Ville Hänninen
Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia
SKS 2017
Tietokirjailija, toimittaja ja Suomen kirjataiteen komitean puheenjohtaja Ville Hännisen (s. 1976) tietokirja Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia suuntaa katseensa kansitaiteen tekijöihin. Suomi 100 -juhlavuoden hengen mukaisesti teoksessa esitellään sata kirjan kantta.
Aloitusvuoden 1917 teokseksi on valikoitunut Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä ja vuoden 2017 teokseksi Lenita Airiston elämäkerta Elämäni ja isänmaani. Näiden väliin mahtuu niin kaiken kansan tuntemia ikonisia kansia kuin historian pölyyn jo peittyneitä kuvia.
Teokseen valitut kannet ovat suomalaista käsityötä, mutta sen sijaan tekstit, joita ne koristavat, eivät välttämättä ole kotimaisia. Mukana ovat esimerkiksi ensi näkemältä yllättävät Homeroksen Odysseia sekä Dante Alighierin Helvetti.
Kirjan kasvot tekee matkan kansitaiteilijoiden henkilöhistoriaan, joka on yleisesti aika huonosti tunnettua. Samalla se avaa oven kirjallisuuden- ja maailmanhistoriaan.
Kuten Hänninen itse asian taitavasti muotoilee: ”historia takertuu pintaan”. Valitut kannet eivät ole vain kuva-analyysin kohteita vaan esimerkkejä kansitaiteen suuremmista kehityslinjoista.
Kuvittajat ovat ristiriitainen tekijäjoukko. Heidän työnsä jälki on pysyvää ja vaikuttavaa, mutta heitä ei henkilöinä paljoa tunneta. Tämän historiankirjoituksellisen vinouman vuoksi Hännisen arvostukseen onkin helppo yhtyä:
”Kirjan henki tiivistyy usein kanteen. Monia teoksia ei tahtoisi ajatellakaan muunlaisessa muodossa kuin siinä itselle rakkaimmassa.”
Jotkin kannet ovat historiallisen ikonisia ja pysyvät mielissä pidempään, toiset jäävät uudelleenkuvituksen jalkoihin. Ikonisiksi Hänninen nostaa esimerkiksi Martti Mykkäsen Tuntemattoman sotilaan (1954), Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään (1952), Björn Landströmin Sinuhe egyptiläisen (1974) sekä Suomen lain (1955) kannet.
Eräs kiintoisimmista tarinoista liittyy Kosti Antikaisen kuvitukseen Pentti Saarikosken käännökseen Homeroksen Odysseiasta (1972). Hänninen kertoo Antikaisen tuskailleen työnannon kanssa, sillä perinteiset tekniikat eivät tuntuneet teoksen historiallisuuteen sopivalta. Lopulta Antikainen päätyi maalaamaan mökiltä löytämäänsä kiveen, jonka hän sitten vei kustantajalle Otavalle.
Kirjan kasvot on alansa pioneeriteos. Aihetta käsittelevät aiemmat tutkimukset ovat jääneet vähäisiksi ja hajanaisiksi. Voisi hyvin sanoa, että kuvittajien ja kirjankansien historiaa ei muualta löydä yksiin kansiin koottuna.
Hännisen kieli on raikasta ja välttää nuhjaantuneita kliseitä. Teksti on vaivatonta ja helppolukuista, mutta myös älykästä ja yllättävää.
Teos kuitenkin kaipaisi lihaisampia tieto-osuuksia. Nykyinen muoto ei salli pidempiä analyysejä. Tahti on hurja ja informaatiota paljon.
Teoksen muotoa olisi ollut suotavaa pohtia pidempi tovi. Nyt analyysit jäävät pintatasolle, satavuotissyntymäpäivien huminaan. Hänninen on tehnyt kuitenkin merkittävän avauksen unohdettuun tutkimusaiheeseen, jonka soisi ottavan tuulta alleen.
Arvio on julkaistu aiemmin Lumoojan printtilehdessä nro 3/2017 teemalla kirjallisuus ammattina.
