Chick lit on maailmalla noussut yhdeksi 2000-luvun suosituimmista genreistä. Suomessa kirjailijoita on yhä vain kourallinen. Minkälaista on suomalainen chick lit -kirjallisuus ja miksei se ole suositumpaa?
Kirjoittaessaan esikoisteostaan kirjailija Laura Paloheimo ei ajatellut tiettyä genreä. Hän lähetti käsikirjoituksen kustantamoihin ja sai vastauksessa kuulla teoksensa olevan chick litiä.
Paloheimon esikoinen Klaukkala ilmestyi vuonna 2012. Sen jälkeen kolmelle muullekin hänen kirjalleen on annettu pirteän vaaleanpunaiset kannet, ja niitä on myyty kepeänä viihteenä.
”Chick litiä määrittelee paljon juuri kansi”, Paloheimo sanoo.
Suomalainen chick lit on vakavaa ja arkista
2000-luvulla kriitikot ja kustantajat keskustelivat siitä, onko chick lit -kirjallisuutta mahdollista kirjoittaa Suomessa.
Genreen liittyvä shoppailun, merkkivaatteiden ja luksuselämän kuvailu sotivat monen mielestä suomalaista arvomaailmaa vastaan. Ajateltiin, ettei suomalainen chick lit olisi uskottavaa eikä saisi lukijoita.
Chick lit -genren aloitti englantilaisen Helen Fieldingin jo klassikoksi muuttunut Bridget Jones’s Diary, joka ilmestyi vuonna 1996. Suomenkielinen Bridget Jones: Elämäni sinkkuna ilmestyi Otavan kustantamana kaksi vuotta myöhemmin.
Ensimmäisenä kotimaisena chick lit -teoksena pidetään Virve Sammalkorven romaania Sinkkuleikki (1999), joka kertoo aviomiehensä hylkäävästä ja sinkkuelämän aloittavasta kolmekymppisestä naisesta.
Samoin kuin englanninkielinen, myös suomenkielinen chick lit -teos on tyypillisesti kepeän humoristiseen sävyyn kerrottu tarina modernin nuoren naisen elämästä. On ystävyyttä, romantiikkaa, matkailua, työelämää ja monenlaisia kommelluksia.
Tarkkaa määritelmää genrelle ei lukuisista yrityksistä huolimatta ole keksitty, sillä chick lit taipuu moneen, ja lajista on kansallisia muunnoksia niin Filippiineillä, Kiinassa, Saudi-Arabiassa kuin Meksikossakin.
Terhi Nevalainen pitää yhdistävänä piirteenä sitä, että teokset ovat naisten kirjoittamia, naisille suunnattuja ja kertovat naisista. Päähenkilö on tyypillisesti vahva ja itseironinen, ja hän tasapainottelee perinteisten naisiin liittyvien odotusten sekä nykyaikaisen naiseuden välillä.
Toisin kuin moni luulee, romantiikka ei aina ole lajityypissä tärkeintä, eivätkä läheskään kaikki chick lit -teokset pääty parinmuodostukseen.
Lajin esiäiteinä pidetään Jane Austenia ja Ann Radcliffeä. Suomessakin juuret kiemurtelevat yllättävän kauas. Hilja Valtosen romaani Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926) kertoo päiväkirjamuodossa savolaisen kansakoulunopettajan elämästä Pohjanmaalla. Vahva naispäähenkilö, kepeä huumori ja romantiikka yhdistyvät romaanissa, jonka mukaan koko genreä alettiin kutsua varaventtiilikirjallisuudeksi.
Toden teolla chick lit -kirjallisuus alkoi yleistyä Suomessa 2010-luvun taitteessa. Silloin esikuvaksi tuli vahvemmin angloamerikkalainen chick lit, ja kuluttaminen sekä ulkonäkö yleistyivät aiheina.
Laura Paloheimo pitää suomalaisen chick litin ominaispiirteenä vakavuutta.
”Suomessa on pitkä lukemisen perinne, ja lukijat odottavat chick litiltäkin laatua.”
Erityisesti yhdysvaltalaiset teokset saattavat sisältää pelkkää shoppailua. Suomalaisissa kirjoissa häämöttää usein jokin vakavampi teema taustalla. Esimerkiksi Laura Honkasalon tänä vuonna ilmestyneessä romaanissa Vie minut jonnekin kepeän tarinan taustalla käsitellään vapaaehtoista lapsettomuutta.
