Kritiikki: Fiktio Aleksis Kiven elämästä tempaa mukaansa paremmin kuin tietokirja

Minä, mamselli ja Albina
Arto Pietilä
Kustannus HD, 2019

Aleksis Kivi kiehtoo niin kauno- kuin tietokirjailijoita aina uudelleen.  Hänestä on kirjoitettu kaksi romaania; muut ovat tietokirjoja. Romaaneista uusin, Arto Pietilän Minä, mamselli ja Albina, on niin mukaansatempaava, että se ansaitsee tulla verratuksi muuhun kirjailijasta kerrottuun.

Viimeksi Kivestä on tehnyt tietokirjan Teemu Keskisarja. Hänen Saapasnahka-torni – Aleksis Kiven elämänkertomus (Siltala, 2018) on vauhdikkaasti kirjoitettu. Jopa lukujen nimitykset ovat värikkäitä. Aleksis Stenvallia luonnehditaan jörön räätälin erityislapseksi ja hänen koulunkäyntiään selitetään luvussa ”Suomalaisnulikka”. August Ahlqvist puolestaan esitellään kielellisten piipottimien käyttäjäksi.

Keskisarja haluaisi tavata Kiven ja kysyä tämän elämän arvoituksista. Mistä Kivelle iski korkeakulttuurin kipinä? Miten hänestä tuli äidinkielinero? Kertoisiko hän raha- ja naishuolistaan? Keskisarjan esitys on historioitsijan selitystä.

Veijo Meren teos Aleksis Stenvallin elämä (1973) on puolestaan dokumentti, vaikka Esko Rahikaisen mukaan siinä onkin heikosti käytetty lähteitä.

Arto Pietilä sen sijaan on uskaltautunut heittäytyä fiktioon. Hän kuvittelee Aleksiksen ajatukset ja elämäntapahtumat nuoruusvuosista kuolinvuoteelle. Hän kirjoittaa sekä vakavasti että hauskasti. Vastaavaa lennokkuutta ja leikkisyyttä eivät elämäkerrat ole tavoittaneet.

Pietilä kuvaa Kiveä ymmärtävästi ja myötäeläen, olivatpa kolhut kuinka pahoja tahansa. Kirjailijasta tulee sankari ja nero. Hän eli kutsumukselleen ja täytti elämäntehtävänsä.

Äidin ennustus kävi toteen, sillä hän oli sanonut 12-vuotiaasta pojastaan: ”Minä kasvatan sinusta, Alexis, kunnon pojan, Jumalaan luottavan ja kunnioittavan, ei mitään kiiluvasilmäistä laiskaa hunsvottia. Olet pitäjän lahjakkain poika. Niin muutkin sanovat.”

Kun Alexis Stenvall menee isän kyydissä Helsinkiin kouluun, hänellä on kulunut Runebergin runokirja mukana, muutama kopeekka ja ruokaa. Hän on intoa täynnä, teatterin ja mielikuvituksen lumoissa. Vaikka Nurmijärvellä on pysyvä sija hänen sydämessään, hän on valmis etsimään Helsingistä omaa paikkaansa ja toveripiirin. Uusi elämä alkaa.

Yläalkeiskoulua käydessään Aleksis ihastuu viisi vuotta vanhempaan Albina Palmqvistiin. He harrastavat yhdessä kirjallisuutta ja teatteria. Aleksis tekee näytelmän, joka esitetään Katajanokan vankilassa. Albina avustaa puvuissa ja lavasteissa. Nuoret rakastuvat toisiinsa.

Kun Aleksis asuu lukukauden Palmqvisteilla, hän ahmii kirjoja. Hän lukee muun muassa Shakespearea, Schilleriä, Lessingiä, Holbergia ja Heinea. Palmqvistien kirjastosta on tarkin kuvaus Anja Kauppalalla tietokirjassa Albina. Aleksis Kiven suuri rakkaus (Ajatus, 2003).

