Niskavuoren nuori emäntä
Susanna Airaksinen (ohj.) ja Hella Wuolijoki (käs.)
Ensi-ilta 14.2.
Niskavuoren nuori emäntä kantaesitettiin välirauhan aikaan vuonna 1940. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat kuitenkin 1880-luvulle, kansallisen heräämisen aikaan. Syvällä Hämeen perukoilla seisova Niskavuoren rustholli on tiukasti yhteydessä koko maan murrokseen. Maaseutu peilaa kaupungissa tehtyjä päätöksiä.
Niskavuoren nuori emäntä on Hella Wuolijoen (1886–1952) käsikirjoittaman viisiosaisen Niskavuori-sarjan kolmas osa. Siinä Niskavuoreen on saatu juuri uusi työteliäs emäntä, Loviisa (Minna Hämäläinen), jatkamaan Niskavuoren vahvojen naishahmojen kööriä.
Näytelmä alkaa isäntä Juhanin (Stefan Karlsson) palatessa kaupungista kotiin; hänet on juuri nimitetty valtionpäämieheksi.
Niskavuoren nuorella isäntäpariskunnalla on suuria suunnitelmia tilan varalle. Rahan ja maineen merkitystä ei voi sivuuttaa. Ikävä kolmiodraama on kuitenkin panna tuon maineen vaakalaudalle, kun talon meijerskan, Malviinan (Pihla Maalismaa), lapsi paljastuukin isännän siittämäksi.
Tekisi mieli sanoa, että nyt on karistettu pölyt klassikon harteilta.
Susanna Airaksisen ohjauksessa Niskavuori tuodaan Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämöllä 1880-luvulta nykypäivään siten, että eri aikakerrokset ovat koko ajan rinnakkain läsnä – esityksen loppupuolella nykypäiväisyys vain korostuu entisestään.
Tämä ei silti tuo juurikaan uutta teoksen maailmaan tai kommentoi nykypäivää uudella tavalla.
Onhan se jo monesti todettu, että klassikot ovat klassikoita nimenomaan niiden kestävyyden vuoksi. Tai että ajat eivät ole muuttuneet mihinkään, koska ihmiset nyt vain ovat yhä samanlaisia erehtyväisiä olentoja kuin aina enennenkin.
Näytelmään kirjoitettu yleisinhimillisyys onkin esityksessä säilynyt. Nykypäivään tultaessa kehitystä tapahtuu korkeintaan siinä, että Loviisasta tehdään uraohjuksen kaltainen sukkela ja sanavalmis talonemäntä ja Niskavuoresta brändätään kotimaisuutta korostava tuotemerkki.
Sen sijaan tunnelmaltaan Airaksisen ohjaus on erityinen. Kiinnostavaa esityksessä on se, miten hyvinkin yksinkertaisilla tyyliseikoilla on tuotu paljon lisää esityksen tunnelmaan.
Aluksi ilmapiiri on muun muassa dialogin iskevyyden ja hiljaisten hetkien vuoksi painostava ja enteilevä, kun Loviisa ei vielä tiedä miehensä syrjähypystä.
Paljastuksen myötä myrsky pääsee valloilleen, mutta sade selventää Loviisan ajatukset. Siitä eteenpäin kertomus etenee Loviisan näkökulmasta laskemallisesti ja järkeen luottaen.
Kuin kuorossa kaikuvat tervehdykset ”ehtoota, ehtoota” ovat nekin yksinkertaisessa maneerimaisuudessaan loistavia. Ne korostavat yhtenäisyyttä, jota Niskavuoren tilallisista ja palkollisista vielä löytyy, kun kaikki muu näyttämöllä tapahtuva kasvattaa juopaa säätyjen välillä.
Esityksen lavastuksessa on pyritty yksinkertaisuuteen. Näyttämörakenteisiin taitavasti upotettu metsä edustaa sekä suomalaista maaseutua että vihreää kultaa.
Yksi oivaltavimmista näyttämöteknisistä ratkaisuista on heitellä konfettia ilmaan sahanpuruna, jota lentää puita kaadettaessa.
Näyttämökuvaa hallitsee luonnollisesti Niskavuoren kurkihirsi, vankka tukipuu, joka muistuttaa, minkä varassa koko tila seisoo.
Kun iso kuva on alusta asti ollut Wuolijoen näytelmätekstin ansiosta hallussa, on ohjaajan työryhmineen parempikin keskittyä hiomaan yksityiskohtia.
Niskavuoren nuoren emännän hienous onkin pienemmissä asioissa – ei välttämättä Loviisan suuressa persoonassa, vaan sitä tukevissa mitättömiltä vaikuttavissa sivurooleissa, jotka kasvattavat emännän mahtia.
Turun Kaupunginteatteri: Niskavuoren nuori emäntä
Teksti: Hella Wuolijoki
Ohjaus: Susanna Airaksinen
Ohjaajan assistentti: Vilja Lehtonen
Lavastus: Jani Uljas
Puvustus: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Naamioinnin suunittelu: Minna Pilvinen
Rooleissa: Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Ulla Reinikainen, Ulla Koivuranta, Aaro Wichmann, Kirsi Tarvainen, Pihla Maalismaa, Riitta Salminen, Mika Kujala, Pauliina Saarinen, Kimmo Rasila ja Markus Ilkka Uolevi