Paloheimon mukaan yhdysvaltalainen chick lit on usein hyvin raadollista ja henkilöhahmot ilkeitä juonitteluissaan. Suomalainen chick lit on pehmeämpää.
Esikuvat ovatkin enemmän Iso-Britanniassa ja Irlannissa. Esimerkiksi paljon suomennetun irlantilaisen Marian Keyesin suosio vaikuttaa myös siihen, miten chick litiä Suomessa kirjoitetaan.
Eskapismia ja suomalaista arkea
Yhtenä ongelmana suomalaisen chick litin kirjoittamiselle pidettiin 2000-luvun alussa ympäristöä. Chick lit sijoittuu usein miljoonakaupunkeihin. Candace Bushnellin 1996 ilmestyneessä teoksessa Sex and the City (Sinkkuelämää, Tammi 2000) keskeisessä roolissa on New York.
Monet ensimmäisistä suomalaisista chick lit -kirjailijoista, kuten Kira Poutanen ja Maria Rocher, sijoittivatkin teoksensa ulkomaille. Lukijoille chick lit on usein eskapismia omasta elämästä. Ihmeelliset juonenkäänteet ja usein fantastisetkin piirteet voivat tuntua uskottavammilta sijoitettuina Pariisiin tai Milanoon kuin kotikaupungin lähiöön.
Laura Paloheimo sijoittaa teoksensa Suomeen. Eskapismia niihinkin silti liittyy. Klaukkalassa vietetään luksuselämää suomenruotsalaisen yritysjohtajapoikaystävän kanssa ja Puppiduussa (Otava 2016) seurustellaan VIP-vieraiden kanssa Turun saaristossa.
Chick lit taipuu kuitenkin kertomaan myös suomalaisesta arjesta. Veera Vaahteran Rakkautta vahingossa (Tammi 2013) kertoo Pihlasta, joka poikaystävänsä jätettyä hänet vetäytyy Tornionjokilaaksoon aloittaakseen uuden elämän.
Katri Siskon 30 ennen 30 (Omakustanne 2017) puolestaan kertoo kolmenkympin kriisin kanssa painivan opettajan elämästä suomalaisessa pikkukaupungissa. Katri Sisko kertoo kirjansa olevan vastareaktio:
”Chick lit -kirjojen lukeminen jätti aina tunteen, että ei minun elämäni ole tällaista. Suomalaisen pikkukaupungin baarissa vastaan ei tule prinssejä ja pankkiireja, vaan korkeintaan joku automekaanikko kulman huoltoasemalta.”
Paloheimo ja Katri Sisko ovat yhtä mieltä siitä, että suomalainen chick lit on usein arkista verrattuna esikuviinsa.
”Ehkä suomalainen chick lit -maailma on sellainen, että ei pyritä irti arjesta, vaan kaivaudutaan sen ytimeen”, Paloheimo pohtii. ”Suora ja avoin puhe toiveista, peloista, seksuaalisuudesta ja menestymisen paineista kertoo naisten haasteista tässä ajassa.”
Viihdekirjallisuutta ei arvosteta
Monella on mielikuva, että viihdekirjallisuutta kirjoitetaan, koska se myy hyvin. Kirjailijan elämän kuvitellaan olevan samanlaista vaaleanpunaista luksusta kuin hänen kirjojensa henkilöillä. Laura Paloheimo murtaa kuvitelman kertoessaan, ettei Suomessa ole kirjailijaa, joka tahkoaisi rahaa.
Katri Siskolle moni kustantaja sanoi suoraan, ettei julkaise chick litiä, koska naisille suunnattu viihdekirjallisuus ei myy. Lopulta kirjailija päätyi kustantamaan teoksensa itse.
Chick lit -kirjailijan täytyy todella nauttia siitä, mitä tekee.
”Chick lit -kirja on tyypillinen lomakirja, joka luetaan ja unohdetaan saman tien”, Paloheimo kertoo.
”Kirjailijan täytyy olla sinut sen kanssa. Tässä työssä ei voi olettaa olevansa Finlandia-pallilla.”
Paloheimo ihmettelee silti, miksi suhtautuminen puhtaaseen viihteeseen on Suomessa niin kielteistä. Taidekasvatuskin lähtee ajatuksesta, että voidakseen kirjoittaa täytyy ensin olla jotain todella painavaa sanottavaa. Sivuun jää se, että tehdä voi myös silkasta tekemisen ilosta.
