Usko-teemaisen numeron kummiluokka oli Rita Dahlin ohjaama opiskelijaryhmä Päijät-Hämeen kesäyliopistossa. Kummiluokalta julkaistiin vuoden viimeisessä Lumoojassa proosaruno Rauni Lahdelmalta ja kolumni Johanna Kontiolta. Nyt vuorossa on kaksi runoilijaa lisää, Ritva Haarala sekä pseudonyymillä kirjoittava L. A. Havumaa.
Kirjailija, suomentaja, toimittaja ja kirjoittamisen opettaja Rita Dahl on opettanut luovaa kirjoittamista monessakin eri osoitteessa. Päijät-Hämeen kesäyliopisto sijaitsee Lahdessa, mutta nimestään huolimatta se toimii ympäri vuoden ja koulutuksiin voi osallistua etänä mistä päin Suomea tahansa.
”Olen myöhäisherännäinen luovan kirjoittamisen opettaja. Olen toiminut monialaisena opettajana neljän vuoden ajan ja valmistuin 2019 myös ammatilliseksi opettajaksi perustutkintojeni ohella. Olen ehtinyt tehdä laajan tuotannon: 20 kirjaa, faktaa ja fiktiota, viisi käännöstä (kaksi tulossa), useita toimitettuja teoksia. Lisäksi olen työskennellyt 20 vuotta toimittajana. Opettajana hyödynnän pitkää kokemustani niin
Dahl suosii opetuksessaan osallistavia, keskustelun kautta reflektointiin ja lopulta ymmärtämiseen johdattavia pedagogisia työtapoja.
”Uskon, että kehittyneet tekstianalyysin taidot vahvistavat myös omia kirjoittamisen taitoja. Siksi tuntini sisältävät aina runsaasti tekstianalyysiä, peruskäsitteiden esittelyä ja lisäksi myös kirjoittamista.”
Dahlin mukaan on yhtä lailla tärkeää opettaa palautteen vastaanottamisen ja antamisen taitoja sekä editoinnin merkitystä tekstille.
Hyvä kirjoitustaito on nykypäivänä perusedellytys monella alalla.
”Kirjoittamisen harrastamisen edut ovat monet. Vaikka kaikista ei tulisikaan ammattikirjailijoita tai -kirjoittajia, jokainen saa luovan kirjoittamisen opinnoista irti paljon. Monilla aloilla tarvitaan hyviä kirjoittamisen, tekstin jäsentämisen ja analyysin taitoja tulevaisuudessa entistä enemmän.”
Korona-aika on pakottanut myös opistot etäopetukseen. Opetuksen siirtyminen verkkoon on kuitenkin monelle onni, sillä se mahdollistaa koulutukseen osallistumisen myös maantieteellisesti syrjäisemmiltä seuduilta.
”Luova kirjoittaminen kehittyy jatkossa entistä enemmän korona-ajankin siivittämänä etäopetuksen ja oppijat entistä paremmin huomioivaan suuntaan. Itse kuuntelen opiskelijapalautetta ja kehitän omia materiaalejani sen perusteella lisäämällä toivottuja relevantteja sisältöjä.”
***
Ritva Haarala kiinnostui kirjoittamisesta muutama vuosi sitten, minkä jälkeen hän innostui osallistumaan kansalaisopiston luovan kirjoittamisen kurssille yhdeksi syksyksi. Siitä hän jatkoi pienen tauon jälkeen osallistumalla Päijät-Hämeen kesäyliopiston järjestämälle luovan kirjoittamisen kurssille.
”Olen kirjallisuudesta kiinnostunut, satunnaisesti kirjoittava harrastelija ilman suurta tavoitetta tai päämäärää”, Haarala kirjoittaa.
Hänen runonsa puhuu kuoleman läheisyydestä. Vaikka kuolemaan liittyy aina epätietoisuutta, tunnelma on silti levollinen. Avainsäkeiden toistuvuus ja loppusoinnutus tekevät runosta tarttuvan ja saavat sen muistuttamaan kuolinilmoituksista tuttuja muistovärssyjä.
Silittämättä ovat mustat paidat,
viimeinen matka alkanut sairaan.
Matalat ovat laivasi laidat.
Vaakaan taipuvat paidoissa raidat,
kannattelevat kastetta taivaan.
Silittämättä ovat mustat paidat.
Rakkaidesi uurteet nähdä sä taidat,
vai näetkö valon ja kaukaisen maan.
Matalat ovat laivasi laidat.
Satiininauhoin on koristeltu laudat,
kukkasin peitelty silkkiin ja huopaan.
Silittämättä ovat mustat paidat.
Tyynyllä lepäävät kasvosi kaidat,
matka alkanut Herran huomaan.
Matalat ovat laivasi laidat.
Lähdön hetkellä katoavat vaivat,
kyynelsilmin jäämme vilkuttamaan.
Silittämättä ovat mustat paidat.
Matalat ovat laivasi laidat.
***
L. A. Havumaa puolestaan on helsinkiläinen kirjoittaja, joka omien sanojensa mukaan ”tasapainottelee maailman muuttamisen ja onnellisen tietämättömyyden välillä”. Hän on kirjoittanut niin novelleja, lyhyitä tarinoita kuin runoja.
Usko-teemaisessa runossaan Havumaa kirjoittaa uskon muutoksesta ja kysyy, mihin voi enää uskoa. Runo johdattaa lukijan katedraalin ikiaikaisesta hiljaisuudesta nykypäivälle ajankohtaisiin pohdintoihin; näkökulma laskeutuu vähitellen katedraalin päätähuimaavasta korkeudesta pieneen ihmiseen sekä tämän yksityisiin ajatuksiin ja kokemuksiin.
Hivelen sileän kiven pintaa,
vuosien saatossa hioutunutta,
punertavat, harmaat, vaaleat mineraalin palaset nivoutuvat toisiinsa
luonnon suunnittelemassa sommitelmassa.
Katedraalin yhdestä kivenmurikasta louhittu malja
palvellut pyhään kasteeseen uskovia,
satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia.
He ovat asettaneet kätensä maljan reunalle, kenties otsansa,
jo vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja.
Kappelin hämärä hiljentää, vakavoittaa,
miten niin moni on uskonut vastasyntyneensä, kalleimpansa, kasteen ja jumaluuden syliin
ja uskonut että veden pyhyys kantaa ihmisolennon jonnekin ylemmäs.
Että se suojaa ja varjelee,
ja estää pahuuden pääsyn sieluun,
vain muutama pisara pyhästä vedestä, tuosta maljasta,
kämmenellä hentoon päälakeen valutettuna.
Niin toisenlaisen muodon saa usko
kun suu neliönä vihaa resitoiva valtionpäämies
ja transsiin ajautunut hengellinen neuvonantajansa, luojan luomat kasvot kireiksi piikitettynä
julistavat kaikkitietävästi että Jumala on heidän puolellaan
heidän ja ainoastaan heidän ja kaltaistensa, ei muiden.
Toisille on tarjolla vihaa, halveksuntaa, tappiota, tyhjyyttä, surkeutta.
Onko tämä se usko josta Jeesus puhui
Mihin pitäisi uskoa,
mitä uskosta pitäisi ajatella
minun, pienen ihmisen,
joka vain haluaisi että maailmassa joku suuri olisi hyvän puolella
ja suojelisi meitä
pahaa vastaan.
Kuva: Himsan/Pixabay
