

Teksti on julkaistu lokakuun Lumoojassa 3/2017, teemalla kirjoittaminen ammattina.
Kun aikoinani hakeuduin Turun yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä ja tulkkausta, minulla oli kääntämisestä romantisoitu mielikuva. Ajattelin, että istuisin iltaisin kääntämässä tulevaa menestysromaania kynttilänvalossa sanakirja kädessä ja ehkä sulkakynällä. Kaavailin, että minusta tulisi seuraava Kersti Juva tai Jaana Kapari-Jatta. Toistaiseksi ei ole tullut.
Vaikka opinnot olivat laajalti asiatekstien kääntämiseen painottuvia, sain tilaisuuden osallistua kääntäjäseminaariin, jossa käänsimme ryhmäprojektina scifi-kirjan englannista suomeksi. Kurssin opettaja, joka on itsekin kaunokirjallisuuden kääntäjä, palautti meidät maan pinnalle kertoessaan, ettei kaunokirjallisuuden kääntäjäksi niin vain ryhdytä.
Kustantamoilla on usein omat luottokääntäjänsä, ja uuden tulokkaan voi olla vaikea saada jalkaa oven väliin. Varsinkaan ei voi olettaa, että saisi heti työn alle maailman kiinnostavimman teoksen. Kaunokirjallisuuden kääntäjien palkkatilannekaan ei mieltä ylennä.
Seminaari oli kuitenkin opettavainen ja hyvä kokemus, ja kiinnostus kirjallisuuden kääntämiseen lepattaa mielessäni yhä. Seminaarissa sain huomata, että alkutekstin ja käännöksen välillä tasapainottelu on melkoinen taitolaji: miten tehdään käännös, joka yhtä aikaa kunnioittaa riittävästi lähdetekstiä ja kuitenkin uskaltaa irtautua siitä?
Käännöksen pitää olla hyvää ja luontevaa suomea, ja välillä on tehtävä luoviakin ratkaisuja, mutta juuri oikeissa paikoissa. Tämä edellyttää kääntäjältä hyvää pelisilmää ja herkkyyttä tekstin ja kielen vivahteille.
Kaunokirjallisuuden kääntämisessä minua kiehtoo erityisesti lastenkirjallisuus. Tein kandidaatintutkielmani ja graduni erisnimien kääntämisestä, ja aineistona gradussani oli kaksi Mauri Kunnaksen teosta. Kunnas on taitava kirjoittaja, jonka kirjat pursuilevat värikästä kieltä ja huumoria. Oli hauskaa vertailla ja analysoida alkuperäisiä nimiä ja niiden englanninkielisiä käännöksiä.
Ilokseni sain tilaisuuden haastatella kirjat kääntänyttä englantilaista William Moorea, joka vastasi kysymyksiini hersyvästi ja valaisevasti. Mooren käännökset ovat onnistuneet mielestäni erinomaisesti, ja ihailen kekseliäitä sanaleikkejä, joita hän on käyttänyt nimissä. Kunnakselle tyypillinen huumori välittyy niistä hyvin.
Yleensä englantilaisten kirjailijoiden teoksia lukiessani valitsen kääntämättömän kirjan, mutta on myös muutamia teoksia, joita luen vähintään yhtä mielelläni käännettyinä. Hyvä esimerkki tästä ovat kirjailija Terry Pratchettin teokset, jotka on suomennettu varsin taitavasti.
Lastenkirjallisuuden kääntämisen lisäksi olen kiinnostunut runouden kääntämisestä. Yksi hauskimpia tehtäviäni opiskeluaikana oli italia-suomi -käännöskurssilla italialaisen lastenrunon suomentaminen. Siinä sai vapaasti leikkiä kielellä ja riimitellä luvan kanssa.
Työelämässä olen päässyt toistaiseksi kääntämään vasta yhden runon, ja se oli minulle sekä mieluisa että haastava projekti. Runon tulkinta ei ollut helpoimmasta päästä, ja itse käännöstyössä jouduin välimerkeistä alkaen miettimään, kuinka paljon on soveliasta poiketa alkuperäisestä. Lopputuloksesta sain positiivista palautetta, ja se onkin ollut kenties palkitsevimpia hetkiä kääntäjän urallani tähän saakka.
Yksi syy lähteä opiskelemaan juuri kääntämistä oli se, että vaikka itse kirjoittaminen on minulle kaikkein rakkainta, jonkun muun kirjoittaman tekstin kääntäminen olisi ”the next best thing”. Kirjailijan ja kääntäjän työ tukevat hyvin toisiaan, ja toivon, että tulevaisuus toisi tullessaan innostavia mahdollisuuksia tehdä molempia.
Teksti: Aino Koivisto