Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa nostivat monella tavalla tapetille naiskirjailijoita. Naisten osallisuutta kotimaisessa kirjallisuudessa käsiteltiin paneelikeskusteluissa erityisesti historialliselta kannalta.
Minna Canthin syntymästä kuluneiden 175 vuoden innoittama Naisen paikka -teema näkyi Sylvään koululla 29.–30.6.2018 järjestetyssä tapahtumassa sekä ohjelman että kävijöiden osalta. Naiskiintiöt ovat nykypäivänä monessa paikassa tarpeettomia, myös silloin kun kyse on kirjallisuudesta.
Perjantaipäivänä parkkipaikat Sylväänlahden rannalla olivat kortilla ja itse tapahtuma-alueella virtasi jatkuvasti väkeä tapahtumasalista seuraavaan. Ohjelmaan kuului muun muassa paneelikeskusteluja, kirjahuutokauppa, sanataidetyöpaja ja toiverunolausuntaa. Lauantain ohjelma puolestaan oli suunniteltu lasten viihtyvyyttä painottaen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Vanhan kirjallisuuden päivät ovat perinteikäs tapahtuma, joka tuo yhteen kirjallisuuden ammattilaiset ja harrastajat. Erityistä tapahtumalle on myös sen sijainti Sastamalan kokoisessa kaupungissa. Harvoin näin tasokkaita ja yleisömäärältään suuria kulttuuritapahtumia pystytään maakunnissa järjestämään.
Vanhan kirjallisuuden päivät erottuvat syksyn kirjamessutapahtumista sillä suurella edulla, että tapahtumaan järjestetääm sisältöä kohtuudella. Ohjelmaa on sopivasti ja eri ohjelmanumeroiden aikataulutus toimii niin, että tapahtumassa on rennon viihtyisää, eikä tahti tunnu puuduttavalta. Sastamalassa viihtyy erinomaisesti vaikka koko viikonlopun.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Virallisen ohjelman lisäksi olennaisen osan tapahtumaan tuovat tietenkin kirjamyyjät: kustantamot, antikvariaatit ja paikalliset kirjakaupat. Tyytyväisen näköisiä kirjapussien kantajia kävelee vastaan vähän väliä, eikä toimittaja itsekään malta pitää näppejään irti divarikirjoista.
Naisilla on näkymätön paikka kirjallisuushistoriassa
Kuten kirjailija ja kirjallisuushistorioitsija Markku Eskelinen puheenvuorossaan totesi, nykypäivänä nais-etuliitteen liittäminen kirjailija– tai kirjallisuus-sanaan pitäisi olla tarpeetonta. Eihän erikseen puhuta mieskirjailijoista tai mieskirjallisuudestakaan.
Naiskirjailijoista puhuminen on kuitenkin aiheellista, kun puhutaan kotimaisen kirjallisuuden historiasta, jossa naiset ovat usein jääneet katveeseen ja tulleet edustetuiksi pääasiassa sukupuolensa valossa.
Eskelisen mukaan topeliaaninen kansankuvaus on vaikuttanut siihen, että kirjallisuushistoria näyttäytyy nykylukijalle kovin miehisenä kaanonina. Kansallisuus nähtiin ensisijaisesti maskuliinisena kansallisuutena, mitä vasten kansallisidentiteettiä kirjoitettiin.
Sittemmin kirjallisuuden merkitys on muuttunut ja naisten osuus kirjallisuushistoriassa vähitellen kohonnut.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Eskelisen puheenvuoro liittyi laajempaan paneelikeskusteluun, jonka hän kävi perjantaina kriitikko Mervi Kantokorven ja kustantaja Touko Siltalan kanssa.
Keskustelijoiden mukaan naiskirjailijoiden näkymättömyys kirjallisuushistoriassa liittyy osaltaan tietynlaiseen poikkeavuuteen. Aino Kallaksen, L. Onervan ja Maria Jotunin teokset edustivat aikanaan omaäänistä kirjallisuutta, jota ei tuolloin välttämättä osattu vastaanottaa oikealla tavalla.
Eskelisen mukaan kirjallisuushistorian tehtävä tänä päivänä onkin unohdettujen teosten ja kirjailijoiden jäljittäminen ja nostaminen uudenlaiseen tietoisuuteen. Hänen mukaansa naiskirjailijoiden näkymättömyys on johtanut jopa siihen, että monia modernismin ja postmodernin kirjallisuuden tilaisuuksia on menetetty.