Aleksiksen koulunkäynti kärsii, ja hän jää kaksi kertaa luokalle, koska muu lukeminen vie ajan. Nälkä ja rahapula vaivaavat.

Aleksis lukee ylioppilashautomossa yksityisesti ja pääsee ylioppilaaksi 23-vuotiaana. Hän kosii Albinaa tämän isän eläessä, mutta isä ei suostu. Albinalla ei ole ketään toista, mutta hän pysyy naimattomana.

Keskisarjan mukaan Albina lähettää palvelijan mukana rukkaset. Pietilä ei romaanissaan mainitse vastaavaa. Kosinnasta Kivi sai kuitenkin toistuvan aiheen moniin teoksiinsa: Karkurit, Kihlaus, Leo ja Liina, Nummisuutarit ja Seitsemän veljestä.

Elsa Soinin romaanissa Nuori Aleksis (Otava, 1947) pääpaino on Kiven kirjoittamisessa. Syyksi luokalle jäämiseen esitetään runojen kirjoittaminen. Teoksessa kuvataan myös Aleksiksen keskusteluja ja tapaamisia ystävien ja merkittävien henkilöiden parissa.

Pietilä tuo kuitenkin parhaiten esiin Aleksiksen onnellisuuden. Rukkaset saatuaan Aleksis lähtee Siuntioon aluksi Juhani-veljensä luo mutta tutustuu pian 18 vuotta vanhempaan mamselliin, joka on hänelle ystävällinen ja jättää aamuisin lypsämättä yhden lehmänsä, jotta Aleksis saa tullessaan kirjoittamaan tuoretta rieskaa ja lämmintä maitoa. Hän saa mamsellin talosta oman huoneenkin, jossa on kaksi ikkunaa ja viehättävät huonekalut.

”Miten lysti oli kirjoittaa tästä kaikesta, ja samalla laulaa vanhoja krouvilauluja. En vieläkään ymmärrä, kuinka tämä kaikki tapahtui. Jumala on olemassa,” Aleksis kertoo vanhemmilleen.

Pietilän kirjassa on 19 osaa. Niissä mainitaan tapahtumavuosi tai useampia. Väliotsikot ovat kuvaavia: ”Yksitoistavuotiaana muutto Helsinkiin”, ”Katajanokalla koulupojan koti”, ”Helsinki, Nikolainkirkko vihitään” tai ”Palmqvistin perheen kirjasto”.

Kirjan taitto on onnistunut. Lopussa on mainittu lähteet. Tässä suhteessa kaunokirjallisuus on lähentymässä tietokirjallisuutta.

Tietokirjat eivät mielestäni pysty kuitenkaan yhtä hyvin tempaamaan mukaansa kuin romaani. Kyseessä voi olla makuasia, mutta haluan kirjoituksellani kehottaa kirjailijoita laatimaan elämäkertaromaaneja. Minna Rytisalon Rouva C (Gummerus, 2018) ja Johanna Venhon Ensimmäinen nainen (WSOY, 2019) ovat mielestäni kirjallisuutta, jota Suomeen tarvitaan enemmän. Onhan meillä kirjailijakohtaloita, joiden elämä on monien romaanien arvoinen.

Teksti: Katri Karasma

Lue lisää:

Kauppala, Anja (2003) Albina. Aleksis Kiven suuri rakkaus. Ajatus-kirjat.

Keskisarja, Teemu (2018) Saapasnahka-torni – Aleksis Kiven elämänkertomus. Siltala.

Meri, Veijo (1973) Aleksis Stenvallin elämä. Otava.

Rahikainen, Esko (1980) Tähtiä kuin Otavassa. Veijo Meri ja Jaakko Puokka Aleksis Kiven tutkijoina. Lintu.

Soini, Elsa (1947) Nuori Aleksis. Elämäkertaromaani. Otava.

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kategoriat