Sanoittajakonkari Sinikka Svärd on riimejä rakastava romantikko, jonka kynästä on irronnut hittejä yksi toisensa jälkeen. Tässä haastattelussa hän kertoo rakkauslaulujen kirjoittamiseen liittyvistä haasteista ja pohtii, mitä ihmiset haluavat kuulla rakkaudesta.
”Hyvä kysymys, mutta ei minulla siihen vastausta ole!” sanoittaja Sinikka Svärd parahtaa.
Mikä rakkauslauluja koskeva kysymys voi olla niin hankala, ettei edes sanoittamisen rautainen ammattilainen osaa vastata siihen? Se, miten rakkaudesta voi kirjoittaa mitään uutta.
”Useimmiten sellaiset tuoreudet syntyvät vahingossa”, Svärd tuumaa. ”Ei niitä helmiä voi oikein suunnitella. Ne tulevat, kun ovat tullakseen.”
Helmiä on Svärdiltä tullut kokonainen liuta. Muun muassa Anna Erikssonin esittämä ”Kun katsoit minuun” (2001) ja Lauri Tähkän ”Polte” (2011) ovat Svärdin käsialaa.
Hän on sanoittanut kappaleita lukemattomille muillekin kotimaisille artisteille, kuten Laura Voutilaiselle, Johanna Kurkelalle sekä Katri Helenalle, jonka esittämä ”Vie minut” (1995) oli Svärdin läpimurtohitti.
”Kun on kirjoittanut kauan, tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Tekniikka toki kehittyy vuosien varrella, mutta muutoin homma ei helpotu yhtään”, Svärd toteaa.
Vuonna 2004 Svärd oli ensimmäinen sanoittaja, jolle myönnettiin valtion säveltaiteen puolivuotinen apuraha. Yleensä säveltaiteen apurahat myönnetään säveltäjille tai säveltäjä-sanoittajille, joten Svärdin tapaus herätti keskustelua.
”Kovasti mietittiin, pitäisikö apuraha myöntää kirjallisuuden vai säveltaiteen puolelta”, Svärd muistelee.
Apurahan saamisen jälkeen Svärd otti vuoden loman työstään nähdäkseen, onnistuisiko päivätyön jättäminen sanoittamisen tähden. Vuosi oli silmiä avaava. Työskentely päätoimisena sanoittajana on Suomessa harvinaista, mutta Svärd ymmärsi työn olevan hänelle oikea.
Svärdin työtavat ovat vakiintuneet vuosien varrella, enkä malta olla kysymättä, tulevatko sanat vai sävelet ensin. ”Sekä että”, Svärd hymyilee. Tätä häneltä kysytään usein.
Pöytälaatikossa odottaa valmiita tekstejä, mutta pääasiassa Svärd sanoittaa tilaustyönä. Yksin työskenteleminen on Svärdin työtavoista paitsi yleisin myös mieluisin.Hän kertoo viihtyvänsä hyvin yksin, eikä taloudellistakaan puolta sovi unohtaa.
”Kun on monta tekijää, myös työstä saatava potti jaetaan monen kesken”, Svärd muistuttaa.
Kliseiden kiertäminen on taitolaji
Svärd on ansioitunut myös runoilijana. Häneltä on ilmestynyt tähän mennessä yhdeksän runokokoelmaa, muun muassa teokset Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva, 2009) sekä Kun suru on suurin (Minerva, 2011).
Svärd toteaa sanoittamisen eroavan suuresti runojen kirjoittamisesta. Laululyriikoissa mitta on armoton kriteeri: tavuja on oltava saman verran kuin säveliä.
”En tiedä, onko siinä kyse enemmän matematiikasta vai äidinkielestä”, Svärd naurahtaa.
Svärd on oikeaoppisen riimittelyn puolestapuhuja, eikä hän tunnustaudu suomalaisen räpin ystäväksi. Hänen mielestään riimien tulisi olla puhtaita eikä saman sanan hokeminen tai pelkkä sanoilla leikkiminen riitä vakuuttavan sanoituksen luomiseen.
Ajoittain vaatimus täysistä riimeistä on kuitenkin ongelmallinen. ”Esimerkiksi sanaan ’yö’ ei ole enää oikein mahdollista keksiä riimiä, jota ei olisi jo kuultu.”
Kaikenlaisia kliseitä on syytä vältellä, mutta vakiintuneissa ilmauksissa on hyvätkin puolensa. ”Sydän” ja ”sielu” ovat rakkauslauluissa eräänlaisia kirosanoja, jos tavoittelee tuoretta tapaa ilmaista tunteita. Svärd toteaa, että yhtäältä tällaiset ilmaisut ovat kuluneita, toisaalta niiden kantama merkitys aukeaa kaikille.
”Vähän kaksipiippuinen juttu. Olen itsekin sitä mieltä, että niitä käytetään liikaa, mutta samalla ne puhuttelevat suurinta osaa ihmisistä”, Svärd pohtii.
Joskus tämän kaltaisista ilmauksista syntyy väittely tuottajan tai artistin kanssa. Svärdin kokemuksen mukaan kuitenkin usein palataan siihen, mitä on alun perin kirjoitettu – aina asian ilmaisemiseen ei ole parempaa tapaa.
Yleisön kiinnostus rakkauslauluihin ei sitä paitsi kaadu yksittäisiin sanavalintoihin. Rakkaus on jokaisen perustarve, joten sitä käsittelevät laulut ovat aina ajankohtaisia.
”Kaikki kaipaavat rakkautta. Etenkin, jos rakkautta ei ole tai sen menettää.”