Itse hän on aina pitänyt juonivetoisesta kirjoittamisesta ja halunnut mennä kohti valoa ja selviytymistä. Paloheimo on opiskellut kirjoittamista muun muassa Kriittisessä korkeakoulussa. Hän kuvailee olleensa samanlainen syvällinen baskeri päässä kulkeva taiteilijanalku kuin muutkin.
”Ihmiset ajattelevat, että jos kirja on kevyt, sen tekeminen on helppoa.”
Todellisuudessa ironia ja huumori ovat vaikeita lajeja. Jotta jokin on hauskaa, sen täytyy osua johonkin häpeälliseen tai kipeään. Paloheimon tekee usein mieli alkaa selitellä päähenkilön tekoja tai kirjoittaa pitkiä pohdiskelevia osia. Silloin täytyy poistaa koko kappale ja kirjoittaa se uudestaan, jotta ilo ja kepeys säilyvät.
Osittain arvostuksen puute liittyy siihen, että chick lit on naisten laji. Katri Sisko pohtii, että dekkarissa tai sotakirjassa voi olla vähemmän sisältöä kuin chick lit -teoksessa, mutta niitä arvostetaan, koska ne ovat miehisiä genrejä.
Katri Sisko toivoo, että ihmiset myöntäisivät ääneen lukevansa chick litiä. Jos lukijat häpeilisivät vähemmän, ehkä kustantamotkin uskaltaisivat kustantaa teoksia monipuolisemmin.
Muualla maailmassa genreen kuuluu lukuisia alalajeja, kuten äideistä
kertova mommy lit ja varttuneemmille naisille suunnattu lady lit.
Suomessa niin kielteistä. Kuva: Arto Wiikari.
Laji kehittyy koko ajan. Laura Paloheimo huomauttaa, että kirjallisuudessa raja korkean ja matalan välillä on säilynyt jyrkempänä kuin muualla. Hän ottaa esimerkiksi sen, kuinka 80-luvulla käytiin kiivasta keskustelua siitä, voiko Kansallisteatterin näyttelijä esiintyä televisiomainoksessa. Nykyään tuntuu itsestään selvältä, että näyttelijän työnkuvaan voi kuulua erilaisia tehtäviä.
Paloheimo vertaa lukemista syömiseen. Joskus tekee mieli syödä kolmen ruokalajin gourmet-illallinen, toisena päivänä haluaa vain pitsaa. Eri kirjat palvelevat eri päämääriä. Vaihtoehdot eivät sulje toisiaan pois.
Kyse on myös alati vaihtelevasta muodista. Kaari Utriolle naurettiin 1980-luvulla, mutta nykyään historiallinen romaani on suurinta huutoa.
Paloheimo lisää, ettei ymmärrä, miksi inhokkikeskustelu ylipäänsä saa niin paljon tilaa.
”Jos ei kiinnosta, ei kiinnosta. Ei kukaan pakota lukemaan, jos ei halua.”
Toisaalta genre ei ainakaan jätä kylmäksi. Ihmisillä on voimakkaita mielipiteitä, ja chick lit -kirjailijan oletetaan aina olevan valmiina puolustamaan lajia.
”Opettajana kuitenkin huomaan, että yhä useammat haluavat kirjoittaa viihdettä”, Paloheimo kertoo.
Viime aikoina Riikka Pulkkisen kaltaiset vakavina pidetyt kirjailijatkin ovat tehneet chick litiä. Paloheimo on myös huomannut, että korkeakirjallisuus on alkanut saada chicklitmäisiä piirteitä. Arvostukset ovat selvästi pikkuhiljaa muuttumassa.
Lähteet:
Nevalainen, Terhi: Pinkit piikkikorot: Chick lit -kirjallisuuden postfeministiset sisällöt ja lukijat niiden merkityksellistäjinä. Väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto, 2015.
Kurtti, Anna-Kaisa: Naisfiktion lajia ja lajirepertoaaria etsimässä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2015.
KOTIMAISIA CHICK LIT -KIRJAILIJOITA:
- Kira Poutanen
- Maria Rocher
- Veera Vaahtera
- Sari Luhtanen
- Pia Heikkilä
- Niina With
- Katri Manninen
Kuvitus: Maria Leskinen
Artikkeli on ilmestynyt alun perin Lumoojan numerossa 3/2018.
