Pekka Matilainen
Miniatyyrimaalari
Atena, 2017
Miniatyyrimaalari ei ehkä ole ihan dokumenttiromaani, mutta kuitenkin. Renessanssia akateemisestikin tutkineen ja aikakaudesta selvästi varsin kokonaisvaltaisesti innostuneen Pekka Matilaisen toinen 1400-luvun alkuun sijoittuva romaani jatkaa siitä, mihin ensimmäinen, Kupoli, lopetti.
Ja taas opimme, jos kohta myös viihdymme. Nyt liikutaan lähinnä Rooman ruuhkaisilla kaduilla, kuin myös kapakoissa, paavin kuurian liepeillä sekä ajan humanistien kerhoissa. Aurinko porottaa, viini virtaa, piazzat kuhisevat kaikenkarvaista väkeä ja jännitys tihenee, sillä päähenkilön, miniatyyrimaalari Tonin, kannoilla kulkee viikatemiehen maallinen edustaja, pääinkvisiittori Fabius Santini.
Siinä missä Kupoli on pesunkestävä historiallinen salapoliisitarina, jonka Suomen dekkariseura palkitsi vuoden parhaana esikoisena, Miniatyyrimaalaria voisi luonnehtia vaikkapa historialliseksi jännitysromaaniksi.
Erityistä, omaa ja ehtaa Matilaista kirjassa on sen ajankuvallinen vahvuus. Iso osa päähenkilöistä on historiallisia hahmoja, tutkimukseen nojaavia faktoja on paljon, ne ovat kohdallaan ja niistä muodostuu lukijalle ehjä tapahtumien tausta. Erityisen paljon opitaan varhaisrenessanssin maalareista ja humanistikirjoittajista.
Kupolin tapaan Matilainen pitää Miniatyyrimaalarissa esillä totuuden ja sen tulkintaoikeuden problematiikkaa. Vaihtoehtoiset faktat olivat kuolemanvakava asia jo 1400-luvulla. Vai lienevätkö olleet sitä aina?
Matilaisen kirjojen teksti ja rakenne ovat selkeitä ja varsin kerroksettomia mutta samalla hieman yllätyksettömiä ja askeettisia, jos niitä vertaa esimerkiksi lähes samaan aikakauteen ja paikkoihin dekkarinsa sijoittavaan Giulio Leoniin.
Toisaalta Leonin päähenkilön – joka ei ole sen enempää eikä vähempää kuin itse Dante Alighieri – kautta avautuva seikkailu ja sielunmaisema eivät kai voikaan näyttäytyä kovin pelkistettynä ja toteavana. Helvetin liekkien on loimuttava ainakin horisontissa. Umberto Econ alan klassikko ja Suomessakin erinomaisesti menestynyt Ruusun nimi velvoittaa.
Voin kuitenkin kuvitella Matilaisen selkeälinjaisen ja riisutun tyylin miellyttävän monia. Ainakin heitä, jotka hakevat dekkareista lähinnä koukuttavaa juonta sekä mahdollisuutta rakentaa omaa tapausratkaisuaan luetun perusteella. Silloin ecolainen ekspressionismi saattaa jopa häiritä.
Matilaisen ja kaltaistensa tutkija-kirjailijoiden tuotannosta on helppo ilahtua erityisesti silloin, kun se elää ja hengittää myös omillaan, eikä vain historiankirjoituksen tai jonkun muun tieteenalan värityksenä. Tällöin syntyy erinomainen mahdollisuus sekä nauttia hyvästä kirjallisuudesta että kerätä moniulotteisia lisäelementtejä maailmankuvaansa. Miniatyyrimaalari täyttää kriteerit. Se tarjoaa ehjän ja mielenkiintoisen tarinan niillekin, joita Rooma ja renessanssi eivät jo sinällään viettele mukaansa.
Matilainen on venyttänyt ja ylittänyt tutkimuksen ja kirjallisuuden rajoja hyvinkin moninaisesti. Historiallisten romaaniensa lisäksi hän on tuottanut renessanssista niin akateemista tutkimusta kuin populaaria tietokirjallisuuttakin.
Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on varsin tuore Muutoksen tekijät, jossa Matilainen hakee rennolla mutta asiantuntevalla otteella renessanssin paikkaa prosesseissa, jotka veivät Eurooppaa kohti tieteellistä vallankumousta, uskonpuhdistusta ja muita niin henkisiä kuin taloudellisiakin mullistuksia. Lisäksi hän on suomentanut muun muassa humanistikirjoittaja ja käsikirjoitustenmetsästäjä Poggio Bracciolinin Kaskuja (Facetiae).
Teksti: Kari Heino