Kantokorpi puolestaan korosti, miten naisten kirjoittamaa, lukijansa mielipiteisiin vaikuttamaan pyrkivää tendenssikirjallisuutta on Minna Canthista saakka pidetty näköalattomana. Hänen mukaansa siihen on puututtu kriittisesti ja paljon herkemmin kuin miesten kirjoittamaan tendenssikirjallisuuteen.
Nykypäivästä Kantokorpi nosti esimerkiksi Saara Turusen, jonka teoksia on Canthin teosten tapaan kritisoitu sanoman esiin nostamisesta taiteellisen kunnianhimon kustannuksella.
Koska naiset ovat tilastojen mukaan kaunokirjallisuuden pääasiallista lukijakuntaa, tuntuu hassulta, että miehinen näkökulma yhä vallitsee kirjallisuuden kaanoneissa.
Myös naiset osallistuivat sisällissotaan
Toinen perjantaina käyty kiinnostava keskustelu koski punaisten ja valkoisten naisten asemaa sisällissodassa. Keskustelijoina olivat tietokirjailija-historioitsija Tuomas Hoppu ja kirjailija Anneli Kanto, joita haastatteli toimittaja Maarit Tastula.
Vieraiden mielestä valkoisten ja punaisten välillä vallitsi eroja siinä, miten naisiin suhtauduttiin. Erilaiset naiskuvat rakentuivat yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Sisällissodan aikaan punaiset naiset olivat jo mukana työelämässä. Sodassakin he olivat mukana paljon pahemmissa paikoissa kuin valkoiset naiset. Punaiset naiset toimivat lääkintätehtävissä rintamalla ja tarttuivat itsekin aseisiin. Vaarallisista oloista koitui myös paljon kuolonuhreja.
Valkoiset naiset puolestaan toimivat sisällissodassa taka-alalla tehden samoja töitä kuin myöhemmin järjestäytynyt Lotta Svärd. Puhujat kertoivat, että valkoisten naisten aseistautumissuunnitelmia oli kyllä vireillä, mutta ne kaatuivat ennen toimeenpanoa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Paneelikeskustelussa käsiteltiin myös tasa-arvokysymystä sisällissodan osalta. Vaikka punaiset saattoivat edellä kuvatun perusteella vaikuttaa tasa-arvoisemmilta sukupuolten kannalta, vallitsi Hopun mielestä ihmisten keskuudessa yhä vanhakantaisuutta puolin ja toisin.
Etenkin punaiset naiset joutuivat sisällissodan aikana aggressiivisen naisvihan kohteeksi. Punaisia naisia arvosteltiin etenkin löyhästä moraalista, mistä kertovat muun muassa Seilin saaren surkeat tapaukset.
Naisvihan juuret kytkeytyvät puhujien mukaan harhakäsityksiin ja huhuihin. Punaisista naisista kerrottiin liioiteltuja ja kärjistettyjä tarinoita, jotka johtivat vihamielisyyksiin.
Naiskaartin jäsenet olivat pääosin nuoria ja naimattomia naisia. Tehtaiden sulkeminen ajoi monet naiset työttömyyteen ja ahdinkoon. Punakaartin korkea palkkaus oli varmasti yksi houkutin naisille tarttua aseisiin. Päiväpalkka saattoi vastata viikon työtunteja tehtaalla.
Hoppu kuitenkin korosti, että palkkaus oli usein myös tekosyy, johon vedottiin siinä vaiheessa, kun naiskaartilaiset olivat jo joutuneet pidätetyiksi. Aatteella oli myös suuri merkitys naiskaartilaisille. Useilla naisilla oli haaveita jopa upseerin asemasta punakaartissa.
Naisen paikka käy selväksi
”Mikä joskus oli tavanomaista, hiljaisesti hyväksyttyä tai salattua, se ei vaan kertakaikkiaan käy meidän ajassamme”, kirjoittaa Vanhan kirjallisuuden päiviä järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja Leena Majander-Reenpää ja kommentoi näillä sanoin osuvasti myös edellä kuvattujen paneelikeskustelujen sisältöä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Vanhan kirjallisuuden päivillä vanha kohtaa uuden ja varsinkin vanha kirjallisuus uuden maailman. Menneisyyttä peilataan nykyajan valossa, jolloin historialliset teokset ja tapahtumat muuttuvat jälleen nykypäivän kannalta merkityksellisiksi ja kiinnostaviksi.
Paneelikeskustelujen ajaksi täyteen ahdettu Sylvään koulun liikuntasali näyttää piristävästi, että keskusteluille kirjallisuudesta on kysyntää. Kuulijat istuvat hiljaa paikoillaan ja nauttivat kaikista oivalluksista ja sanankäänteistä, jotka puhujat tarjoavat.
