Reetta Niemelä ja Alma Rajala kertovat tulevasta teatteriesityksestään, jonka alkuperäinen ensi-ilta olisi ollut pääsiäisen jälkeen.
Pääsiäisen aikaan teatterikevät näytti vielä aivan normaalilta – vain muutamia viikkoja myöhemmin Sukupuuttoparatiisin ensi-iltaa jouduttiin siirtämään. Uusi ajankohta on helmikuussa 2021. Esitys saa ensi-iltansa Tehdas Teatterissa. Lisäksi suunnitteilla on esityksiä Helsinkiin.
Maaliskuun alkupuolella istuimme tekijöiden kanssa Turussa Aboa Vetus & Ars Nova -museon aulakahvilassa puhumassa kasvokkain esityksestä, sen synnystä ja teemoista.
Runoilija ja kirjailija Reetta Niemelä sekä nukketeatteriohjaaja Alma Rajala ovat työstäneet esitystä vuodesta 2013 alkaen. Rajalan mukaan Sukupuuttoparatiisi on teemalähtöisin esitys, mitä hän on koskaan tehnyt.
”Yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen ja tarkkojen asemien ottaminen siinä ei ole yleensä tuntunut keskeiseltä, vaan enemmän olen korostanut taiteen kieltä kysymyksenasettelujen kyseenalaistajana. Myös Sukupuuttoparatiisi on yritys valottaa vapaaehtoisen lapsettomuuden teemaa monelta kantilta, etsiä sille uusia ilmaisuja, purkaa siihen liitettyjä mielikuvia. On toissijaista, osuuko esitys suoraan johonkin ajankohtaiseen keskusteluun. Nyt on käynyt niin, että keskustelusta on tullut koko ajan tulenarempi ja ajankohtaisempi mitä pitemmälle esityksen suunnittelussa olemme päässeet.”
Vuonna 2013 Rajala kertoi ensimmäistä kertaa ideastaan ja kysyi Niemelältä, kiinnostaisiko tätä lähteä käsikirjoittamaan vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kertovaa esitystä. Niemelä muistaa kuohunnan, jonka aihepiiri hänessä sai aikaan. Rajala oli todella varhaisessa vaiheessa ennakoinut, että keskustelu vapaaehtoisesta lapsettomuudesta oli käynnistymässä.
Keskustellen kohti käsikirjoitusta
Niemelä kertoo tekoprosessista, jota molemmat pitävät poikkeuksellisen kiinnostavana:
”Olemme pysähtyneet keskustelemaan näistä asioista useamman kerran vuodessa, työpajamaisesti. Olemme ideoineet yhdessä ja keskustelleet loputtomasti.”
Keskusteluissa on pyöritelty esityksen hahmoja, tapahtumia. Elementtejä esitykseen on ollut kauan, mutta tekstit tulivat vasta myöhemmin. Prosessista ovat tehneet mielenkiintoisen parivaljakon taustat eri taidealoilta.
Rajala kertoo tausta-aineistoa etsiessään löytäneensä yhdysvaltalaisen Marcia Drut-Davisin kirjan Confessions of a Childfree Woman: A Life Spent Swimming Against the Mainstream (omakustanne, 2013). Se oli ensimmäisiä lähteitä, jossa lapsettomuutta ei pidetty vastentahtoisena ja traagisena asiana kuten yleensä sen ajan keskustelussa.
Rajala ja Niemelä ovat joutuneet pohtimaan, miten ohittaa esityksessä se aspekti, ettei lapsettomuutta nähtäisi kipeänä kokemuksena. Keskustelu lapsettomuudesta kaipaa edelleen uusia ääniä. Avauksena Sukupuuttoparatiisi on yhä relevantti.
Media etsii järkisyitä lapsettomuudelle
Niemelän mukaan viime aikoina keskustelua on voimakkaasti leimannut huoli syntyvyyden laskusta. Rajala lisää, että lehtijutuissa esitellään varsinkin kolmekymppisiä naisia ja heidän valinnoistaan käydään keskustelua. Kuumana perunana pidetään ikää. Syitä ja perusteluita lapsettomuuteen etsitään niin haastateltavilta lapsettomilta kuin tutkijoiltakin.
Rajalan mukaan ihmiset kyllä kertovat avoimesti elämäntarinoitaan, mikä on kiinnostavaa, mutta keskustelusta kuultaa läpi, että lapsettomuus on niin erikoista, että sitä pitää perustella. Pitää esittää järkisyitä. Puheessa voimistuu järjen ja tunteiden vastakkainasettelu. Lasten teko liitetään fyysisiin tarpeisiin ja tunteisiin, kun lapsettomuus puolestaan on kylmää, laskelmoivaa ja taloudellista.
Nukketeatterin ja runouden keinot kohtaavat näyttämöllä
Rajala on myös pohtinut, miten kielen ja nukketeatterin suhde toimii esityksessä: keskustelu vapaaehtoisesta lapsettomuudesta oli niin vaiettua tai olematonta, että kieltä piti lähteä luomaan reuna-alueilta etsien.
Niemelän mukaan esityksen kielessä ei sinänsä ole mitään uutta tai täysin luotua, mutta sillä on oma kielensä ja maailmansa.
”Olemme ottaneet mukaan keskustelussa esiintyviä termejä kyseenalaistaen niiden merkitystä. Esimerkiksi sleepwalking into infertility on käsite, jolla kuvataan hedelmällisten vuosien menevän naisilta ohi huomaamatta. Lause on kuitenkin myös niin upea ja runollinen, että se tuli mukaan esitykseen laulun muodossa.”
”Runo puhuu suoraan ja vapaasti asioista, joille ei vielä ole välttämättä edes sanoja”, Niemelä pohtii.
Rajalan mukaan nukketeatterille ja visuaaliselle teatterille on runouden tapaan tyypillistä napata aineksia ja sitten sekoitella ja asetella niitä uudestaan suhteessa toisiinsa.
”Runo sekoittaa ja järjestää merkityksiä uudelleen ja tutkii niitä uudessa valossa. Samalla tavalla nukketeatteri tekee visuaaliselle kuvastolle. Visuaalisten kuvien varaan rakentuva teatteri ja runollisten keinojen hyödyntäminen ovat herkullinen yhdistelmä, joka luo ristiriitoja ja yllättävyyttä”, Rajala maalailee.
Esityksessä meri on merkittävässä roolissa. Päähenkilö Eeva on meribiologi, ja hän tutkii merta. Meri nousee tutkittavasta kohteesta myös metaforaksi. Onko meri aina kohtu ja rituaalinen paikka? Esitykseen on kirjoitettu myös laulavia kilkkejä, merenpohjaeläimiä.
”Se on suora syöttö nukketeatterille, että ei oo niitä realistisen teatterin esteitä”, Rajala pohtii.
Esityksessä luodaan mytologiaa lapsettomuuden ympärille, jota ei perinteisesti ole pidetty kovin maagisena alueena. Spekulatiivisen fiktion tapaan esityksessä luodaan uusia lainalaisuuksia ja esitetään ne totena.
”Tämä teema tuntui kutsuvan tällaiseen leikittelyyn, joka sopii myös nukketeatteri-ilmaisuun”, Rajala kuvailee.
Päähenkilö Eevan ammatti-identiteetti on tärkeä myös siitä näkökulmasta, että lapsettomia usein kritisoidaan ja säälitään siinä mielessä, että eihän heillä muuta ole kuin se työ.
”Se ei ole tragedia tässä esityksessä”, Rajala pohtii.
Sukupuuttoparatiisi saa ensi-iltansa Tehdas Teatterissa ensi keväänä.
