Elina Pitkäkangas
Kajo
Myllylahti, 2017
Elina Pitkäkankaan ihmissusitrilogian toinen osa Kajo vie lukijan jälleen kuvitteelliseen Kuurankeron kaupunkiin. Tällä kertaa Kuurankero ei ole tarinan tapahtumien ilmiselvä näyttämö vaan lähinnä tapahtumapaikka, josta tarina lähtee vyörymään eteenpäin.
Jahti-niminen erikoisyksikkö metsästää ihmisten joukossa lymyäviä ihmissusia ja yrittää estää lykantropian leviämistä, etteivät ihmissusien aiheuttamat hirmuteot pääsisi toistumaan. Ihmissusien puolta pitävä järjestö on puolestaan näppärästi nimetty Werecareksi.
Kuuran tarinaa jatkava Kajo käynnistyy aavistuksen yskähdellen. Alkutilanne ei tarjoa aivan parasta mahdollista koukkua, joka tempaisisi lukijan heti matkaansa.
Jos edellisosan lukemisesta on kulunut tovi, saattaa lukijalla kestää hetki päästä takaisin tarinan maailmaan. Vähitellen Pitkäkangas alkaa paljastaa kyntensä kertojana ja lunastaa esikoisteoksensa luomia suuria odotuksia.
Sarjan aloittaneessa Kuurassa päähenkilöt – toisiinsa romanttista vetoa tuntevat ystävykset – Inka ja Aaron rakastuivat molemmat ihmissusiin. Inka menetti lopulta dramaattisesti ihmissusimiesystävänsä Leon. Kajon alkutilanteessa Inka yrittää suojella ja piilotella veljeään Tuukkaa, jonka suonissa virtaa hukan verta.
Aaron puolestaan pakenee kohti pohjoisempaa Suomea hukkatyttöystävänsä Matleenan kanssa. Aaron ei itse ole ihmissusi, vaikka on pelannut Lycans-nimisessä futisjoukkueessa. Ihmissusitarinaa maustetaan suupielet virneeseen nostavalla mustalla huumorilla; trendikäs Kuurankeroon levinnyt liikuntamuotokin on nimeltään hukkajooga.
Alun tapahtumat johtavat lopulta siihen, että Inka ja Tuukka joutuvat testattaviksi. Testitulos paljastaa Inkassa yllättäen virtaavan ihmissuden verta. Tulos herättää lukijan mielenkiinnon. Onko kyseessä erehdys kuten Inka itse otaksuu, vai onko myös Inka ihmissusi?
Kajon kerronta on kieleltään ja tunnelmiltaan rikkaampaa kuin Kuurassa. Teemat ja juonikuvioiden tarjoamat mahdollisuudet ovat moninaisempia kuin aiemmin, tapahtumapaikat vaihtuvat tiheämpään ja lukijaa hämmennetään enemmän. Lukija asetetaan usein pohtimaan, kuka lopulta on hyvä ja kuka paha. Kuuran liki mustavalkoiseen ihmiskuvaan verrattuna Kajossa on ilahduttavasti liikuttu eteenpäin.
Pitkäkangas on taitava punomaan jännitteitä. Kajo ei kiirehdi juonenkuljetuksessa, vaan tarina rakentuu aiempaa hienovaraisemmin tunnelmien avulla. Moniin keskeisiin henkilöihin pääsee tutustumaan syvemmin kuin Kuurassa, mutta mukaan tulee uusiakin henkilöhahmoja.
Nuorten aikuisten kuvaajana Pitkäkangas on mestari. Hän rakentaa psykologisesti tarkkanäköistä kuvausta ihmismielestä, ihmisten tavoista toimia, ajatusten ja julki lausuttujen sanojen ristiriidasta, unen ja toden suhteesta.
On vähättelevää puhua pelkästään nuortenkirjasta. Kajo on teos, joka murtaa raja-aidat nuortenkirjojen ja aikuisten kirjojen välillä. Teos kertoo kyllä nuorista mutta tekee sen siinä määrin älykkäästi, että se tarjoaa pähkäiltävää myös vanhemmille ja kokeneemmille lukijoille.
Tyypillisintä nuortenkirjasisältöä ovat romanttiset mausteet ja nuorten väliset suhteet, mutta niistäkin kirjailija rakentaa psykologisesti puhuttelevia ihmissuhdepelejä. Teoksesta löytyy syvällisiä teemoja, joissa riittäisi pureskeltavaa kirjallisuutta ammatikseen tutkivillekin.
Kajoa voi lukea myös puhtaasti jännityskirjana ja romanttisena kauhutarinana. Sitä lukee lumoutuneena samoin kuin esimerkiksi John Ajvide Lindqvistin kauniilla tavalla vinksahtaneita jännäreitä.
Kajo on kirjallisesti monipuolisempi ja taidokkaampi kokonaisuus kuin Kuura, mutta teosten keskinäistä paremmuutta on vaikea arvottaa yksiselitteisesti. Kuura on omanlaisensa juonivetoinen romaani ja lähes täysosuma lajissaan.
Kajon loppupuoliskon jännittävät ja yllätyksiä tarjoavat vaiheet takaavat, ettei lukemiseen käytetty aika mene hukkaan. Vaikuttaa, että kirjailija Pitkäkankaalla riittäisi ideoita jopa useampaan ihmissusisarjaa jatkavaan teokseen, joten on jopa hieman sääli, jos kirjasarja jää vain kolmiosaiseksi.
