Milka Luhtaniemen esikoisrunokokoelma Kirnu ilmestyi tänä keväänä Gummerukselta. Runoilijalla on ennestään pitkä tausta esitystaiteen puolelta, ja siinä myös runoudella on ollut oma roolinsa. Luhtaniemen digitaalista runoutta on julkaistu muun muassa Nokturnossa.
1. Miten päädyit opiskelemaan dramaturgiaa? Entä miten runous astui kuvaan?
Päädyin opiskelemaan dramaturgiaa, koska olen tehnyt koko ikäni teatteria ja dramaturgian koulutusohjelmassa oli mahdollista opiskella, miten esitys jäsentyy. Päästä esityksen pikkutarkkaan arkkitehtuuriin käsiksi. Dramaturgian koulutusohjelmassa oli mahdollista kehittyä myös kirjoittamisessa, ja päädyin ottamaan paljon kirjoittamisen kursseja, esimerkiksi kokeellisen runouden kursseja. Olen kirjoittanut 8-vuotiaasta asti ja runouden pariin päädyin 20-vuotiaana, kun huomasin että jäsensin havaintoja ja kokemusta useimmiten runouden kautta. Olin kirjoittanut sitä ennen näytelmiä ja ohjannutkin vähän teatterilavalle. Runous toi ajatteluuni tilaa.
2. Olet tehnyt videotaidetta, äänitaidetta ja installaatioita – siis monipuolisesti erilaista esitystaidetta. Kuinka paljon tästä työstä on kirjoittamista? Millaista kirjoittamista?
Esitykseni ovat usein tekstipohjaisia, ja kirjoitan niihin väljiä kohtauksia. Ääni- ja videorunoni sekä teksti-installaationi ovat olleet monipuolisia, ja käyttämieni muotojen materiaaliset ehdot sanelevat oman rajauksen kirjoittamiselle. Mietin vastaanoton tilannetta hyvin yksityiskohtaisesti: kun ihminen katsoo videota, vastaanoton kokemus ei kognitiivisesti ole sama kuin silloin kun ihminen lukee kirjaa, sillä videon kineettisyys virittää katsomiskokemuksen toisin. Videorunoja varten olen pyrkinyt tekemään myös kielestäni liikkeellistä ja monisuuntaista. Puhutuksi äänirunoksi kirjoittaminen tarkoittaa, että kuuntelemisen affektiivisuutta ja tilallista kokemusta saa miettiä kielen kannalta, ja tällöin hyödynnän esimerkiksi oraaliselle perinteelle tyypillisiä toistorakenteita ja sanojen äänteellisiä ominaisuuksia. Kirjoitan luonnosteni päälle, ja käytän usein samaa tekstimateriaalia monta kertaa.
3. Millaisia asioita ja aiheita mieluiten lähestyt kirjoittamalla?
Olen miettinyt, että runous on minulle tapa tutkia muutosta, joko dynaamisena tai staattisena, koko ajan tapahtuvana tai sellaisena, josta näkee enää vain jäljen. Käytän myös paljon muodonmuutoksen ja elollisuuden ja kuoleman tematiikkaa, ja metaforien tasolla läheisimpiä minulle ovat palaneet nuotiot ja vaikkapa siitepöly, palamisen vaiheet. Kiinnostuin kesällä kokoelman viimeistelyvaiheessa ekokritiikin puolelle kuuluvasta vitalismista, muinaishistoriasta ja transgressiosta, minuuden siirtymisestä rajojensa yli.
4. Miten esitystaiteen tekeminen eroaa runouden kirjoittamisesta?
Esittävien teosten tekeminen on todella sosiaalista ja keskustelevaa tekemistä, ja työryhmän yhteinen ajattelu hioutuu yhteen. Teen todella mielelläni yhteistöitä ja pidän aktiivisesta ongelmanratkaisusta ja kysymysten esittämisestä. Olen sikälikin tyypillinen dramaturgi, että puran teosten rakennetta mielelläni ja loppuun asti ja mietin niiden kuljetuksia, logiikkaa ja rytmiä. Runouden kirjoittaminen tarkoittaa tavallaan kysymysten esittämistä ilman kysymyksiä: uskon kovasti siihen, että runot avaavat tilan, jossa merkitys tapahtuu, mutta eivät suoraan tuota merkitystä. Esityksiäni on luonnehdittu näyttämörunoiksi, joten tavallaan tekemisen kulttuureissa on hyvin paljon samaa, enkä voisi jatkaa praktiikkaani ellen ajattelisi tekeväni teoksia tavallaan saman maailman sisällä.
5. Osaatko jäljittää, miten alun perin opit kirjoittamaan runoja? Ovatko dramaturgian opinnot antaneet siihen apuvälineitä, suuntaviivoja, innostusta?
Opin harjoittelemalla ja lukemalla. Dramaturgian opinnoissa sain paljon apua ja tukea runoilija Mikael Bryggeriltä, joka opetti joitakin runouden kursseja Teakissa. Varsinaisesti sain vauhtia kirjoittamiseeni kuitenkin siitä, että tuntui kuin runoilijuuteni olisi jonkinlainen oma alajuoneni, kun varsinaisesti koulussa piti opiskella esitysten tekemistä. Sain merkityksentuntua siitä, että runojen kirjoittamisen opiskelu ei ollut virallisesti opintojeni keskiössä, ja siinä mielessä se, että valitsin kuitenkin kirjoittaa runoja, tarkoitti sitä, ettei kukaan ohjannut tai määritellyt mitä sen tulisi olla.
Kuva: Gummerus
