Z
Aleksi Wilenius
Aviador, 2021
Aleksi Wilenius on 20 vuoden iästään huolimatta ehtinyt tehdä paljon. Riihimäen vuoden nuorena taiteilijana 2019 palkittu Wilenius on julkaissut kaksi omakustannetta ja voittanut toisen sijan Topelius 200 -kirjoituskilpailussa vuonna 2018. Z on Wileniuksen kolmas teos ja ensimmäinen, joka on ilmestynyt Aviadorin kustantamana.
Nimensä mukaisesti teos on Z-sukupolven tuntojen kronikointia, siis heidän, joista puhutaan zoomereina ja jotka tavataan sijoittaa milleniaalien ja alfa-sukupolveksi ristittyjen, 2010-luvulla syntyneiden väliin. Z on toisin sanoen viimeinen 1900-luvulla syntyneiden sukupolvi.
Z on luettavissa kokonaisuutena, jossa puhuja siirtyy lapsuuden varhaismuistoista teini-iän kokemusten kautta rakkauden satamaan. Näkemyksen keskiössä on tietotekniikka. Teoksen kannestakin löytyy sovellustäyteinen älypuhelin, joka on zoomereiden laajalle levinnyt symboli: syntynyt ja kehittynyt samaan aikaan.
Älypuhelinmaailmaan sopivasti teoksen tyyliä voi kuvailla sosiaaliseksi, muttei niinkään perinteisessä mielessä romanttiseksi, kuten yleensä nuoruutta käsittelevissä teoksissa. Romantiikalle tyypillinen minäkeskeisyys ei näyttele pääosaa. Keskiössä on usein “me”, ei niinkään “minä”: teoksen alussa “me” on “Minä & Mutsi”. Seuraavissa runoissa hahmottuu kaveripiiriä, ja lopuksi “me” on “Me”: puhuja ja kumppani.
Z koostuu seitsemästä pidemmästä runokokonaisuudesta. Säkeistöt ovat keskimäärin lyhyitä. Niiden lyhyys sekä tekstissä tehokeinona käytetyt sisennykset muodostavat virtaavan vaikutelman. Aina välillä kursiiviin tekstin laidoille kirjoitetut muiden puhujien huomautukset rikkovat puhujan subjektiivista lähestymiskulmaa.
Teosta on kehuttava sen vaivattomasta yhdenmukaisuudesta, jollaista toivoisin runoteoksilta useammin. Se auttaa runoja vierastavaakin lähestymään lukemaansa ja tekee runokokoelmasta kokonaisemman teoksen.
Wileniuksen esikuvat näkyvät tyylissä, eikä niitä yritetä peittää. Runoissa on sitaattimuotoisia viittauksia muihin teoksiin, jotka luetellaan lopuksi. Joukossa on esimerkiksi Juice Leskistä, Risto Rasaa ja ilahduttavasti myös Elvi Sinervoa. Arto Melleri, toinen nuorten runoilijamiesten luottohahmo Pentti Saarikosken lisäksi, sentään vain mainitaan, vaikka vaikutteet näkyvät tekstin suorapuheisessa lähestyttävyydessä.
Kiinnostavaa on tiettyjen aikalaisilmiöiden käsittely. Mieleeni ei tule montakaan suomalaista runokokoelmaa, jossa olisi mukana tietokonepelien pelaamista käsittelevä osio. Pelien mekaniikkaa on hyödynnetty viime vuosina paljon internetrunoudessa, mutta aiheena se on jäänyt vähäiselle:
“vieressä / kavereita tuttuja tuntemattomia klooneja klovneja / haparoidaan yhdessä aseita / kaivetaan hautakuoppia // Anonyymit globalisoituivat, huutavat // räiskintä: here we come!”
Nuori sukupolvi hahmottaa siis, ainakin teoksen mukaan, maailman erityisesti sähköisten viestimien lävitse. Mitä siitä pitäisi ajatella? Ilmiö on kiintoisa ja todellinen, mutta runoissa ei juurikaan pohdita syitä.
Nykyajan ilmiöistä kirjoittaminen runon keinoin on muutenkin vaikea laji. Valitettavasti monet tekstissä mainitut asiat jäävät vain meemeiksi, tekstin mausteeksi. Tämän vuoksi teos tuntuu enemmän kirjalliselta luomukselta kuin koetulta ja eletyltä. Z on höyhenenkevyt eli helppo lukea, mutta sen soisi olevan sisältörikkaampi. Wileniuksen kuvaama maailma on niin arkinen, että se ei tunnu kokemuksena kovin kummoiselta. Sisältö on liiankin lähestyttävää ja siten helposti unohdettavissa.
Ilmaisut, kuten snäppäily ja GOAT, ja muut modernit ilmiöt käsitellään omakohtaisuudesta huolimatta teoksessa turvallisesti ulkoa käsin, analysoimatta niiden merkitystä. Välillä tuntuu kuin lukisi vanhemman ihmisen yritystä ymmärtää nykyhetkeä tai tiivistää kulttuurin syvävirtaus turhan ilmiselvästi johonkin ilmiöön:
“Veeti kaivaa taskustaan loivimman: / välkkyvän nykyajan / ja tuo keski-ikäinen hyväkäs / myöhäisraaka teini / tai ainakin joku / wannabe / not old school / vilauttaa meille mallia / TINDER / kaverihan on karskea playboy”
Runot ovat onneksi myös huumorintajuisia. Nuorten poikien keskinäistä ajanviettoa kuvaavissa osioissa kaverille on annettu nimeksi Veeti. “Veeti” on internetslangissa uuden sukupolven “jonne”, nyt kun alkuperäiset jonnet ovat kasvaneet aikuisiksi.
Teksti on laadullisesti epätasaista. Huippukohtia on hankala nostaa esiin. Toisinaan ajatus tuntuu jo syntyessään kuolleelta tai luetteloinnilta, jonka on vaikea nähdä jykevöittävän kokonaisuutta:
“kirjaston valot muuttuvat / apeammiksi / kapeammiksi / rapeammaksi, paahtuneet / lehdet levyt tiedot rojaltit”
Jos epäreilu vertailu Melleriin sallitaan, hänelle nuoruus oli tunnetusti “siivekästä ja veristä”: “Sillä on niin kiire muuttamaan maailmaa / että se on valmis siihen heti kun on käynyt / eteisessä ja nähnyt avaimenreiästä sisään…” Wileniuksen kuvaama nuoruus tuntuu vähemmän tuskaiselta, vähemmän intohimoiselta, siis turvallisemmalta ja hiukan tylsältä.
