Lumooja jatkaa tutkimusmatkaa sanojen syntysijoille. Tällä kertaa kohteena on Lauri Viidan koti Pispalanharju.
Tampereen Pispalan vanhat värikkäät puutalot lepäilevät limittäin ja lomittain elokuun auringossa. Talojen keskellä ohuet polut kiemurtelevat harjun rinteitä muuttuen välillä huimaaviksi portaikoiksi, jotka johdattavat huipulle tai alas harjun juurelle saakka. Kattojen ja puidenlatvojen väleistä pilkistelee sininen järvi.
Nykyään Pispalassa on idyllistä ja rauhallista. Matkalla Lauri Viidan lapsuudenkotiin ei kuitenkaan ole vaikeaa kuvitella 1900-luvun alun asumatonta ja metsäistä seutua, johon Tampereen tehtaiden työntekijät alkoivat rakentaa taloja.
Edelleen näkee, että rakentaminen on aloitettu ilman kaavoja tai sääntöjä. Uudet ja vanhat talot kasvavat kapinallisesti rinteillä jokaiseen ilmansuuntaan katsellen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Lauri Viidan vahvasti omaelämäkerrallinen romaani Moreeni kertoo työläisperheestä, joka muuttaa keskustan ahtaasta vuokrahuoneesta Pispalaan.
”…vaarojen, kumpujen, harjujen välitse, louhujen lomitse, oksien alitse, mökistä mökkiin ja kartanoon, lehdosta lettoon ja ojasta allikkoon – alaspäin vietti kalteva kamara, etelään vietti mahtava graniittiköynnös.”
Näin alkaa rytmikäs romaani, joka kuljettaa läpi 1900-luvun alkuvuosien ja sisällissodan 1930-luvulle asti.
Työläiskirjailija
Lauri Viita syntyi perheensä seitsemänneksi lapseksi Pispalassa vuonna 1916. Isä oli kirvesmies ja kaikki perheen lapset alkoivat käydä töissä nuorina.
Lauri ainoana osoitti koulussa niin suurta kiinnostusta erityisesti suomen kieltä ja kirjallisuutta kohtaan, että hänet laitettiin oppikouluun.
Sopeutuminen koulun sääntöihin oli kuitenkin vaikeaa. Muutaman vuoden päästä nuorimmaisinkin jätti koulun kesken ansaitakseen elantonsa kirvesmiehenä.
Viita kuuluu sotienjälkeisen ajan työläiskirjailijoihin, jotka alkoivat kertoa elämästä työväen näkökulmasta. Vaikka Viita oli jo lapsena kirjoitellut, vakavissaan hän alkoi kirjoittaa sota-aikana rintamalla.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Esikoisrunoteos Betonimylläri ilmestyi vuonna 1947 ja sai innostuneen vastaanoton. Samana vuonna ilmestyi toisen tamperelaisen työläiskirjailijan, Väinö Linnan esikoinen Päämäärä. Viita ja Linna tunsivat toisensa Mäkelän kirjaston kirjallisuuspiiristä. Myös Linnan kotitalo on edelleen nähtävissä Tampereella.
Esikoisteoksen saaman vastaanoton rohkaisemana Viita jätti päivätyönsä ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Perhe ja lähiympäristö suhtautuivat kirjoittavaan mieheen kummeksuen mutta arvostavasti.
Lauri Viidan kotimuseossa kerrotaan, ettei Viita koskaan oppinut viihtymään oppineiden ja taiteilijoiden, kuten vaimonsa Aila Meriluodon sukulaisten, joukossa vaan piti yksinkertaisesta elämästä lapsuudenympäristössä.
1900-luvun alun työläiskoti
Nykyisellä Lauri Viidan kadulla sijaitseva punainen puutalo vaikuttaa ulkoapäin tarkasteltuna suurelta. Kun astuu ovesta sisään, käy ilmi, että talo on jaettu kolmeen osaan.
Vasemmalla puolella asuivat isovanhemmat Nikanderit, ja oikean puolen kamarissa ja keittiössä Viidan perhe, johon kuuluivat isä, äiti ja kuusi eloonjäänyttä lasta. Kolmannessa osassa on erillinen ulko-ovi. Siellä asui alivuokralaisia.
Pispalanharjulla elämä oli kaikkea muuta kuin leveää. Sängyt koottiin päiväksi pois, jotta sisällä mahtui liikkumaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen
Huoneet on sisustettu Viidan ajan huonekaluilla ja esineillä. Kirjoituspöydällä on yhä mustepullo, jonka pohjalla on jäljellä hieman Viidan käyttämää mustetta. Hyllyssä on muutama koulukirja.
Yhtään Viidan teosta museoidussa talossa ei ole kirjoitettu. Kirjailija asui talossa siihen saakka, kunnes lähti armeijaan. Taloudelliseen ahdinkoon joutuneet vanhemmat joutuivat myymään talon vuonna 1938.
Pispalanharjulla Lauri Viita asui kuitenkin suurimman osan elämästään. Pispala on läsnä kaikissa kirjailijan teoksissa.
”Kaikki mitä minussa tapahtuu, tapahtuu Pispalassa”, Viita sanoi radiohaastattelussa vuonna 1961.
Ehkä juuri siksi olo Viidan lapsuudenkodissa on niin kotoisa – tuntuu kuin kävelisi suoraan Moreenin sisään.
Lauri Viita sairastui skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 1950-luvulla ja vietti pitkiä jaksoja sairaalassa. Hän kuoli auto-onnettomuudessa 49-vuotiaana vuonna 1965. Lapsuudenkoti on ollut museona vuodesta 1977 asti.
Lauri Viidan kotimuseo, Portaanpää 8, Tampere.
Avoinna touko–elokuussa la–su kello 12–15.
Kotisivut: www.lauriviitamuseo.fi.
