On vuosi 2033. Väinö on juuri rämpinyt raskaan rekrytointiprosessin läpi ja selvinnyt siitä voittajana. Hän on uudella työpaikallaan allekirjoittamassa työsopimusta. Sopimuksessa on monta sivua ja sanat vilisevät Väinön edessä sekavina. Hän sutaisee puumerkkinsä pikaisesti paperinivaskan lopussa olevalle viivalle.
Viikon päästä Väinö aloittaa työnsä ja hänelle selviää, että hänen palkkansa on kolme kertaa pienempi kuin muilla samaa työtä tekevillä. Kun hän käy kysymässä asiasta esihenkilöltään, hänelle sanotaan, että ehdot ovat olleet alusta asti Väinön allekirjoittamassa paperissa. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin niellä tuohtumuksensa.
Tällä viikolla on uutisoitu Suomen Pisa-tuloksista. Tulokset vuoden 2022 testeistä osoittavat, että nuorten lukutaidon osaaminen on jatkanut laskemistaan. Jos tilanne ei käänny paremmaksi, tulevaisuudessa moni voi olla samassa tilanteessa kuin Väinö, jolla on vaikeuksia toimia jokapäiväisessä elämässään yhteiskunnan jäsenenä.
Nuorten lukutaidosta on puhuttu huolestuneeseen sävyyn jo pitkään. Yhä useammalla nuorella on vaikeuksia pärjätä koulussa heikon lukutaidon vuoksi. He eivät ymmärrä erilaisia tekstejä, heidän sanavarastonsa on suppea ja keskittyminen pitkään tekstiin on vaikeaa.
Hallitusohjelmassa vakuutetaan, että puolueet pyrkivät parantamaan lasten ja nuorten lukutaitoa. Nyt hallitus aikoo kuitenkin leikata kulttuurin jo valmiiksi pienistä menoista neljä miljoonaa euroa. Kärsimään joutuvat erityisesti lapset ja nuoret.
Isoja leikkauksia tehdään kirjallisuuteen ja erityisesti laatukirjallisuuden saatavuuteen. Kirjojen arvonlisävero aiotaan korottaa 14 prosenttiin, minkä seurauksena kirjojen hinnat nousevat entisestään. Samalla hallitus aikoo poistaa kirjallisuuden ostotuen kokonaan. Kirjastoille suunnatun tuen tarkoituksena on ollut parantaa vähälevikkisen laatukirjallisuuden saatavuutta. Sen avulla kirjastojen valikoimaa on ollut mahdollista laajentaa ja myös päiväkotien ja koulujen kirjastoihin on voitu hankkia uusia kirjoja.
Tuettavien teosten listalle on otettu mukaan laadukkaana pidettyä kirjallisuutta, jonka levikin arvellaan olevan muuten vähäistä, kuten runoutta, esseitä ja kirjallisuudentutkimusta. Tuki mahdollistaa tasavertaisen pääsyn tutkitun tiedon ja kaunokirjallisuuden pariin.
Kirjallisuuden ostotuen piirissä on esimerkiksi saamelaiskirjallisuutta, selkokirjallisuutta ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kuten selkorunoilija Tuija Takala uusimman Lumoojan haastattelussa kertoo, monet äidinkielenopettajat käyttävät selkokirjallisuutta tunneillaan. Oppilaat, joilla on keskittymis- tai oppimisvaikeuksia, voivat kokea onnistumisen hetkiä ja innostua kirjallisuudesta selkokirjallisuuden avulla. Selkokirjallisuus on tärkeää myös aikuisille, joille lukeminen on vaikeaa.
Ostotuki on merkittävä myös kustantamoille. Ilman kirjastojen tukitilauksia monen teoksen myynti jää niin pieneksi, ettei julkaiseminen ole taloudellisesti kannattavaa. Kustantamot joutuvat miettimään, pystyvätkö julkaisemaan laadukkaita teoksia lainkaan. Moni pienkustantamo ei välttämättä pysty, mikä voi johtaa siihen, että kokonaiset kustantamot katoavat. Markkinalogiikan armoille joutuminen johtaa kirjallisuuden yksipuolistumiseen ja laadun heikkenemiseen.
Mitä vähemmän valtio tukee kirjallisuutta, sitä enemmän sen tekeminen kasaantuu vapaaehtoistyötä tekevien harteille. Jo nyt kulttuurityötä, kuten kustantamista, tapahtumien järjestämistä ja kulttuurijournalismia, tehdään valtavia määriä ilmaiseksi tai nimellisen pienillä palkkioilla. Kuten kirjallisuuskriitikko ja -toimittaja Vesa Rantama uusimman Lumoojan haastattelussa toteaa, runouden kentällä riittää Suomessa innokkaita tekijöitä, mutta he ottavat jo nyt työssään kohtuuttomia taloudellisia riskejä. Kun riskejä kasvatetaan entisestään, osa toiminnasta väistämättä loppuu.
Suomessa käytetään kulttuuriin jo nyt paljon vähemmän rahaa kuin muissa Pohjoismaissa. Kirjallisuuden ostotuen määrä oli viime vuonna 835 000 euroa, joka on valtion budjetissa pieni summa. Sen poistamisella on kuitenkin suora vaikutus miljoonien ihmisten lukemiseen. Jokaisella kansalaisella tulee olla oikeus lukutaitoon sekä tasavertainen pääsy kirjallisuuden pariin.
Hallituksen nykyiset toimet johtavat siihen, että kirjallisuudesta tulee yhä pienemmän piirin harrastus. Jos lukutaito ja kirjallisuus halutaan pitää koko kansan yhteisenä asiana, valtiolta tarvitaan tukea. Näillä leikkauksilla hallitusohjelmassa maalaillut puheet lukutaidon ja kulttuurin merkityksestä jäävät vain sanahelinäksi. Väinö jää yhteisen kielen ja kulttuurin ulkopuolelle ja hänellä on yhä suurempi riski ajelehtia elämässään alttiina hyväksikäytölle.
Teksti: Rosa Aphalo & Liisa Määttä
Kuva: WOKANDAPIX/Pixabay
Lähteet:
https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/
https://okm.fi/pisa
https://www.taike.fi/fi/kirjallisuuden-ostotuki-vuodelle-2023
https://tjnk.fi/fi/ostotuki
https://selkokeskus.fi/tietoa-meista/kannanotot/
