”Runous on keino tarrata elämää kurkusta.” Niin karkealta kuin se kuulostaakin, yhdysvaltalaisen runoilija Robert Frostin (1874–1963) vapaasti suomennettu sitaatti tiivistää runouden ytimen. Lyriikka pystyy vain muutamilla sanoilla antamaan äänen elämälle. Se voi vangita valtavia tunteita, ikuistaa taisteluita ja esittää suuria kysymyksiä.
Kuten muutkin kaunokirjallisuuden lajit, suomalainen runous pitää sisällään laajan kirjon erilaisia tyylejä, tekemisen tapoja ja sisältöjä. On tiukan mitallisia teoksia, rajoituksille nauravia runoja, proosaa lähestyvää lyriikkaa ja lukuisia välimuotoja. Runous voi sisältää kuvia, yllättäviä välimerkkejä tai jopa ääntä. Nykyään runouteen kuuluu monimuotoisia lajeja videorunoudesta tekoälyllä tehtyyn runouteen. Runouden kieli voi olla maalailevaa, pidättyväistä tai vuolaasti ryöppyävää.
Koska runous on niin tiivis ilmaisumuoto, runoilijan on mietittävä jokaista käyttämäänsä sanaa ja sen kantamia merkityksiä. Lukijaltaan runo usein vaatii pysähtymistä sekä pienten vivahteiden havaitsemista ja tulkitsemista. Runo kutsuu viipymään ja avautuu vähitellen. Syy-seuraussuhteita merkittävimmiksi nousevat yleensä tunnelmat ja hetket. Kieltä käytetään kekseliäästi ja sen rajoja venyttäen.
Usein runosuoni pulppuaakin juuri kielestä ja sen mahdollisuuksista, jotka korostuvat runoudessa proosaa enemmän. Runoilijana tunnetun Riikka Palanderin ensimmäinen proosateos julkaistiin tänä syksynä. Tässä lehdessä Palander valottaa Anette Joelssonin haastattelemana runouden ja proosan kirjoittamisen yhtäläisyyksiä ja eroja. Hänen mukaansa proosan kirjoittaminen lähtee usein aiheesta, kun taas runouden itse kielestä.
Runouden kielen ei välttämättä tarvitse olla monimutkaista. Selkokirjailija Tuija Takala painottaa Liisa Määtän tekemässä haastattelussa, kuinka myös selkokielinen lyriikka voi leikitellä kielikuvilla ja tavoittaa runollisen ilmaisun. Samalla runous tulee sellaistenkin lukijoiden ulottuville, joille ei-selkokielinen lyriikka on liian haastavaa.
Tässä lehdessä paneudumme runouteen ja erityisesti siihen, missä sen alkulähde on. Runoutta pidetään vanhimpana kirjallisuuden lajina. Se on ollut olemassa jo ennen kirjoitustaidon syntyä. Mitallisen runouden avulla kertomukset oli helpompi muistaa ja välittää eteenpäin. Kirjatyöläisen päivä -palstalla päästään tutustumaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, jossa vaalitaan ja tutkitaan kirjallisuuden historiaa.
Myös nykyrunoilijat ammentavat runouteensa inspiraatiota ja vaikutteita menneisyydestä. Runoilija Ahmed Zaidan kertoo Hanna Väätäisen haastattelemana, että hänen runouteensa on vaikuttanut suuresti arabiankielinen lyriikkaperinne. Myös pakolaisuuden kokemukset ovat Zaidanille merkittävä syy kirjoittaa.
Niin ikään Riikka Uhlig lähestyy esseessään runoutta sen historiallisen alkuperän kautta. Eurooppalainen runous on syntynyt antiikin Kreikassa yhdessä musiikin kanssa. Uhlig alleviivaakin, kuinka tiiviisti musiikki ja runous ovat kietoutuneet yhteen. Molemmissa korostuu rytmi ja erilaisten osien vaihtelu.
Alkujuurillaan runoutta on esitetty ääneen. Nykyään runouden yhteisöllinen puoli tulee esiin erityisesti lavarunoudessa. Runouden esittäminen on ruumiillinen kokemus, jossa lyriikka virtaa suonissa ja ylettyy kehon jokaiseen kolkkaan. Irina Niinivaaran haastattelussa runoilijat Jan Helo, Ainokaisa Huusko ja Jussi Kiova kertovat, miten lavarunous tuntuu kehossa.
Runous on perinteisesti se kirjallisuuden laji, jossa uudet tekemisen tavat viriävät ensimmäisenä. Kirjallisuuden uudisraivaaja osuu suoneen, josta ideat ryöpsähtävät myös muihin kaunokirjallisuuden lajeihin. Huomion nostaa esiin toimittaja ja kriitikko Vesa Rantama Teemu Korpijärven haastattelussa. Rantama ruotii myös nykyrunouden suuntauksia ja tilaa.
Suomessa tehdään intohimolla lyriikkaa, joka sykähdyttää, puhuttelee ja herättää kysymyksiä. Tässä numerossa uutta nykyrunoutta on tarjolla kolmelta tekijältä. Runoissaan elämää kurkusta tarttuvat Jenni Valaranta, Saaga Suonvieri sekä Riikka Uhlig.
Lumooja toivottaa lukijoilleen rattoisia lukuhetkiä runouden parissa ja rentouttavaa vuoden loppua!
