Susinukke Kosolan kolmannen runokokoelman Variston julkistustilaisuuden ohjelman on ilmoitettu alkavan puoli seitsemältä, mutta jo tuntia aiemmin Bar Ö:ssä istuskelee keskittynyttä väkeä. Kynät liukuvat paperilla tai naputtelevat mietteliäinä poskia.
Varisto on teos, jota ei voi ostaa rahalla. Saadakseen kirjan täytyy tehdä tunnustus.
Runokokoelmat seisovat odottavasti pinoissa baaritiskillä. Jokaisen kirjan välistä löytyy kortti, jossa neuvotaan, kuinka toimia. Mikäli haluaa kirjan omakseen, on kirjoitettava kortissa olevan punaisen ympyrän sisälle henkilökohtainen ja valonarka tunnustus. Tunnustus voi olla esimerkiksi nolo ajatus, salainen halu, jokin tunne, pelko tai teko.
Kortti suljetaan kirjekuoreen ja kuori pudotetaan pahvilaatikkoon. Tunnustuksia tullaan myöhemmin käyttämään osana teosta. Ohjeiden viimeinen kohta kertoo: ”Varisto on nyt sinun.”
Ympärillä moni on jo uppoutuneena syvälle teokseen. Hermanni Härmälä sanoo pitävänsä siitä, että saa lukijana olla osana projektia. Varisto ei hänen mielestään ole enää pelkästään kirjallisuutta.
Jesse Pöllänen sen sijaan miettii, että olisi tavallaan halunnut maksaa kirjasta, jonka eteen tekijä on nähnyt niin paljon vaivaa. Esimerkiksi joidenkin kustantamoiden verkkosivuilleen laittamien ilmaisten PDF-versioiden lukeminen arveluttaa Pöllästä.
Molemmat kertovat miettineensä huolella, minkälaisen tunnustuksen kirjoittavat. He haluavat antaa saamastaan teoksesta vastineeksi jotain tarpeeksi arvokasta.
Tunnustus luo suhteen tekstiin
Kun Susinukke Kosola istuu Juha Väisäsen haastateltavaksi, Bar Ö pullistelee väenpaljoudesta. Kirjapinot baaritiskillä hupenevat uhkaavasti.
”Minulle on ihan sama, mitä ihmiset tunnustavat. Tunnustus on merkityksellinen ihmiselle itselleen”, Susinukke Kosola sanoo. Ajatus on, että kun kirjan saadakseen on tehnyt tunnustuksen, tunnustamaansa asiaa ajattelee kirjaa lukiessa ja se vaikuttaa lukukokemukseen. Siksi kannattaa miettiä tarkkaan, mitä korttiinsa kirjoittaa.
Joku yleisöstä kysyy ilkikurisesti, aikooko Kosola tehdä saamistaan tunnustuksista uuden kirjan, jota myy kalliiseen hintaan tullakseen rikkaaksi. Kosola nauraa mukana ja kertoo ajatuksen käyneen mielessä. Se ei tunnustusten kohtalo kuitenkaan tule olemaan, sillä kirjailija ei halua romuttaa tunnustusten ja kirjan välille luotua mystistä suhdetta.
”Teksti ei ole itsessään mitään”, kirjailija sanoo ja kertoo, että koko projektin ideana on ollut tuoda esiin se, miten tärkeä on lukijan suhde kirjaan.
Irti instituutioista
Susinukke Kosolan aiemmat teokset .tik. (Kolera-kollektiivi, 2014) ja Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko, 2016) ovat saaneet paljon kehuja ja palkintoehdokkuuksia. Kosola kertoo, että paineet kolmatta teosta kohtaan olivat kovat. Jollain lailla Varisto-projekti onkin ollut hänelle myös yritystä päästä irti teokseen kohdistuvista suurista odotuksista sekä kaanonista ja kirjallisuuden instituutioista.
Varistoa ei kustanna mikään kustannusyhtiö. Runoilija julkaisi teoksen itse ja käytti siihen vuonna 2015 saamansa Silja Hiidenheimon stipendin.