Palaamme jälleen miettimään, miten tuoreita ilmaisuja voi enää keksiä, kun kaikki on jo kuultu. Toivo ei ole mennyttä, vaan Svärd pystyy antamaan esimerkin aidosti uudesta ilmaisusta.
Kyse on Samae Koskisen kappaleesta ”Kaikki on perseestä (Paitsi sä)” (2018). ”Se on ihanin ilmaus pitkään aikaan!” Svärd innostuu, vaikkei pääsääntöisesti pidäkään rumasta kielenkäytöstä.
Omista sanoituksistaan, jotka ovat onnistuneet ilmaisemaan jotain uutta, hän mainitsee Anna Erikssonin esittämän kappaleen ”Kaikista kasvoista” (2003), jossa lauletaan: ”painan kasvot hiuksiis tuoksuviin / ja kun suutelet mua veri syöksyy varpaisiin”.
Svärdille on jäänyt mieleen, että kun kappaletta ruodittiin Levyraati-ohjelmassa, raadin vieraileva jäsen laulaja-lauluntekijä Pekka Ruuska tarttui kohtaan ”veri syöksyy varpaisiin”. Ainakin Ruuska kommentoi, ettei ollut kuullut aiemmin sellaista ilmaisua.
Tarinaa ja tunnelmaa
Parhaissa rakkauslauluissa on Svärdin mukaan tietynlaista elokuvallisuutta. Kaikkea ei saa kirjoittaa auki, vaan kuulijalle on annettava tilaa tulkintaan. Tekstin on silti tarjottava tarttumapintaa, jotta kuulija voi samastua lauluun.
Svärdin mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista rakkauslauluista on ”Balladi elokuvasta Klaani” (1984), jonka on säveltänyt Anssi Tikanoja ja sanoittanut Juice Leskinen.
”Se on hieno ja tunnelmallinen teksti. Melodia on siinä varmasti yhtä suuressa roolissa kuin sanoituskin.”
Sanoittaminen ei koskaan ollut Svärdin kutsumusammatti, vaan työ sai uuden merkityksen vasta, kun hän sai mahdollisuuden paneutua siihen täyspäiväisesti. Kieli on sen sijaan aina kiehtonut Svärdiä, ja hän arvelee, että rakkaus kieleen on osasyynä myös rakkauteen tunnelmakuvauksia kohtaan – kieli kun on musiikin ohella toinen tunnelmaa luova tekijä.
Kirjoitustyyliään Svärd luonnehtii lyyriseksi, mutta hän ei epäröi tarttua rankkoihin tai surullisiin aiheisiin. Svärd ei kovin mielellään kirjoita tai kuuntele kappaleita, jotka keskittyvät arkirealismin kuvaamiseen. Hän ei ole asiassa ehdoton, mutta luonnehtii pitävänsä eniten tunnelmaan keskittyvistä teksteistä niin kirjoittajana kuin kuulijanakin.
”Niin monilla menee elämässä niin huonosti, että mielestäni kaikkien laulujen ei pidäkään olla keveitä ja iloisia”, Svärd perustelee. Esimerkiksi kuolema, kärsimys ja menetys ovat voimakkaita laulunaiheita, jotka puhuttelevat Svärdiä. Ne sitä paitsi linkittyvät usein tavalla tai toisella rakkauteen.
Joka tapauksessa Svärd yrittää pitää huolen siitä, että painavan tunnelman lomitse pilkahtelee toiveikkuutta.
Mitä rakkauslaululla tarkoitetaan?
Päädymme pohtimaan, missä menee rakkaus- ja erolaulujen välinen raja. Rakkaushan ei aina katoa eron jälkeen, vaan saattaa vain muuttaa muotoaan. Esimerkiksi entistä puolisoa kohtaan voi edelleen tuntea lämpöä, etenkin, jos on yhteisiä lapsia. Rakkauden muodonmuutoksesta ei kuitenkaan ole yhtä paljon lauluja kuin dramaattisista eroista.
Lukeutuvatko muunkinlaisesta kuin romanttisesta rakkaudesta kertovat kappaleet sitten rakkauslauluihin?
Svärd muistaa kirjoittaneensa yhden sanoituksen, joka koskee ystävyyttä. Omasta kuopuksestaan hän on kirjoittanut Katri Helenan esittämän kappaleen ”Lapsi tuoksuu joululta” (1996), mutta esimerkiksi rakkaudesta vanhempiin hän ei muista kirjoittaneensa koskaan.
Reippaasti suurin osa Svärdin kirjoittamista rakkauslauluista käsittelee ihmisten välistä romanttista rakkautta, ja monien kappaleiden ytimessä on myös intohimo. Svärd luonnehtii olevansa yltiöromanttisuuteen asti taipuvainen ihminen, joten hän ei omien sanojensa mukaan ihmettele, miksi juuri romanttisten sanoitusten kirjoittaminen on hänelle luontaista.
Svärd huomauttaa, että rakkauslauluja olisi hyvä tehdä muillekin kuin ”nuorille, kauniille ja rohkeille”. Tässä onnistunut kappale on hänen mukaansa Samuli Putron sanoittama, säveltämä ja esittämä ”Olet puolisoni nyt” (2012).
”Se on aivan upea teksti, joka kertoo siitä, millaiseksi rakkaus muuttuu vanhetessa. Rakkaus ei kestä sellaisenaan ikuisesti, mutta se voi silti olla hyvin kaunista. Sellaisesta saisi tehdä kappaleita enemmänkin.”
