Kritiikki: Nälkäiset ja himokkaat naishahmot pääsevät valokeilaan Nälässä

Nälkä
Lee Lahikainen (ohjaus ja käsikirjoitus) ja Anu Kaaja (käsikirjoitus)  
7.11.2019–21.12.2019

Kymmenen vuotta täyttävää TIP-Festiä eli Turku International Puppetry Festivalia juhlittiin 6.–10. marraskuuta nukketeatterin, festivaaliklubien ja seminaarien täyttämällä ohjelmistolla.

Festivaaliviikolla ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin Sopukassa sai Bram Stokerin romaanin Dracula pohjalta ponnistava nukketeatteriesitys Nälkä.

Odotukset olivat korkealla ensi-iltaesityksessä. Onhan nukketeatteri Turussa omaa luokkaansa, kuten festivaalin laajasta skaalasta voi jo päätellä.

Lee Lahikaisen ohjaaman näytelmän lähtökohdat löytyvät klassikkomaineisesta alkuteoksesta sekä muista 1800-luvun vampyyritarinoista. Asetelmia on kuitenkin käännetty ja tuloksena on hedelmällinen lopputulos, paikoin humoristinenkin teos.

Yö saapuu ja katosta roikkuvat vampyyrihahmot heräävät nälän tunteeseen. Tarinan keskiössä ja kertojahahmoina nähdään Draculan morsiamet eli nukettajat Reetta Moilanen, Anna Nekrassova ja Riina Tikkanen. Nämä antagonistit kuljettavat tarinaa sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti eteenpäin. He tekevät ikään kuin kaksoisroolin: nukkejensa välityksellä sekä omana itsenään.

Naishahmoista parrasvaloihin ponnistaa myös Mina, joka on onnettomana Draculan touhuja seuraavan kiinteistövälittäjä Jonathan Harkerin neuroottinen kihlattu. Aikatauluja tavaava ja omintakeisten päähänpinttymiensä kanssa painiva Mina muistuttaa 1800-luvun lopun aikojen hysteerisestä naiskuvasta.

Vaikka Minan hahmoa vaikea ottaa vakavasti, hänestä kehkeytyy kuitenkin tarinan sankaritar. Hän pelastaa päivän pääteltyään kupletin juonen armasta serkkuaan Lucya seurattuaan. Veri on vettä sakeampaa. Mina nousee feministiseksi päähenkilöksi omine kummallisuuksineen.

Historiallinen paperiteatterin perinne on innoittanut nukkejen, rekvisiitan ja lavasteiden teossa Tytti Marttilan lisäksi ohjaajaa ja koko työryhmää. Yksinkertainen on kaunista. Kokeellinen ilmaisu ja kekseliäs tarpeiston hyödyntäminen puolestaan tuovat näytelmän nykypäivään vanhan paperiteatterin piiristä.

Valon ja varjojen leikki on omiaan myös kauhistuttavaa tunnelmaa luotaessa. Valosuunnittelusta vastaa Irene Lehtonen. Illuusio öisestä hautausmaasta käy todeksi yleisön edessä.

Loppujen lopuksi Nälkä vastaa odotuksia. Esitys ja sen naishahmojen himon kirjo lavalla herättää kysymyksiä valtasuhteista, naiskuvastosta gotiikassa ja seksuaalisuudesta. Kenellä on oikeus haluta, tuntea nälkää, olla seksuaalinen?

Aura of Puppets: Nälkä

Ohjaus: Lee Lahikainen
Nukenrakennus: Lee Lahikainen, Tytti Marttila & työryhmä
Nukenrakennusapu: Nanna Mäkinen
Käsikirjoitus: Anu Kaaja ja Lee Lahikainen
Puvustus: Pia Kalenius
Valot: Irene Lehtonen

Äänisuunnittelu: Sinimaria Tomperi
Sävellys: Aino Venna
Graafinen suunnittelu: Jara Pohjonen
Lavalla: Reetta Moilanen, Anna Nekrassova ja Riina Tikkanen
Tuotanto: Työryhmä, Aura of Puppets & Turun Kaupunginteatteri

Juttua muokattu 16.11.2019 kello 20.43 ja teostietoihin lisätty äänisuunnittelija Sinimari Tomperin nimi.

More Like This


Kategoriat


Kritiikit

Avainsanat


Add a Comment

Your email address will not be published.Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kategoriat