Muista runokokoelmista Varisto eroaa myös siinä, että se on kirjoitettu käsin. Ajatuksena on, että käsintehdyssä kirjassa säilyy muistutus siitä, että sen on tehnyt ihminen. Tavallisessa kirjatekstissä typografia kun on suunniteltu tarkoituksellisesti häivyttämään tekijä kirjan takana. Kirjoitusvälineeksi runoilija valitsi tarkoituksella mustekynän. Muste saattaa levitä tai kynän kärkeen saattaa tarttua karva. Virheet tekevät tekstistä inhimillisen.
”Yritys irrottautua instituutioista ei kuitenkaan onnistunut”, Kosola nauraa. Sekä Helsingin Sanomat että Yle tekivät sävyltään positiiviset jutut Varistosta jo ennen sen ilmestymistä, ja paineet sen kun kasvoivat.
Suosio yllättää
Baaritiski on tyhjä. Susinukke Kosola kysyy, kuinka monelta kirja vielä puuttuu ja poistuu kesken omien juhliensa hakemaan lisää kirjoja. Vapaa seurustelu jatkuu ja tunnustusten käyttäminen maksuvälineenä puhuttaa. Katolinen tunnustusperinne ja Demin megamokat-palsta vilahtelevat yleisön keskusteluissa.
Lähellä esiintymislavaa olevassa pöydässä Laura Nevanperä kertoo, että tunnustuksen keksiminen oli yllättävän vaikeaa. Teki mieli sanoa jotain tärkeää, mitä ei normaalisti kertoisi kenellekään, mutta sellaisia asioita oli hyvin vähän ja ne menivät helposti liian henkilökohtaisiksi. Kun lapun lopulta vei, tuli kuitenkin vapautunut ja euforinen olo.
Susinukke Kosola palaa uuden kirjalaatikon kanssa ja sanoo, ettei olisi uskonut kirjoja menevän näin paljon. Varistoa luetaan kaikkialla.
Koska jokainen teos on käsin numeroitu sarjanumerolla, istuutuu Kosola kirjoittamaan numeroita uusiin kirjoihin. Pian Varistoa on taas saatavilla ja ohjelma voi jatkua. Susinukke Kosola lausuu Variston runoja Niagara 2000:n ambientin säestämänä ja hypnoottinen tunnelma valtaa baarin.
Tunteiden kaupallistaminen
Ohjelman päätyttyä baaritiskin viereisessä pöydässä istuva Suvi Hirvonen kertoo Variston rikkoneen hänen viimeaikaisen lukublokkinsa. Jos kirjasta on maksanut, lukeminen voi helposti tuntua pakolta vastineen saamiseksi rahoille. Hirvosen mukaan lukemisesta on tullut keino hankkia jotain, kuten opintopisteitä. Varisto sai pitkästä aikaa lukemaan ilman muuta tarkoitusperää kuin lukemisen ilo.
Pöydässä puhutaan siitä, että tunnustuksella maksamisessa on se hyvä puoli, että kuka tahansa raha- ja luokka-asemasta huolimatta voi saada teoksen omakseen.
Toisaalta kyse on kokemusten kaupallistamisesta. Hirvonen pohtiikin, miten kirjan hankkiminen tunnustuksella eroaa esimerkiksi siitä, että työskentelee yrityksen sosiaalisessa mediassa, jossa tunteita ja elämyksiä kaupallistetaan yrityksen hyödyttämiseksi.
Juhlat jatkuvat
Runo-ohjelman loputtua ilta jatkuu elektronisen musiikin parissa. Toisten kivutessa tanssilattialle tai hiipiessä kotiin siellä täällä näkyy edelleen ihmisiä nenä kiinni Varistossa.
Eri keskusteluista kantautuu yksittäisiä lauseita siitä, minkälaisen asian oikeastaan voi laskea tunnustukseksi ja mihin valmiita tunnustuksia tullaan lopulta käyttämään. Sitä kaikki jäänevät mielenkiinnolla odottamaan.
