elää. Piti syödä lehtikaalia ja smoothieita, ruveta vegaaniksi, luopua käsitellystä sokerista, välttää höttöhiilareita, syödä irtokarkkien sijaan siemeniä ja suklaan sijaan lanttua. Suolankin piti olla puhdasta tavaraa jostain Nepalin vuorilta, eikä mitään tuikitavallista Jozoa. Avantouinti piristi kuulemma tehokkaammin kuin kahvi, ja paljasjalkajuoksu onnistui talvellakin.”
Honkasalon tarkka kuvaus siitä, millaisia paineita nyky-yhteiskunta ja sosiaalinen media luovat, toimii sekä huumorin keinona että karuna muistutuksena siitä, millaiseen muottiin ihmisten pitäisi ahtautua. Jokainen lifestyle-blogeja lukeva tunnistaa Nellan siskon Elsan tyypilliseksi bloggaajaksi, joka hehkuttaa yhteistyönä saatuja tavaroita, ottaa asetellusta kakkupalasta kuvia ja pukee lapsensa uutuusvaatteisiin.
Kuvaus bloggaajasiskon täydellisen harmonisesta elämästä ei kuitenkaan jää pintapuoliseksi, sillä Honkasalo ymmärtää raottaa myös blogielämän varjopuolia.
Itsensä löytämisen lisäksi temaattisia kysymyksiä nousee myös aiheena vahvasti esillä olevasta alkoholista. Kotiin päästyään Nellan pitää saada viinilasillinen, ja ulos mentäessä lasillinen vaihtuu pulloksi. Elämänhallintakurssin vanhempien rääväsuisten naisten kanssa jaetaan kuohuvaa ja litkitään siideriä. Välillä muisti häviää ja asiasta keskustellaan avomiehen Miskan kanssa.
Alkoholin rooli jää silti lukijalle etäiseksi. Lukija saakin arvailla, toimiiko alkoholi pakokeinona vai hätähuutona kolmenkympin kriisissä.
Honkasalo onnistuu luomaan teokseen samaistuttavat henkilöhahmot, joita ei kuvata turhaan vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Eläkeikäisillä elämänhallintakurssin naisilla on puute miehen kosketuksesta, Miskan äidillä on mummokuume ja Ilmi-täti myy omaisuutensa KonMari-villityksen iskiessä.
Siinä missä Nella on henkilöhahmona hieman väritön ja hukassa, muut hahmot irrottelevat hänenkin edestään. Tämä kontrasti toimii, sillä muiden elämänilo ja haaveet saavat Nellan pohtimaan omia valintojaan. Vähitellen hän oppii ammentamaan muilta jämäkkyyttä ja väriä omaankin toimintaansa.
Kokonaisuudessaan Vie minut jonnekin on viihdyttävä teos. Honkasalo on tehnyt paljon työtä nykyajan trendien yksityiskohtien löytämiseen. Esimerkiksi viittaus Facebookin KonMari-ryhmän jäseneen, joka myy omaisuutensa ja lähtee Meksikoon, ei ole tuulesta temmattu.
Lukija, joka on itsekin perillä tällaisista asioista, löytää kirjasta ilahduttavia kytköksiä omaan elämäänsä. Vie minut jonnekin onnistuu olemaan rehellinen kasvutarina vailla suurempia kliseitä, ja samaistuttavat henkilöhahmot ovat Honkasalon priimaa.
Teksti: Tiina Viertamo
