Suomen kielen tutkija Reinhold von Becker kehitti kieleemme 1800-luvun alussa uusia sanoja, joita hän tarvitsi toimittajan työssään. Useat niistä olivat yhdistelmiä jo valmiiksi olevista sanoista, siis yhdyssanoja. Yksi näistä sanoista oli valtameri.
Mitä lienee von Beckerin päässä liikkunut, kun hän sepitti suomen kieleen pysyvästi käyttöön jääneen yhdyssanan kuvaamaan maailman suurimpia merialueita.
Valtameriksi määritellään nykyisin Atlantti, Tyynimeri, Intian valtameri sekä Eteläinen ja Pohjoinen jäämeri. Etuliitteenä valta liittynee osittain merten mahtavaan laajuuteen, villeinä ryöppyävien vesimassojen mahtiin. Toisaalta ihmisen on onnistunut valjastaa suuretkin vedet omaan käyttöönsä ja hyödyntää niitä esimerkiksi kaupankäynnissä jo vuosituhansia.
Valtameri on osuva sana siksikin, että se muistuttaa historian aikana ja nykyisinkin valtamerten ympärille keskittyvää vallankäyttöä. Ei kuningaspari huvikseen rahoittanut Kolumbuksen yritystä etsiä merireitti Intiaan lännen kautta. Nykypäivän kilpapurjehdus puolestaan kohdistuu muun muassa Pohjoisen jäämeren napa-alueille ja öljylähteille.
Valtamerireittien hallitseminen on kautta aikojen ollut osoitus vallasta.
Valtamerten lisäksi käsillä olevan lehden teema jakautuu käsittelemään myös yksin valtaa ja merta. Lumoojan tämän vuoden kaikki teemat ovat samaan tapaan monitahoisia. Tarkoitus on tarkastella ilmiöitä yhdessä ja erikseen, laajoina kokonaisuuksina mutta myös atomeina ja mikrohistorioina.
Tämän numeron teema on siis Valta/Meri. Tulevien Lumoojien teemoja puolestaan ovat Sukupuoli/Rooli, Valo/Merkki ja Talous/Kriisi.
Valta ja meri yhdistyvät Maria Björklundin artikkelissa suomalaisen kolonialismin historiasta. Suomalaiset eivät perinteisesti ole mieltäneet itseään muiden kansojen kolonisoijiksi, mutta miten käytännössä on ollut?
Rosa Aphalon artikkelissa käsitellään suomalaisuudelle annettua merkitystä ja valta-asetelmia kirjallisuuden kontekstissa. Kirjallisuuden kaanonit muuttuvat nopeastikin. Suomalaisen kirjallisuuden käsite on laajentunut ja tulee tulevaisuudessa avartumaan entisestään.
Irina Niinivaaran essee analysoi vuorostaan Olli Jalosen Merenpeiton valta-asetelmia. Sarjakuvan puolelle mennään Anna Vuorinteen esseessä, jossa eritellään sukupuolittuneen katseen valtaa. Tarjoaako sarjakuva muita taidemuotoja moninaisemmin näkökulmia sukupuoleen?
Saaret ovat esillä niin Suvi Seikkulan artikkelissa kirjailijoiden merellisistä piilopaikoista kuin Teemu Korpijärven esseessä saarista teosten tapahtumapaikkojen ja kirjoittamisen tiloina.
Analyysipalstalla käsitellään Tuula Hämäläisen teosta Meren ikävä. Tutkijan kammiosta tervehdyksen tuo historioitsija Otto Latva, joka korostaa kaunokirjallisuuden merkitystä historiantutkimuksen lähdeaineistona, etenkin mitä tulee merihirviöihin ja merimetsoihin.
Kaunokirjallisuutta edustavat Katja Meriluodon ja Saara Laakson merelliset runot sekä Kirsi Uusitalon naamioiden taakse kurkistava novelli ”Usvanainen”.
Kummiluokkana ovat Erkka Mykkäsen oppilaat Laajasalon opiston kirjoittajalinjalta: Petra Partasen kolumnissa korostetaan luovuuden kukkivan myös arjessa. Kaksi muuta kummiluokkalaisten kolumnia julkaistaan verkossa lehden ilmestymisen aikaan.
Tervetuloa mukaan sukeltamaan kirjallisuuden syvyyksiin!
Teksti: Emmi Ketonen & Mikko Lamberg
