Kritiikki: Eläkeläiset kaupunkikerrostumissa

Muistoroiston jäljillä
Veera Vähämaa &
Keanne van de Kreeke
Myllylahti, 2020

Kaupunkitila rakentuu kerroksista. Kaupunki on alusta, jossa erilaiset elämän muodot, tarinat ja muistot kietoutuvat yhteen.

Kun ihmisten luomat rakennelmat repsahtavat, kasvit ja eläimet valtaavat ne. Kun elävät oliot repsahtavat, kaupunki työntyy lähemmäs, tukee ja kannattelee.

Elämä ja kertomukset levittäytyvät aina myös selkeiden muotojen ja yhteiskunnan reunoille. 

Veera Vähämaan kirjoittamassa ja Keanne van de Kreeken kuvittamassa lastenromaanissa Muistoroiston jäljillä liikutaan juuri tällaisessa kerrostuneessa kaupunkitilassa.

Teos luo salapoliisitarinoista tutun kehikon sisälle itsenäisen maailman, jossa ihmiset ja eläimet elävät rinnakkain aktiivisina toimijoina.

Heidän elämänsä levittäytyy puutalokortteleiden mukulakivikaduilta ja kivijalka-asunnoista vanhainkodin oleskelutilan kiikkutuoleihin ja niljaisista viemäriputkista hylätyn vankilan kylmiin betonihuoneisiin.

Kirjan päähenkilöistä toinen on vainottu rotta Rodi the Rat ja toinen yksinäinen Mursu-vaari Muffa. Yhdessä he perustavat Etsivätoimisto Muron.

Ensimmäisenä tehtävänään parivaljakko päättää auttaa Muffan ystävää Alli-mummoa, jonka muistolipas katoaa ja jota sukulaiset väittävät höpsähtäneeksi. Oikeasti Alli-mummo on kaikkea muuta kuin höpsähtänyt.

Hän on eläkkeelle jäänyt merikapteeni, joka asuu papukaijan kanssa ja rullailee ympäriinsä vauhdikkaalla long board -laudalla. Kadonnut lipas on täynnä Alli-mummolle tärkeitä hurjia muistoja, jotka hän tahtoo takaisin. Tarinan alkuasetelma on kutkuttava.

Muistoroiston jäljillä on omalaatuinen lastenkirja, sillä siinä lapset loistavat poissaolollaan.

Teoksen kaikilla henkilöhahmoilla on takanaan pitkä ja monivaiheinen elämä. He ovat mummoja ja vaareja, entisiä murtovarkaita, taikureita ja postitoimistovirkailijoita, joiden olemisen tavoissa on jatkuvasti läsnä sekä nykyisyys että menneisyys. Aivan kuten kaupunkikerrostumissakin.

Teoksen henkilöiden historiat kuuluvat erityisesti heidän puhetavoissaan. Taidokkaasti Vähämaa on rakentanut kirjaan monipuolisten puheäänien kudelman. Murreilmaisut, eri alojen ammattisanasto, sanaleikit ja henkilöiden temperamentteja tarkasti ilmentävät sanamuodot ovat ilahduttavaa luettavaa.

Leikkisän kielen rinnalla van de Kreekin mustavalkoiset kuvitukset tuntuvat tasapainottavan unenomaisilta ja viipyileviltä.

Teemojen tasolla romaani panee lukijan pohtimaan kotiin, ystävyyteen, hyväksytyksi tulemiseen ja ennakkoluuloihin liittyviä kysymyksiä.

Vaikka teoksen henkilöhahmot eivät ole enää nuoria, he kaikki etsivät voimakkaasti arvostusta ja omaa paikkaansa maailmassa. Ja vaikka kirja on puhdasverinen lasten dekkari, sen jännitys ei perustu väkivallan uhkaan, vaan on luonteeltaan vahvasti psykologista; ennen kaikkea lukija jännittää sitä, saavatko epätäydelliset päähenkilöt onnistua ja osoittaa merkityksensä.

Onneksi monimuotoinen kaupunkitila tarjoaa kirjan henkilöhahmoille erilaisia uusien alkujen mahdollisuuksia: On hämyisiä pakopaikkoja heille, jotka kaipaavat piiloon katseilta. On yhteisöllisyyttä ja toimintaa heille, jotka tarvitsevat läheisyyttä.

Ja kuten usein, myös tässä teoksessa uudet alut ja ystävyys löytyvät harmailta vyöhykkeiltä, yhteiskunnan laitamilta tai muuten odottamattomista paikoista. 

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kategoriat