Hannu Rajaniemi
Kesämaa (Summerland)
Gummerus, 2018
Hannu Rajaniemeä pidetään suomalaisen science fictionin lahjana maailmalle. Hän ei kuitenkaan asu Suomessa vaan Yhdysvalloissa, eikä kirjoita suomeksi vaan englanniksi.
Rajaniemeltä on totuttu odottamaan tiede edellä etenevää kovaa science fictionia, mutta hänen uusin romaaninsa Kesämaa ei ole sitäkään. Kesämaa on teoksena omaa luokkaansa, vaikka onkin laatunsa puolesta taattua Rajaniemeä.
Rajaniemen esikoisromaani Kvanttivaras (Gollancz, 2010) voitti Tähtivaeltajapalkinnon ja sai maailmallakin huomiota. Tällaisen alun jälkeen olisi helppo urautua toistamaan samaa. Rajaniemi viimeisteli Kvanttivarkaan aloittaman trilogian ja vakiinnutti paikkansa scifi-kentällä, mutta nyt Kesämaa lähtee täysin uuteen suuntaan.
Kesämaa-romaania on vaikea laittaa lokeroon. Siinä on perinteisen agenttijännärin ainekset: vuonna 1938 tilanne Espanjassa on kiristymässä ja suurvallat tukevat sisällissodan osapuolia. Kaikki ajavat omaa agendaansa ja toisen suursodan uhka leijuu tilanteen yllä.
Rajaniemi hallitsee lajin taidokkaasti ja pystyisi epäilemättä kirjoittamaan myös perinteisen agenttijännärin. Kesämaa kuitenkin sijoittuu myös spekulatiivisen fiktion kentälle. Britit ovat onnistuneet luomaan yhteyden tuonpuoleiseen – paikkaan, jonne kuolleiden sielut menevät. Kuolemaa ei enää pelätä, se on vain siirtymä toiseen olemassaolon tilaan.
Kuolleet ovat yhteydessä eläviin ektofonien välityksellä ja tarpeen vaatiessa palaavat kuolleista lainaamalla meedion ruumista. Ainoa rajoitus on Lippu, tekninen väline, jonka avulla kuolleen sielu ei hiivu muutamassa päivässä, vaan saa pysyvämmän olomuodon Kesämaassa, kuolleiden valtakunnassa.
Rajaniemi on paitsi kirjailija myös matemaatikko ja tutkija. Hän värittää tekstiään viittauksilla Hintonin kuutioihin, Zöllnerkameroihin ja neljänteen ulottuvuuteen, joka Kesämaassa on konkreettisesti läsnä. Kirjaa lukiessa alkaa miltei uskoa, että Kesämaa ja kaikki siihen liittyvä on oikeaa tiedettä eikä mielikuvituksen tuotetta.
Kesämaa ei päästä lukijaansa helpolla. Espanjan sisällissota esitetään sellaisena kuin historiankirjoituksessakin, mutta seuraavaksi lukija tajuaa, ettei Lenin kuollutkaan vuonna 1924, vaan liittyi Läsnäolona tunnettuun jumalkoneeseen, joka hallitsee Neuvostoliittoa.
Asioita ei pysähdytä selittelemään, vaan lukija saa itse tajuta esimerkiksi sen, että Talvihovilla viitataan Iso-Britannian salaiseen palveluun – elävien maailmassa. Sen vastinpari Kesämaassa on tietenkin Kesähovi. Tapahtumat seuraavat toisiaan, ja hiljalleen kerä kiertyy auki.
Kesämaa ei pakene yhteiskunnallisia kysymyksiä. Mitä käy, kun kuolema ei enää poista ihmistä työtätekevien joukosta? Mihin kaikkeen voi käyttää kuolleiden henkiä, jotka eivät enää näe elävien maailmaa kuten me, mutta jotka pystyvät liikkumaan paikassa ajatuksen voimalla ja näkemään ihmisen tunteet hänen sielussaan? Kuoleman lopullisuuden poistuminen muuttaa tietysti koko yhteiskuntaa. Murha ei ole enää keino vaientaa todistaja, mutta onko enää mitään mieltä panostaa lääketeollisuuden tutkimukseen? Entä miten käy sodan, kun kuolemaa ei tarvitse pelätä?
Feminismi tai vahvat naispäähenkilöt eivät useinkaan ole science fictionin vahvuuksia. On ilahduttavaa, että toinen Kesämaan kahdesta päähenkilöstä on nainen, joka kommentoi purevasti aikansa hyvä veli -kerhoja ja seksismiä. Nämä ilmiöt ovat läsnä myös meidän ajassamme, joten Rajaniemi onnistuu tekemään sen, mikä on spekulatiiviselle fiktiolle ominaisinta, eli kommentoimaan meidän maailmamme ongelmia vieraannutetussa todellisuudessa.
Kesämaan soisi yltävän vähintään yhtä suureen suosioon kuin Kvanttivaras aikanaan, sillä niin loppuunsa hiottu kokonaisuus se on. Teos uudistaa genreään – tai oikeammin jokaista genreistään.
Kritiikki on julkaistu alun perin Lumoojassa 3/2018. Lumoojan muhkea tuplanumero 1– 2/2019 ilmestyy kesän kynnyksellä.
